"Myrskyn jälkeen on poutasää". Iskelmätaivaan vihreille laitumille siirtyneen Kari Tapion karismaattinen tulkinta pitää sisällään arkielämään sisältyvän lainalaisuuden. Vastoinkäymisten keskelläkin on pidettävä toivoa yllä. Uusi päivä tuo eteen uusia mahdollisuuksia.
Nashvillesta Torontoon siirtynyt Matthew Lombardi on saamassa pitkään odottamansa tilaisuuden. Piinaava taistelu aivotärähdyksen aiheuttamien jälkioireiden kanssa on kääntymässä kanadalaisen voitoksi. Elämässä on sittenkin oikeudenmukaisuutta.
Tilaisuus, jota ei tullut
Palataan ajassa taaksepäin kesään 2010. Nashville Predatorsin monivuotinen luottokeskushyökkääjä Jason Arnott siirtyi Washingtoniin. Toimitusjohtaja David Poile joutui etsimään korvaajaa pelaajamarkkinoilta.
Haaviin tarttui Matthew Lombardi, jonka ura oli nosteessa. Edellisen kauden statistiikka Phoenixissa oli lupaava. 78 ottelussa syntyi 53 tehopistettä. Kelpo saldo joukkueessa, joka ei lukeutunut liigan eliittiin. Pistetehtailun alta paljastui luovuutta, joka keräsi kiitosta yli joukkuerajojen.
Poile oli tyytyväinen löytöönsä. Lombardissa nähtiin kapasiteettia Arnottin jättämän aukon täyttäjäksi. Taitavan kanadalaisen uskottiin leventävän Predatorsin hyökkäyskaluston kapeahkoa ratkaisuarsenaalia.
Ilo oli molemminpuolinen. Lombardi koki päässeensä urallaan pykälän eteenpäin. Hän uskoi saavansa lisävastuuta astetta kovemmassa joukkueessa. Vastuullinen rooli hyvin valmennetussa paletissa tuntui houkuttelevalta.
Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Lupaavien ennusmerkkien siivittämä yhteistyö katkesi tylyllä tavalla. Kauden toinen runkosarjaottelu Chicagon United Centerissä pimensi Lombardin taivaan. Kontaktitilanteessa sattunut aivotärähdys siirsi kanadalaisen sivuun ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.
Predators joutui lopulta tulemaan toimeen ilman Lombardia koko loppukauden. Aivotärähdysten arvaamattomuus näytti synkän puolensa ikävällä tavallaan. Sekä joukkueen että pelaajan hedelmälliseksi kokema tilaisuus kuihtui ennen puhkeamistaan täyteen kukkaansa.
![](http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/24689-2/Lombardi_Matthew.jpg)
Piinan monet kasvot
Lombardi tunnustaa käyneensä syvällä. Taistelu näkymätöntä vihollista vastaan on vienyt hänet läpi lukemattomien haasteiden. Selviytyminen jokapäiväisestä elämästä on vaatinut paljon. Ennen itsestäänselvinä pidetyt asiat ovat vaatineet ylimääräisiä ponnisteluja. Kipu on ollut tuttu vieras.
Aivotärähdyksistä toipumiset eivät noudata ennaltamääriteltyä logiikkaa. Jokainen tapaus on omanlaisensa. Viheliäisimmässä roolissa ovat jälkioireet, jotka iskevät varoittamatta. Unettomuus, keskittymiskyvyn katoaminen, pahoinvointi, päänsärky, muistikatkokset sekä valo-ja ääniärsytykset - piinaa on tarjolla monessa muodossa.
Ihmismielen hauraus asettaa peliin oman panoksensa. Jälkioireiden äkillinen katoaminen tuo valoa tunnelin päähän. Orastava toivonkipinä saattaa katketa kuitenkin silmänräpäyksessä uuden kiusaajan astuessa peliin. Henkisesti erittäin raastava paikka pelaajalle, jonka mielessä on vain yksi asia - paluu kaukaloon.
Loukkaantumisen keskellä on kaivettava elämäniloa työn ulkopuolelta. Matthew Lombardin henkireikä on löytynyt kotoa. Hänen perheensä on saanut nauttia isän lisääntyneestä läsnäolosta. Lasten kasvatus on antanut tervettä ajateltavaa.
Lombardi odottaa malttamattomana pääsyään kaukaloon. Intohimoisesti jääkiekkoiluun suhtautuva kanadalainen aikoo nauttia jokaisesta luistimenpotkustaan. Toipumisajan mittaisesta piinasta on poikinut tehokas motivaation lähde.
Loukkaantuminen on avannut uusia ajattelutapoja. Elämän ennustamattomuus pakottaa realistiseksi. Pelaajauran päättyminen voi olla yllättävänkin lähellä. Luopumisen pelko on olemassaoleva uhkatekijä. On tartuttava hetkeen ja nautittava jokaisesta eteen tulevasta tilaisuudesta.
Paluu tositoimiin
Kuluneen kesän ykköspuheenaiheena Nashvillessa on ollut Predatorsin kapteenin Shea Weberin sopimuksen päättyminen. Vuoden jatkosopimus onnistuttiin sorvaamaan välikäsien avustuksella. David Poile joutui pohjustamaan tilannetta kauppaamalla useita luottopelaajiaan muualle.
Matthew Lombardi siirtyi Torontoon yhdessä puolustaja Cody Fransonin kanssa. Maple Leafsin toimitusjohtaja Brian Burke odottaa 29-vuotiaasta kanadalaisesta vahvistusta joukkueensa marginaaliselle ratkaisijaosastolle.
Pelikuntoinen Lombardi on selkeä vahvistus Maple Leafsille. Tim Connollyn, Mihail Grabovskin ja Tyler Bozakin muodostama sentteriosasto saa lisää nopeutta ja syvyyttä Lombardin myötä.
Burke ei halua mennä kuitenkaan asioiden edelle. Hän painottaa Maple Leafsin seuraavan Lombardin toipumista maltilla. Keskushyökkääjän uran jatkuminen on etusijalla. Liian nopea paluu kaukaloon saattaa johtaa uuteen toipumisaikaan.
Lombardi on saanut lääkäreiltään luvan harjoittelun aloittamiseen. Kuntopyörällä tehdyt 20 minuutin mittaiset harjoitteet eivät ole tuoneet esiin uusia jälkioireita. Rasitusta on tarkoitus kohottaa lähiviikkojen aikana. Jokainen lisäys tehdään tarkan pohdinnan kautta.
Maple Leafsin harjoitusleiri on alkamassa. Ajankohta lienee liian aikainen Matthew Lombardille. Etusijalla on nyt hänen peliuransa jatkumo. Lahjakkaalla kiekkoilijalla on vielä paljon todistettavaa.