Balkanin niemimaan pienen valtion parhaat olympiasuoritukset nähtiin alppihiihdossa Tina Mazen johdolla. Yhtään ei kuitenkaan tarvitse väheksyä miesten jääkiekkomaajoukkueen esityksiä, vaikka Ruotsi olikin liian kova pala purtavaksi.
Slovenian 148 jääkiekkoammattilaisesta melko suuri osa pelasi Sotšin olympialaisissa. NHL-pelaajia oli käytettävissä tasan yksi, kun Anze Kopitar kantoi suurta vastuuta hyökkäyspään tehoista.
Totta kai sarjasysteemi suosi Sloveniaa, kun alkulohkosta kaikki pääsivät jatkoon. Silti voitto Slovakiasta osoitti, että kyseessä ei ollut sattuma, vaan jälleen uusi maa ilmaisi olemassaolonsa kiekkokartalla.
Pelaajalista ei suuria tunteita nostattanut. Lähinnä saattoi huomata, että Mitja Robar ei aikanaan täysin onnistunut Raumalla ja että Ziga Jeglic kävi syksyllä Porissa, mutta halusi itse kesken kauden pois.
Jeglic teki viisaasti. Pelit Ingolstadtissa yhdessä Robert Sabolicin kanssa olivat Sotšia ajatellen varmasti tärkeämpiä kuin pyöriminen Isonmäen kaukalon kulmauksissa pienellä peliajalla.
Kuka alkukaudella Liigaa seuranneista näki etukäteen juuri Jeglicin kahdesti iskevän kiekon Venäjän maaliin? Viidessä ottelussa olympialaisissa hän teki saman verran tehoja kuin 32 Liiga-pelissä.
Huomionarvoista on myös se, että Slovenian ylivoimapelissä oli joku suunta ja tarkoitus. Kopitarilla oli tässä valtavan iso merkitys, mutta muutkin pelaajat olivat samalla kartalla siitä, miten joukkue yrittää pelata.
Suomen Liigassa kannattaa vakavalla mielellä seurata slovenialaisten otteita. Sieltä voi löytyä yllättävän hyviä hakuja näinä joukkueen rakentamisen aikoina.
Kerran neljässä vuodessa pelattavalle jääkiekkoturnaukselle teki äärettömän hyvää se, että tason laajentumista tapahtui pienempien maiden esiinmarssin kautta. Unohtaa ei saa Latviaakaan, joka raivasi viime kevään MM-finalistin tieltään.
Latvia on kuitenkin keikkunut mukana jo sen verran kauan, että sympatiapisteitä heruu helpommin Balkanin suuntaan.
