Mielipide

Nyt saa riittää!

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jo toisen kerran näissä MM-kisoissa nähtiin episodi, missä huonot häviäjät vihelsivät voittaneen maan kansallislaulun aikana. Täysin naurettavaa ja lapsellista käytöstä ja kaikki vain hyssyttelevät sitä!

Ennen kisoja ja kisojen aikana on kirjoitettu, kuinka suomalaisten pitäisi ottaa mallia tunnelmasta ja kuinka huikea tunnelma kisoissa on ollut. Kansa laulaa ja huuto raikaa, Suomisen Tapsakaan ei koskaan kuule mitä studiosta sanotaan, kun huutomyrsky on niin valtaisa.

Sitten kun täysin yliarvostetut Tsekki ja Slovakia sattuvat putoamaan, niin johan alkaa itku ja hammasten kiristys. Palkintojenjaon aikaisen vihellyskonsertin vielä jotenkin ymmärtää, mutta kansallislaulun aikana ei.

Jos tämä on sitä tunnelmaa mitä Prahasta halutaan koti-Suomeen tuoda, niin järki käteen!

Kyllä, Kanadan voittomaalia ei olisi pitänyt hyväksyä, mutta turha siitä on syyttää kanadalaisia. Jäähy olisi pitänyt viheltää, mutta tuomari ei ollut Kanadasta. Jos oman joukkueen pelaajat eivät saa aikaiseksi kuin yhden maalin, niin turha silloin on vastustajalle huudella, omia jätkiä siinä voisi syytellä.

Jääkiekossa on tunteet mukana myös katsojilla, mutta on olemassa termi hyvä häviäjä. Nämä slaavilaiset pellekatsojat eivät ymmärrä termiä hyvä häviäjä, eivätkä tajua miten kunnioitetaan vastustajia.

Jo aiemmin naurettavuutensa osoittivat isäntämaan Tshekin kannattajat, jotka buuasivat voittaneelle USA:lle, eikä saamattomalle kotijoukkueelle. Mitkään protestit Irakin sotaakaan vastaan eivät oikeuta tällaista käytöstä!

Jos näistä asioista ei kukaan sano mitään, eikä kukaan isompi auktoriteetti ärähdä, niin johan on kumma. Minä ainakin Mike Babcockin ominaisuudessa avaisin sanasen arkkuni. En yhtään ihmettelisi, vaikka kohta televisiokuvissa näytettäisiin paria Toronton kaduilla palavaa Slovakian lippua…

Vastaavanlaisia tapahtumia on nähty myös Pohjois-Amerikassa. Viimeksi Montrealissa, kun mukaintellektuellit kanadanranskalaiset vihelsivät USA:n kansallislaululle, ilmeisesti protestoiden Irakin tapahtumia. Seuraavassa ottelussa Bell Centerin videotaululla esitettiin ennen kansallislauluja Jean Beliveaun videoviesti, jossa muistutettiin jääkiekon olevan kansainvälinen laji, joka kuuluu muillekin kuin kanadalaisille. Nyt odotamme Petr Statsnyltä samanlaisia kommentteja. Tuskin näemme, hänen mielestäänhän Slovakian kannattajat ovat maailman parhaita. Sama mies muuten väitti, ettei suomalaisilla ole tappajan vaistoa. No, suomalaisilla ainakin on eurooppalaista sivistystä, toisin kuin vapaata markkintaloutta harjoittavilla slaaveilla. Osa allekirjoittaneesta alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään tankit Prahan keväässä vuonna 1968..

Näiden naurettavien ja vastustajaa halveeraavien episodien jälkeen odotan kyllä kansainväliseltä liitolta jonkinmoista reaktioita, missä tällaiset teot tuomitaan täysin. Toivottavasti nämä myös ovat osaltaan vaikuttamassa näiden kyseisten valtioiden kisahakemuksiin vastaisuudessa.

Jos kukaan ei mitenkään reagoi eikä kummankaan maan kansallinen jääkiekkoliitto esitä minkään sortin anteeksipyyntöä, niin allekirjoittanut lupaa aloittaa oman henkilökohtaisen protestin. En nouse jatkossa kertaakaan seisomaan Tshekin ja Slovakian kansallislaulun aikana.

Tsekki on paska maa! Ja Slovakia kans..

» Lähetä palautetta toimitukselle