Lehdistö ja televisio ovat koko kahden viikon ajan tunkeneet mielenlohkoihimme ajatusta kaksivaiheisesta karvauspelistä, joka muka mullistaa kiekkoilun. Faktaa on se, että westerlundilainen ”kaksivaiheinen karvaus” lähentelee pahimmillaan passiivisuudessa Tanskan ja muiden lilliputtimaiden käyttämää 1-4-karvausmallia. Sitä ei vaan kukaan uskalla ääneen sanoa, sillä Suomi on kiekon suurmaa. Ei suurmaa voi voittaa peruuttelemalla.
Ja tottahan se on. Puolivälierän ensimmäinen erä oli Suomelta poikkeuksellisen aktiivista ja hyvää pelaamista, ilmankos leijonat johtivatkin jo 2-0. Sen toki pilasi Jere Karalahden epäonnistuminen. Kuvaavaa oli, että Karalahti oli kerrankin turnauksen aikana oikeassa paikassa oikeaan aikaan, nyt kiekko vain sattui pomppaamaan yli lavan ja valumaan Ovetshkinille.
Leijonien pelin päädyttyä jälleen passiiviseen muotoonsa, Äiti-Venäjän pojat näyttivät, miksi maa oikeasti on kiekon suurvalta. Ottelusta jää toki jossiteltavaa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että parempi voitti. Suuri Venäjä voitti, mutta pieni Suomi tuli hyvänä kakkosena?
Miksi virheitä?
Suomen joukkuetta leimasi läpi koko turnauksen hermostuneisuus, mikä näkyi ulospäin jatkuvina kiekollisen pelin pikkuvirheinä eritoten omassa päässä ja keskialueella. Pelisysteemi ei myöskään ollut kaikkien pelaajien hallussa, sillä monesti näki pelaajien, varsinkin puolustajien, olevan auttamattomasti myöhässä omalta tontiltaan.
Maajoukkueen useita turnauksia kiertänyt perusrunko ei missään vaiheessa ollut sillä tasolla kuin mitä odotettiin. Mistä tämä kielii? Ilkeämielisimmät voisivat puhua hiljaisesta mielenilmauksesta.
Jo talven maajoukkueturnausten jälkeen tihkui huhuja, että Westerlundin asema maajoukkueen ykköskäskijänä ei ole pelaajien mielessä taattu. Apulaisvalmentajista ei ole joukon vetäjiksi joten maajoukkuelaiva jäi seilaamaan ilman kapteeniaan.
NHL:n menestynein valmentaja Scotty Bowman totesi juuri pari päivää sitten virallisten kisasivujen haastattelussa, että päävalmentajan on johdettava peliä ja pelissä on oltava tunnetta. Melkein voisi kuvitella, että Bowman on tukemassa erästä nimeltä mainitsematonta espoolaisjoukkueen urheilutoimen johtajaa…
Jostain pitää kuitenkin Westerlundiakin kehua. Norrenan loukkaantumisen, joka kieltämättä vähän haiskahti, jälkeen luotto Bäckströmiin säilyi. Ja ihan aiheesta. Suomessa on pidetty Antero Mertarannan johdolla maalivahtirulettia kohta vuosikymmenen ajan. Kun suomalaisen kiekkoilun ykkösanalyytikko Mertaranta sanoo, että kiekko meni helposti sisään, kaikki ovat sitä mieltä että se meni helposti sisään. Riippumatta siitä, onko se totta vai ei. Niklas Bäckströmiä ei Suomen menestymättömyydestä voi syyttää.
Do svidanija Erkka?
Esitellään faktoja: Tämän kevään seitsemäs sija on Suomen huonoin sijoitus kahteentoista vuoteen. Suomi ei voittanut yhtään jääkiekon suurmaata koko turnauksen aikana. Voiko näillä tosiasioilla sanoa, että kisat olisivat onnistuneet? Tai tulos olisi edes tyydyttävä?
Kun Maksim Afinogenovin rangaistuslaukaus upposi ohi Niklas Bäckströmin ja Olli Jokinen epäonnistui omassaan, kotimaan kisastudioissa hihkuttiin jo Erkka Westerlundin päävalmentajauran päätöstä.
Erkka Westerlund saa kuitenkin jatkaa maajoukkueen päävalmentajana. Westerlundin pelastaa jo se, että jokaisella suomalaisella varteenotettavalla valmentajalla on jo sopimus johonkin seurajoukkueeseen.
Westerlund on kuitenkin kovien pohdintojen edessä: Mitä pitäisi tehdä pelitavalle? Miten saadaan pelaajat innostumaan uudestaan kisoista? Mistä löydetään maalintekijöitä? Ei Westerlund ole huono valmentaja. Hän vain tarvitsee ympärilleen johtoryhmän, jossa on voimakkaita, auktoriteettisia persoonia. Ei jees jees-miehiä.
Matti Kyllöstä mukaillen: ”Missä on Jari?” Miksi Kurri ei asettunut puolustamaan Westerlundia ja joukkuetta turnauksen aikana? Jari hyvä, avaa se suusi edes turnauksen jälkeen ja ota se rooli, mitä sinulta odotetaan!
