HPK:n voittoputkea ei näytä tällä hetkellä pysäyttävän mikään. Kuluneella viikolla HPK oli kaksi kertaa kahden maalin tappiolla kolmannessa erässä, mutta tuli molemmilla kerroilla rinnalle ja ohi.
Pelicansiakaan vastaan maila ei puristanut liikaa, vaikka lahtelaiset piinasivat Kerhoa loppuminuuteille asti. Maaliverkko helähti kolmisen minuuttia ennen loppua, ja HPK nousi Liigan kolmossijalle kolmella lisäpisteellä. Nyt takana on jo seitsemän peräkkäistä voittoa, ja kymmenestä pelistä Kerholle suotuisasti on päättynyt yhdeksän.
Kuinka tässä nyt näin kävi? HPK:n piti ennakkoarvioiden mukaan jäädä sarjan häntäjoukkoihin.
Liigamittarilla pienellä budjetilla häärivä seura on nyt raapaissut kokoon menestysreseptin. Se on toimiva ja ennakkoluuloton pelitapa, sekä mainiosti nivoutunut pelaajamateriaali sitä toteuttamassa.
Peräpäässä maalia vartioi Liigan kärkipään maalivahtikaksikko. Siinä missä Juuse Saroksenkin tilastot vasta kipuavat kohti sarjan kärkeä, on joukkueessa ollut luottamusta Sarokseen ja kakkosmies Joni Myllykoskeen alusta asti. Tilastoihin tuijottamatta.
Hyökkäyksen rajalliset pelimerkit ovat oivallisesti käytettyjä. Viime kauden joukkueeseen verrattuna roolitus on entistä paremmin onnistunut, kun nappiin menneiden ulkomaalaisvahvistusten tehoja säestää edullinen, mutta sopivasti jakautunut joukko pörrääjiä, polkukoneita ja duunareita.
Hyökkäysalueen laitapeli onkin Kerholle iso avain maalintekoon.
Koko joukkueen huikean vireen ilmentymä on Jesse Saarinen, joka on selättänyt loukkaantumisensa ja ottanut kaiken ilon irti kasvaneesta hyökkäysalueesta. Ei pidä vähätellä Marek Viedenskyn tekemää tilaa, eikä koko viisikon liikkuvuutta, mutta Saarinen on todellinen dynamo.
Liukas laitahyökkääjä menee nyt toistuvasti myös sinne, missä viime kaudella oli vielä rajallisesti "lääniä". Ja vähän vielä pidemmällekin, sillä kun uskaltaa tehdä oikeita asioita avoimessa tilassa, alkaa löytää itseluottamusta myös ahtaaseen koloon ja kaksinkamppailuihin syöksymisessä.
Hyökkäysalueen laitapeli onkin Kerholle iso avain maalintekoon. Molemmat laiturit tekevät pitkiä "juoksuja" kiekon kanssa, kunnes puolustava viisikko tai nelikko venähtää liian etäälle toisistaan. Tilaa löytyy silloin syötöllä maalin nurkalta, syötöllä maalin edustalta, tai sitten laiturin suoralla syöksyllä puolustusryhmittymän keskeltä. Kerho kiittää sääntöuudistusta.
Lisäksi tehokas vaihtoehto on tiputtaa viivaan pakille. Ykköspyssynä häärii Craig Schira, mutta muutkaan eivät arkaile kiekon kanssa. Joni Tuulola on ottanut isoja askeleita kesän aikana, ja näyttää kehittyvän peli peliltä.
Niin, se puolustus. Ennen kautta tarkasteltuna pakistossa oli vähän muuttuvuutta, mutta Schiran lisäksi suuret odotusarvot olivat vain Petteri Nikkilällä. Nyt koko miehistö on hioutunut hyvään kiekolliseen ja kiekottomaan peliin.
Kerhon omassa päässä sattuu vielä merkkausvirheitä ja yksittäisiä harhasyöttöjä. Kokonaisuutena kiekko pelataan kuitenkin erittäin hyvin liikkeelle, ja se mahdollistaa koko joukkueelle toimivan hyökkäyspelin.
Hyökkäyksiä pelataan enimmäkseen nopeasti, mutta pakkien väliset syötöt ja yksittäiset hitaat lähdöt rytmittävät HPK:n avauspeliä mielikuvituksellisesti ja älykkäästi. Paniikkitilanteita tulee vähän, ja tyhmiä avauksia vielä vähemmän.
Kestääkö tämä läpi koko kauden? "Arvosen pojat" luottavat päävalmentaja Pasi Arvosen piirtämiin kuvioihin. Ja varsinkin itseensä ja joukkuetovereihinsa. Niin paljon, että HPK:n menestys ei ole erittäin hyvin onnistuneista yksilöistä huolimatta liikaa kiinni yhdestäkään yksittäisestä pelaajasta.
Hyvä merkki joukkueelle, joka haluaa menestyä.
