Tällä viikolla alkavan NHL-kauden yksi merkittävimmistä nimistä tulee joukkueiden ulkopuolelta.
Liigaa ja kiekkomaailmaa puhututtaneet päähän kohdistuneet taklaukset ovat tapetilla vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ongelmaa ratkomaan on nimetty entinen liigan tähtipelaaja, mestaruuksia ja maaleja niittänyt ex-voimahyökkääjä, ja hän on tosissaan.
Kurinpitotoimen päällikkönä kesäkuun alusta aloittanut Brendan Shanahan nousee vallitsevissa olosuhteissa merkittävään rooliin koko lajin kannalta. Päähän kohdistuneet taklaukset ja aivotärähdykset ovat olleet silloin tällöin päätään nostava, huomattu ongelma jo 90-luvulta asti, mutta vasta nyt ilmassa on tunne siitä, että asialle myös tehdään jotain.
Shanahanin olemus, puheet ja toiminta harjoituskaudella on ollut lupauksia nostattavaa. Mies ei ole lähtenyt soitellen sotaan, tai henkseleitään paukutellen. Ilmassa on kuitenkin muutosta, ja ennen kaikkea se tärkein - pelaajiston hyväksyntä asialle.
Pat Lafontaine ja Eric Lindros olivat aikanaan nykykiekon ensimmäiset merkittävät aivotärähdysten uhrit. Lafontainen taidot vetivät parhaimmillaan vertoja Lemieuxille ja Gretzkylle, mutta ura tyssäsi aivotärähdyksiin aivan liian aikaisin. Lindros jatkoi uraansa lukuisien aivotärähdysten jälkeenkin, muttei kentällä nähty entistä, liigaa dominoinutta jyrää.
Olisiko asiaan pitänyt reagoida jo tuolloin kovemmin? Jossittelu on turhaa, mutta Lindrosin katkerat kommentit asiasta ovat nykyisin paljon ymmärrettävämpiä. Tuolloin asia pistettiin täysin ”Iso-Ericin” oman osaamattomuuden piikkiin. ”Pää ylös, poika”.
Ironista onkin, että lukuisat kerrat Lindrosin luvunlaskuun pysäyttänyt Scott Stevens joutui itsekin päättämään uransa aivotärähdysten takia.
Mikä on nyt sitten muuttunut? Kulttuuri muotoutuu pikkuhiljaa. Vauhdin kasvettua nykyisiin mittoihin sattuu ja tapahtuu enemmän törmäyksiä. Suosikkiseurojen suurimpien pelaajien tippuessa kanveesiin moni on kuitenkin huomannut, että haluaa seurata jääkiekkoa ennemmin kuin NASCAR-kisoja. Fyysistä peliä pitää pyrkiä pelaamaan rehdisti. Peli kehittyy, jos lajin parissa toimivat tahtovat tarpeeksi, ilman että meidän tarvitsee kaivaa kukkahattujamme vintiltä.
Emme saa koskaan tietää, millä sijalla Lafontaine olisi kaikkien aikojen pistepörssissä, jos mies olisi jatkanut uraansa terveenä. Olisiko Buffalo Sabres voittanut finaalivisiitillään mestaruuden, jos ykkössentterin paikkaa olisi johtanut Mike Pecaa kovempi pistemies. Emme saa myöskään tietää, olisiko Lindros dominoinut liigaa vielä 2000-luvullakin kaukalossa nähdyn kontaktia varoneen varjon sijaan?
Voimme kuitenkin toivoa, että jatkossakin Penguinsin tärkeimpiin aloituksiin kyyristyy Sidney Crosby. Sekä sitä, että Mikael Granlund ja Taylor Hall eivät siirtyisi ennenaikaisesti eläkkeelle.
Shanahanin todellinen koitos ei tosin tule pelkkien harjoituskauden tempausten käsittelyllä. Se tulee silloin, kun liigan isommat tähdet sattuvat hölmöilemään. Kohdellaanko Aleksandr Ovetshkinia samoin kuin Jody Shelleytä?
Toivokaamme johdonmukaisuutta Shanahanilta. Ei pilata hyvää jääkiekkokautta pähkäillen negatiivisten asioiden parissa, mutta puhutaan ongelmista ja käsitellään ne.
Ja sitten kun kulttuuri kehittyy oikeaan suuntaan, katsotaan tuliko Shanahanista liigalle kuuluisa lainjakaja Pat Garrett, omiensa pettämä Will Kane, vai vihreä lisko Rango.
Kirjoittaja on Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö.