Kyllä siitä nyt jo voi puhua. Jääkiekko kärsii yleisökadosta. Viisitoista prosenttia runkosarjasta on niin merkittävä siivu, ettei sitä enää kuitata luonnollisella vaihtelulla.
Jatkoajan Liiga-toimituspäällikkö ja some-keisari Matias Strozyk laskeskeli, että kaikkien joukkueiden keskimääräinen katsojaluku ottelua kohden on sukeltanut vuoden takaisesta 395 päätä. Yleisökeskiarvo on surkein neljään vuoteen.
50 ottelun otos jättää vielä marginaaleja vähän kuin poliittiset kannatusmittaukset, mutta tuo lopputulos on suuruusluokaltaan sama kuin Päivi Räsänen olisi presidenttipelin ennakkosuosikki. Se on tavallisen varianssin ulkopuolella.
Liigan tuotantoporukka on vetänyt tämän syksyn täysin vihkoon. Jääkiekko ei enää vedä liveyleisöä samalla pikkunätillä markkinointiaskartelulla, joka on viime vuodet riittänyt.
Ei ihme, että Liiga on hyssytellyt ja vähätellyt yleisömäärän pienuutta. Taitaa hävettää.
Missä oli vaihtoehto lätkämatsin katsomisesta paikan päällä, kun kaikkia maailman urheilulajeja ja katselumuotoja myllytettiin mainoksissa aamusta iltaan?
TV-sopimuksen pitäisi tuoda osapuolille kaksisuuntaista hyötyä, mutta Liiga on löytänyt itsensä taistelemasta katsojista maksutelevisiofirman ja saman emoyhtiön leipää syövän mediatalon kanssa. Eikä Liigan oman kanavapaketin hype edes ollut ainoa, joka meni ohi – NHL-vaihtoehto tykitti itsensä yhtä komeasti yleisön silmille. Kovalla volyymilla, kaikkia mediavälineitä hyväksi käyttäen.
Liiga roiski kaupunkien toreille pumpattavia barbaroita, joissa oli joukkueiden logot, ja käytti tehokeinona mystisyyttä ja hiljaisuutta. Nyt maito on maassa ja ihmiset katsovat kiekkoa kotisohvillaan.
Ei ihme, että Liiga on hyssytellyt ja vähätellyt yleisömäärän pienuutta. Taitaa hävettää.
Ylimielisyys oli nähtävissä jo aikaa sitten. Pari vuotta takaperin Jukka-Pekka Vuoriselta kysyttiin Veikkaajassa muiden palloiluliigapomojen kanssa, miten kevään pudotuspelihuumaa markkinoidaan. Muut kertoivat esimerkkejä mainoskampanjoistaan, mutta Vuorinen sanoi vapaasti lainaten: "Ei tarvita mitään, julkisuus on muutenkin valtavaa."
Raa'an kiljun viimeistelee ruokalusikallinen hintapolitiikkaa. Normaalin liigapelin sivukatsomohinnalla saisi neljä lippua kaikkiin muihin palloilusarjoihin. Parin muovituopillisen lisäinvestointi, ja kuluttaja on Olympiastadionilla kuuntelemassa, kun Bruce Dickinson huudattaa Fear Of The Darkin kertosäettä.
Olisi kiva olla rakentava ja tarjota timanttinen ehdotus tilanteen paikkaamiseksi. Tämän kauden osalta peli on kuitenkin ohitse. Kanavapaketteihin sitoudutaan pitkillä sopimuksilla, ja usean kymmenen euron kuukausittainen lasku pitänee live-katseluhalut kurissa läpi kauden.
Liiga loikoili riippumatossa, nyt veri valuu nenästä. Alkukauden muutamat erittäin hyvätasoiset matsit osoittavat tuotteen potentiaalin, mutta ihmisten muistiin ja uskollisuuteen ei ole luottamista. Toivottavasti TV-sopimus kattaa kaiken riihikuivan käteisen, jonka joukkueet kauden aikana menettävät.
Ensi syksynä sietää mainostaa, ja kovaa.
