Heikosta pelaajamateriaalista ja kokemattomasta päävalmentajasta huolimatta Pelicansin kausi 2002-2003 oli pettymys. Heti alkumetreillä pudottiin häntäpäähän, eikä sieltä enää missään vaiheessa ylös päästy, vaikka optimistisimmat fanit lähes loppuun asti jaksoivat siihen uskoa. Samaa ei Lahdessa haluta kahdesti peräkkäin kokea ja liigan suurseuroihin nähden vaatimattomista resursseista huolimatta halutaan vuoden tauon jälkeen palata keskikastiin. Tavoitteen saavuttamiseksi on joukkuetta kasattu uudella tavalla ja aggressiivisempaan ja suoraviivaisempaan peliin panostetaan edelliskausia enemmän.
Tasaisen vahva maalivahtikaksikko
Kun Pasi Kuivalainen siirtyi kesken viime kauden Tapparaan, jäi aikaisemmin kakkosvahtina olleelle Mikko Rämölle isot saappaat täytettäviksi. Hyvin mies tonttinsa hoitikin, eikä "Paffan" perään tarvinnut liiemmin haikailla. Rämölle sattui väliin myös heikompia otteluita, mutta nuorelle miehelle ne voidaan vielä sallia. Hyvälle pelipäälle satuttuaan mies oli kuitenkin kuin muuri, johon joukkue pystyi turvautumaan. Välillä liiankin kanssa, koska muuristakin meni kiekkoja turhan usein läpi muiden kenttäpelaajien virheiden seurauksina.
Uutena miehenä tolppien väliin tuli Kouvolan Kiekon ykkösvahti Carl Grahn. Hänellä on kokemusta liigasta kaudelta 1998-1999, jolloin KalPan riveissä mies pelasi seitsemän ottelua. Grahn omaa hyvän mailapelin ja on rauhallinen maalivahti, jolla on tapana pysyä mahdollisimman kauan pystyssä. Tässä onkin miehen ehkä suurin ero Rämöön, joka heittäytyy helposti jään pintaan torjuessaan.
Ennakkoon katsoen maalivahtipari on hyvin tasainen ja heti kauden alusta heillä tulee olemaan kova kilpailu peliajasta. Muutamat ovat ennakoineet jopa Grahnin, joka on ikäluokkansa Suomen ehdotonta parhaimmistoa, ottavan alkukaudesta päävastuun torjuntatöistä. Tiukka taistelu peliajasta on tietysti kehittävää, mutta viime kausina on ajoittain nähty, ettei 50-50-peluuttaminen ole pelkästään positiivinen asia. Esimerkiksi Kuivalainen olisi tarvinnut varmemman ykkösvahdin paikan, jotta olisi voinut torjua illasta toiseen varmasti. Hajapeluuttaminen voi viedä pelituntuman, varsinkin jos voittava maalivahti vedetäänkin seuraavan otteluun luukunavaajaksi.
Puolustus vahvistunut ja voimistunut
Jan Latvalan ja Henri Laurilan seuranvaihdoista huolimatta puolustus näyttäisi ainakin hivenen paremmalta kuin viime kaudella. Latvala toi ylivoimaan sitä paljon kaivattua kiekollisuutta ja osasi myös maalinteon, mutta korvaamaton mies ei kuitenkaan ole. Laurila oli myös ajoittain vaarallinen hyökkäyspäässä, mutta myös turhan usein huonolla tavalla vaarallinen omassa päässä. Nyt Laurila pelaa Ilveksessä ja Latvala Jokereissa.
Kovin hankinta puolustukseen on ehdottomasti Radek Philipp. 26-vuotias tsekki on ollut joukkueen parhaimmistoa harjoituspeleissä, eikä mikään puhu sen puolesta, että tahti huononisi varsinaisissa liigapeleissä. Philipp on suhteellisen isokokoinen ja on hyvä erityisesti puolustuspään kovassa pelissä ja maalinedustan siivoamisessa. Tätä varten hänet Lahteen hankittiinkin ja yhdessä Martin Cechin kanssa hän tulee kantamaan päävastuun puolustamisesta.
Cech tuli edelliseksi kaudeksi Lahteen Jyväskylästä. Loppukauden hän pelasi tsekeissä Kladnon joukkueessa ja johdatti joukkueen Tsekin ylimmälle sarjatasolle. Cechin vahvuuksia ovat vahvuus ja puolustajalle erinomainen mailatekniikka, jonka hedelmiä saatiin aika ajoin nauttia jo viime kaudella. Viime kaudella Martinin pakkiparina toimi Tero Paappanen, joka täydensi hienosti välillä hyökkäysintoista Cechiä. Paappasen rooli oli enemmän puolustava ja sen hän hoitikin mallikkaasti, ollen yksi joukkueen positiivisimmista yllättäjistä. Jos kehitys jatkuu samaa käyrää, voi mieheltä odottaa huomattavasti enemmän tällä kaudella - kummassakin päädyssä.
"Tähtien" takana puurtavat sitten peruspuolustajat Jussi-Antti Reimari ja Jermu Pisto. Reimari on pelannut koko uransa Lahdessa ja on ollut turhankin usein fanien silmissä syntipukki, vaikka esitykset eivät niin huonoja olisi olleetkaan. Reimari tekee työnsä, eli oman pään peruspelaamisen hyvin, vaikka virheitäkin joukkoon sattuu. Pisto on hieman Reimarin tyylinen, joka tuskin tulee nousemaan ykkösketjuihin, mutta puurtaa vahvasti omassa roolissaan. Viime kausi meni heikommin ja rannevamma päätti miehen kauden ennenaikaisesti.
Viimeisin tulokas, Santeri Heiskanen on mielenkiintoinen nimi. Pelillisesti parempiakin puolustajia joukkueesta varmasti löytyy, mutta Santeri on tärkeä pelaaja rikkovassa roolissa. Tuskin kovin moni haluaa joutua Heiskasen käsittelyyn Pelicansin maalin edessä tulevalla kaudella.
Toni Kiren, Jussi Heikkinen ja Ossi-Petteri Grönholm tuovat nuoruutta puolustukseen. Vanhin heistä on Heikkinen, 23-vuotias, joka liittyi joukkueeseen tryout-sopimuksen kautta ja vakuutti valmentajat taidoistaan. Grönholm on kolmikosta vahvimpaan fyysiseen peliin pystyvä ja Heikkinen lähinnä peruspuolustaja. Kiren on A-juniori-ikäinen ja tuleekin pelaamaan suurimman osan kauttaan nuorissa, mutta loukkaantumisten kautta saanee myös kokeilla ensimmäistä kertaa aikuisten seassa.
Toporowski, Kauppila ja Mäkiaho hyökkäyksen kovimmat
Hyökkäyksen pahimmat menetykset olivat Ruotsiin suunnannut Joonas Jääskeläinen, kesken kauden Tapparaan ja nyt kesällä Kärppiin siirtynyt Lasse Jämsen ja Latvian apu, Grigorijs Pantelejevs. Näistä ainoastaan Jääskeläinen oli viime kaudella todellinen apu joukkueelle. Jämsen luisteli usein pahasti eksyksissä, eikä maalinteko sujunut aikaisempaan malliin. Pantelejevs ei missään vaiheessa ollut sellainen vahvistus, jota ulkomailta kannattaa hakea.
Jo viime kaudella lahtelaisen yleisön sydämiin luistellut Toni Mäkiaho on tulevallakin kaudella tärkeässä roolissa. Mies osaa niin kiekollisen kuin fyysisenkin pelin, eikä tarpeen tulleen pienet kahnauksetkaan ole poissuljettuja. Maaleja häneltä odotetaan ja viime kauden vireen jatkuessa niitä tullaan näkemäänkin. Hieman samaa tyyliä edustava Shayne Toporowski on hyökkäyksen ehdottomasti kovin hankinta. Aikaisemmin Bluesissa SM-liigaa pelannut kanukki pelaa suoraviivaisesti, tekee maaleja ja taklaa. Laitahyökkääjä tulee olemaan onnistuessaan Pelicansin tärkeimpiä, ellei tärkein pelaaja.
Joukkueen kapteeni Jari Kauppila tulee jälleen saamaan ison roolin. Hän on joukkueen ylivoimaisesti paras keskushyökkääjä ja ylivoiman pyörittäjä. Mustiakin päiviä joukkoon sattuu, mutta varsinkin ilmiömäiset jalkakikat ovat herkkua katsojille. Toinen keskushyökkääjä, Jani Keinänen, on myös pelannut nousevalla käyrällä joukkueessa. Pelicansissa "Keikka" joutuu ehkä turhankin paljon hyökkäävään rooliin, sillä puolustaminen on miehen parhaita avuja. Hänen kanssaan kakkosketjun paikasta taistelee ainakin uusi hankinta, Tommi Hannus. Pelicans tarkkaili Hannusta pitkään ja sai haluamansa miehen. Nähtäväksi jää pystyykö mies vastaamaan haasteeseen.
Daniel Widing on nuori NHL-varattu pelaaja, jolta Pelicans odottaa paljon. Daniel pystyy pelaamaan vahvasti molempiin suuntiin, omaa hyvän laukauksen ja vahvana pelaajana viihtyy myös maalin edessä. Ruotsissa peliaikaa ei paljoa herunut, mutta Lahdessa on luvassa suurempi rooli. Suomi lienee vain välietappi Widingille, koska luultavasti NHL-jäät kutsuvat pian. Toinen NHL-jäille todennäköisesti matkaava on Oliver Setzinger. Miehen ensimmäinen kausi Lahdessa oli jo hyvin positiivinen ja kuuleman mukaan varsinkin fyysinen kehitys on ollut kovaa. Vahvasti luisteleva ja nopeasti ampuva Oliver voi nousta hyvinkin suureen rooliin, jos vain palaset loksahtavat paikoilleen.
Toni Saarinen, Jussi-Mikko Makkonen ja Olli Julkunen tuskin nousevat aivan ykkösketjuihin, mutta varsinkin Saarinen on tehnyt vuodesta toiseen tasaista, mutta ei aina niin katsojia tyydyttävää työtä. Pisteitä on silti syntynyt kiitettävästi. Makkonen on ollut harjoituspelien tähtiä ja nuoresta miehestä on kehittymässä vähä vähältä Pelicansille tärkeä pelimies. Tämä kausi voi olla vielä liian aikainen nousta parrasvaloihin, mutta tulevaisuutta miehellä pitäisi olla. Julkunen sen sijaan jatkanee siitä mihin viime kaudella jäi, eli vahvaan ja hyvään fyysiseen peliin. Varsinkin puolustavissa ketjuissa Julkusella tulee olemaan tärkeä tehtävä.
Lopuista pelipaikoista taistelevat Ville Hirvonen, Tuomas Santavuori, Mikko Niinikoski ja Jussi Saarinen. Näistä erityisesti Santavuori on mielenkiintoinen nimi tulevaisuutta ajatellen, koska jo viime kaudella nuorukaiselta nähtiin ajoittain hienoja suorituksia. Saarinen on toinen, jolta odotetaan tulevaisuudessa ainakin hyvän liigatason otteita.
Hirvosen johdolla vähintään kymmenen joukkoon
Yhden kauden päävalmentajakokemuksella Petteri Hirvonen johdattaa joukkueensa tulevaan kauteen. Sääntömuutoksen johdosta seitsemän runkosarjan parasta pääsee suoraan pudotuspeleihin ja sijat 8-10 karsivat viimeisestä paikasta auringossa. Vähimmäistavoite Hirvosen joukkueelle on tuo kymmenes sija, siihen ja parempaankin jo materiaalikin velvoittaa. Viime kausi meni Hirvoselta totutellessa, mutta oikeaa asennetta saatiin jo nähdä. Nyt hän on saanut rakentaa enemmän itsensä näköisen joukkueen ja tulostakin pitää tulla uudella tavalla.
Pari kautta sitten Pelicans pelasi vielä täysin kotimaisin voimin, mutta nyt joukkueen ulkomaalaiskiintiö on täynnä. Näistä varsinkin Toporowski, Philipp ja Cech ovat varmasti suuressa roolissa. Widing ja Setzinger ovat todella lupaavia, mutta yhtään huippukautta ei heiltä olla vielä liigatasolla nähty. Läpimurron paikka on nyt, varsinkin jos joukkue onnistuu odotetulla tavalla. Harjoitusottelut lupaavat hyvää, vaikka epätasaisuutta sielläkin on nähty. Liiga on kuitenkin aivan eri asia kuin harjoitusottelut, eikä elämä lopu huonoihinkaan esityksiin - pelit sen sijaan loppuvat runkosarjan jälkeen, ellei peli kulje.
