Saman saattoi uskoa vielä MM-kisojen avausottelun jälkeenkin, kun Valko-Venäjä oli kaatunut toukokuun ensimmäisenä perjantaina rutiininomaisin 3−2-numeroin. Suomen pelaamisessa näytti olevan elementtejä siitä, että hyökkäyspeli puhkeaa värikkääseen kukkaan.

Seuraavan mittelön jälkeen täydellinen fiasko oli kuitenkin valmis, kun Ranska järjesti sensaation voittamalla surkean Suomen 5−1. Kukaan ei tiennyt, mihin päin kaukalossa ja suomalaisfanien mielissä on menty ja tullaan menemään.

Pelitapa ei toiminut millään osa-alueella. Lyhyesti sanottuna hyökkääminen oli epäloogista ja puolustaminen repaleista.

Ranskalle koettu tappio aloitti syystäkin puheet päävalmentaja Lauri Marjamäen tilanteesta, sekä siitä, mihin Suomen juna, eli pelitapa, on menossa. Ei ainakaan eteenpäin.

Tšekki-nöyryytys ikään kuin kruunasi kaiken. Reilun johtoaseman turaaminen kertoi sen, että jopa kolmen maalin etumatkassa pelaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Toki Tšekki oli päätöserässä hyvä ottaen hallinnan karvaamalla ja paineistamalla poikkeuksellisen korkealta.

Myrsky vesilasissa tyyntyi hetkeksi, kun leijona raapi keskiviikkoiltana Sloveniasta voiton 5−2-numeroin. Kolme pistettä ovat tärkeitä ajatellen jatkopelejä, joissa tosin laulu loppuu lyhyeen kuin euroviisuissa konsanaan.

Leijonat polkee valitettavasti paikallaan. Suomea miehekkäästi kiusannut Slovenia oli Norjaa vastaan isossa kuvassa helisemässä jopa selkeästi enemmän kuin Leijonan käsissä. Siis Norjaa vastaan.

Vapun-turnauksessa Suomi osasi puolustaa ja tappaa vastustajan peliä. Suomea eivät horjuttanut Venäjän tai Ruotsin hyökkäyspään pitkät paineet, Leijonat voitti kiekkoja laitakahinoissa, Leijonat avasi peliä omista onnistuneesti ja teki voittoihin tarvittavat maalit.

Nyt Suomi helisee omissa, häviää kaksinkamppailuja luvattoman paljon, on pelokkaan oloinen ja tekee erikoisen huonoja ratkaisuja hyökkäyspäässä. Samaa on jatkunut jo kolmen MM-ottelun ajan. Ainakaan eteenpäin ei olla menty.