Mielipide

Kyynelkanavien avaus: Vuohtoniemi osoitti tasonsa

Muut Sarjat / Kolumni
Illan pillipiipari Ville Vuohtoniemi tuli, näki ja koki. Kokemus ei ollut kovinkaan positiivinen miltään osin - siitä ei pitänyt vierasjoukkue, kotijoukkue, eikä sen koommin kotiyleisökään. Myöskään illan otteluvalvoja ei pitänyt näkemästään ja tiettävästi tuomarikolmikon esityksistä lähti raporttia Jääkiekkoliittoon.

Vuohtoniemen ilta ei ollut kovinkaan kaksinen, sillä täysin olemattomalla linjalla ei voi jääkiekkopeliä viheltää. Tai olihan siinä linja, jos linjattomuutta linjaksi voi kutsua.

Ensimmäinen meteliä herättänyt tilanne nähtiin Jukureiden 0-1-maalin synnyttyä, kun Tomi Lindfors teki maalin loukkaantuneen Ville Salmisen selän taakse. Hyväksytty maali oli kuitenkin oikea tuomio, sillä vielä kiekkoon yrittänyt Salminen torjui edellisessä tilanteessa kiekon eteensä, mikä johti selkeään maalintekopaikkaan. Selvän maalintekopaikan ollessa kyseessä, maalivahdin loukkaantumista ei oteta huomioon - paitsi jos kyse on ilmeisen vakavasta loukkaantumisesta.

Tästä eteenpäin edessä olikin kohtisuoraa alamäkeä. Vuohtoniemi vihelsi milloin mistäkin, eikä selkeätä linjaa löydetty edes ensimmäisessä erässä. Käsittämätön Anssi Rantaselle vihelletty jäähy ensimmäisen erän loppupuolella toi Jukureille kahden miehen ylivoiman, josta vierailijat kuittasivat varmasti.

Farssimaisia piirteitä Vuohtoniemen vihellykset alkoivat saada toisessa erässä, kun jäähyjä ei välillä saanut mistään, mutta kohta jo hipaisusta tie vei jäähyaition puolelle. Miro Laitisen ajassa 34.31 saama koukkaamisjäähy oli vain kermana kakun päällä. Tämäkin jäähy johti ylivoimajoukkueen osumaan.

Kolmannessa erässä kotijoukkueen pinna alkoi palaa, eikä syyttä. Asko Rantanen kommentoi itselleen kympin ja onkin pieni ihme, ettei myös Timo Willmania passitettu kympille, vaikka isokokoinen puolustaja palaveerasi Vuohtoniemen kanssa jokaisella tauolla - kuitenkin ilmeisen rakentavassa hengessä.

Kolmannen erän puolivälin jälkeen Vuohtoniemi siirtyi anteeksipyytelyn puolelle ja jatkoi virhemääränsä kasvattamista. Antti Laakso ja Tomi Lindfors kokivat tuomarin paikkailut kaksiminuuttisten myötä, joista toinen johti - yllätys, yllätys - ylivoimajoukkueen maaliin.

On tuomareita, jotka ovat näkymättömissä ja näin viheltävät onnistuneen illan. On myös tuomareita, jotka vaikuttavat selkeästi pelin kulkuun ja myös sen lopputulokseen. Tänään jäällä nähtiin jälkimmäinen ja voidaankin perustellusti väittää, että pelin lopputulos olisi näyttänyt varsin erilaiselta, mikäli Vuohtoniemellä olisi ollut edes siedettävä päivä.

» Lähetä palautetta toimitukselle