Heinolan Kiekko lähtee kauteen haastajan asemasta. Mestiksen pienimmällä pelaajabudjetilla ei voida ihmeitä tehdä, mutta paljon on Heinolassa kuitenkin aikaan saatu. Kaupungin vaikea talous ja työllisyystilanne heijastuu myös HeKin toimintaan. Sponsorirahat ovat tiukalla, kuin myös tavallisen jääkiekkojännärin kukkarokin. Vaatimattomaan 75 000 euron pelaajabudjettiin nähden HeKi on saanut jalkeille varsin kilpailukykyisen joukkueen.
Profiilipelaajien osalta kärki on kuitenkin armottoman kapea. Loukkaantumisia ei käytännössä kestetä juuri lainkaan. Lisävahvistuksien hankinta on pitkälti kiinni menestyksestä ja kotiyleisön kiinnostuksesta. Mahdolliset ylimääräiset lipputulot ohjataan tarvittaessa uusiin pelaajahankintoihin.
Vuosien mittaan syventynyt yhteistyö liigaseura Pelicansin kanssa takaa jälleen laajan pelaajaringin käytettäväksi. Pelicans-kortti ja Heinolan Vierumäellä sijaitseva Suomen Urheiluopisto toimivat hyvänä houkuttimena nuorille kyvyille. Joukkueen neljä ulkomaalaispelaajaa eivät ole suinkaan mukana rahan takia. He tietävät Heinolan toimivan hyvänä ponnahduslautana urallaan eteenpäin pyrkivälle pelaajalle. Kaikkia pelaajia ei ole suinkaan tarvinnut kaukomailta hakea, sillä joukkueessa pelaa kuusi seuran omaa kasvattia.
Toista kauttaan päävalmentajan ominaisuudessa jatkava Janne Sinkkonen lähtee kauteen maltillisin mielin. Selkeää tavoitetta hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan.
– Tavoitteenamme on voittaa joka ottelu. Joka ilta taistellaan kolmesta pisteestä. Joukkue on luonut oman tavoitteen ja se pidetään joukkueen sisällä. Joukkueen tasaisuus on meidän vahvuus ja heikkous, Sinkkonen vakuuttaa.
– Kärki on kieltämättä tylppä. Emme voi nimetä selkeää ykköskenttää. Meidän on pyrittävä onnistumaan laajemmalla rintamalla. Sen lupaan, että joka ilta tulemme taistelemaan loppuun asti.
Hyvä startti tuiki tärkeä
Kahtena viime syksynä kaikki on lähtenyt menemään pieleen jo heti alkukaudesta. Termi: ”voittamisen pelko” tuli turhankin tutuksi niin Kari Elorannan kuin Janne Sinkkosenkin alaisuudessa. Muutamat tiukat tappiot ovat kasvaneet tappiokierteiksi ja huonot tulokset ovat heijastuneet nopeasti katsojamääriin, joka on entisestään lisännyt paineita etenkin kotipeleissä. Koska lipputulot ovat laskeneet jopa alle budjetoidun ja playoffit karanneet käytännössä jo ennen joulutaukoa, on uusien vahvistusten hankinta kesken kauden ollut vaikeaa.
Pienistä asioista lähtenyttä negatiivista kierrettä ei ole saatu pysäytettyä. Mikäli muutamat ensimmäiset pelit olisivat kääntyneet voitoiksi, olisi tilanne voinut olla täysin päinvastainen. Tänä vuonna täytyy ehdottomasti olla hereillä jo sarjan alkutaipaleilla.
Etenkin syksyn ensimmäisillä kotiotteluilla on kosolti merkitystä. Juuri paljon mainostetuissa avauspeleissä on tilaisuus kosiskella harvemmin hallilla käyvää yleisöä käymään toistekin Mestis-peleissä. Kriittisen kotiyleisön miellyttäminen onkin yksi tulevan kauden suurimmista haasteista.
Oli tavoitteena sitten pudotuspelit tai piinaavien karsintapelien välttäminen, on hyvät asetelmat pedattava valmiiksi ennen joulutaukoa.
Maalivahtikuviot selvillä
HeKillä on vaihteeksi asettaa maalilleen selkeä ykkösmaalivahti. Janne Kurikan jälkeen ei selkeää ykkösvahtia ole löytynyt. Viime kaudella maalilla kokeilivat kaikki kolme omaa miestä ja välillä Heinolassa käväisi Pelicans-vahti Niko Hovinenkin.
Nyt Jukureista paluun tehneen Timo Väisäsen harteilla lepää paljon. Nuorelle ja kokemattomalle virolaisvahdille Willem-Henrik Koitmaalle jää luukkuvahdin rooli. Kolmas maalivahti tulee mukaan todennäköisesti Pelicansin organisaatiosta.
Väisänen on kehittynyt urallaan vuosi vuodelta. Peittävänä ja rauhallisena maalivahtina hän pystyy hyvin rauhoittamaan peliä hätäisen ja kokemattoman puolustuksen takana. Harjoituspelien perusteella mikkeliläisen kiekkokoulun kasvatti on valmis haasteeseen.
Selkeän ykkösvahdin valinta on oikea ratkaisu. Kysymyksiä Väisäsen kohdalla tosin herättää se, pystyykö mies pitämään hyvää virettä yllä koko kauden? Toissa kaudella HeKissä loistavaa loppusyksyä seurasi vaisumpi kevätpuoli. Sama ilmiö oli havaittavissa myös viime kaudella Jukureissa.
Viron maajoukkuevahti Koitmaa kärsii kokemattomuutensa lisäksi pienestä koostaan. Potentiaalia löytyy, mutta mihin asti se riittää? Kokemusta ei kovista peleistä juurikaan ole. Todennäköisesti kausi menee Mestis-tunnelmia haistellessa ja vaihtoluukuun saranoita rasvatessa
Puolustus huokuu kokemattomuutta
Puolustuksen osalta materiaali on varsin rajallinen. Ranskasta paluun tehnyt HeKi-ikoni Aki Nurminen on paljon vastuussa. Kapteeniksi lopettaneen Olli Sinkkosen tilalle nostetusta Nurmisesta odotetaan puolustuksen selkeää liideriä. Johtavia ja kokeneita puolustajia joukkue tarvitsisi silti vielä vähintään 1-2 kappaletta.
Joukossa on nuoria ja nälkäisiä pelimiehiä, mutta pystyvätkö he jo nyt ottamaan isompaa roolia? Sportista tullut italopakki Roland Hofer ja RoKin vahvuuteen kuulunut Antti Kauppila ovat kieltämättä lahjakkaita. Nyt tuo potentiaali on vain pystyttävä puristamaan esille.
Kahteen ensimmäiseen pakkipariin mahtuu Mestis-tasolle hyviä puolustajia, mutta ei yhtään erinomaista. Joukossa ei ole nimiä, jotka liiemmälti herättäisivät pelkoa vastustajien hyökkääjissä. Pelicansista tulevat lisäavut ja lainapelaajat tulevat tälle osastolle todella tarpeeseen. Loukkaantumiset avainpuolustajille eivät voi olla vaikuttamatta joukkueen peliin.
Kysymysmerkkinä on myös löytyykö puolustuksesta tarpeeksi kokoa ja kovuutta? Tätä osastoa vahvistamaan on hankittu fyysinen, mutta kiekollisilta taidoiltaan varsin rajallinen Ville Parkkulainen. Maalin edustan puhtaanapitotalkoisiin tarvitaan apuja muiltakin.
Ottaako Straupe Keinäsen paikan?
Vastoin kuin puolustus, on hyökkäykseen tunkua kuin Hilkka-tädin puutarhajuhlille. Täytettä hyökkäyspää on saanut Lahdesta ja lisää apuja on tulossa vielä kauden aikana. Sinkkonen saa kuitenkin miettiä tarkkaan, kuinka Lahdesta tulevia lainapelaajia peluuttaa rikkomatta muuten toimivia kentällisiä.
Hyökkäyksestä poistui odotetusti ykkös-sentteri Jani Keinänen, joka lähti lihavamman tilipussin perässä naapurikaupunki Kouvolaan. Keinäsen menetystä on käytännössä mahdotonta paikata. KooKoosta tulleesta Matti Huillasta piti leipoa uusi ykköskentän sentteri, mutta harjoituskaudella sattunut loukkaantuminen pitää Huillan vielä kuukausia sivussa.
Pelaajamarkkinoilta löytyi kuitenkin pian korvaajaksi KHL-kokemusta omaava Janis Sraupe. Latvialainen voi hyvinkin olla HeKin jokerikortti. Straupe tuo tullessaan taitoa, raikkautta ja uusia tuulia hyökkäykseen. Straupen laidalle tultaneen istuttamaan Mestiksen ex-maalikuningas Jussi-Mikko Makkonen, joka jatkaa edelleen Heinolassa.
Viime kaudella kukkaan puhjenneet Janne Ritamäki ja Joni Isomäki tähyilivät pelipaikkaa ulkomailta, mutta päätyivät jatkamaan Heinolassa. Nyt kaksikon keskellä ei ole enää Mikko Kansikasta, joka tyytyi työkiireidensä vuoksi jäähdyttelemään tulevan kauden ValKin III-divarijoukkueessa. Odotuksia parivaljakon suhteen on, etenkin jos keskelle löytyy pätevä sentteri ketjun kolmanneksi pyöräksi.
Ruotsalainen Martin Ekström on puolestaan näyttänyt kehittyvän huikeasti viime kaudesta, joskin isompi vastuu harjoituspeleissä on avittanut näyttöjen antamisessa. Yksi mielenkiintoisimmista pelaajavärväyksistä on Torniossa Suomi-sarjaa viime kaudella pelannut Jani Kylmämaa, joka on ehtinyt jo antaa vahvat näytöt osaamisestaan.
Kokonaisuudessaan hyökkäyspeli on näyttänyt harjoituspeleissä viime kauden tapaan varsin mielikuvituksettomalta. Hyökkäyskuvioissa ei näytä olevan mitään harjoiteltua, vaan tilanteet vaikuttavat syntyvän ikään kuin vahingossa. Hyökkäyksiin lähdöt eivät ole toimineet käytännössä lainkaan. Tällä saralla Sinkkosen on uudistettava pelikirjaansa. Taktisella puolella on tapahduttava parannusta. Pelkällä hampaat irvessä taistelulla ei sarjassa kovin ylhäälle ylletä.
Arvio:
Joukkue on materiaaliltaan täysin kilpailukykyinen Mestikseen, mutta kärkipelaajien määrä on rajallinen. Avainmiehille sattuvat loukkaantumiset tulevat näkymään armotta tuloksissa. Kaiken mennessä nappiin on heinolalaisilla mahdollisuudet taistella jopa pudotuspelipaikasta. Sarjan pienimmällä pelaajabudjetilla ja vaatimattomilla resursseilla operoivan joukkueen on kuitenkin realistisempaa lähteä tavoittelemaan sarjapaikan uusimista ilman karsintoja.