Naisleijonat taistelevat parhaillaan olympiamitaleista, uran kohokohdasta ja monivuotisen projektinsa kohtalosta.
Tämä joukkueellinen huippu-urheilijoita on tehnyt hartiavoimin järjestelmällistä työtä päästäkseen edustamaan Suomea ja haastamaan maailman parhaat. Valmennus, harjoittelukulttuuri ja motivaatio ovat ennätystasolla.
Kanada-ottelussa joukkue vastasi tähdistövastustajan huutoon tämän omilla aseilla. Hätkähdyttävän nopeaa pohjoisamerikkalaista hyökkäämistä ja aggressiivista kiekotonta peliä. Vuoden urheiluteko oli lähellä, samoin ilmaveivi, jota Michelle Karvinen yritti kovemmassa paikassa kuin moni Liigan mieskiekkoilija on ikinä kokenut.
Mitä teki yleisö? Haukkui pelin keskusteluareenoilla tylsäksi rusettiluisteluksi ja nauroi, kuinka ämmillä eivät pysy edes mailat kädessä.
Yleinen, pelottavan yleinen mielipide kuului, että kaukalo kuuluu äijille, tanssiminen ja lipunmyynti naisille.
Kansan mielenkiinnosta elävä nettimedia hoiti toki myös hommansa. Eetteriin puskettiin täysin kontekstista irrotettuja otsikoita malliin "näin tyttelit hihittelevät kaukalossa". Ylenkin mielestä naislätkää oli sopivampi selostaa näyttelijän kuin asiantuntijan kanssa.
Naisten olympiaturnauksesta on maalattu amatöörimäinen, puuhasteleva kuva – ei tuota läpsyttelyä voi tosissaan ottaa.
Aha.
Viimeisimmän tiedon mukaan olympiamitalit ovat samanarvoisia lajista riippumatta. Jokainen kisojen mitalisti on hankkinut palkintonsa sydänverellään, monen uhrauksen jälkeen.
Tällaisen ikivanhan, sekä naista että urheilua halventavan ajattelun esiintyminen Suomessa on epätodellista. Jos naisen ja miehen fyysiset erot tarkoittavat, että vain toinen sukupuoli voi olla urheilussa vakavasti otettava, kommentoijan suhteellisuudentaju on esikoululaisen tasolla.
Hyvät läppärienne ääressä länkyttävät nimettömät, miespuoliset pullasorsat: naisten peleissä otetaan aivotärähdyksiä, vedetään onetimereita ja taklataan ja lyödään, vaikkei saisi.
Kertokaa, mikä tekee kymmenen miljoonaa vuodessa tienaavien lihasmassamörköjen viihdesirkuksesta oikeaa urheilua, jos naisten olympialätkä ei sitä ole.
Vaihtoehtoisesti tehkää kanssaeläjillenne palvelus. Älkää katsoko olympialaisia tästä lähtien.