Mielipide

Vaasan Sportin talous – Häpeäpilkku vai ylpeyden aihe?

MESTIS / Kolumni
Sportin rahainhallinta herättää keskustelua joka puolella. Sport on edelleen kovassa nousujohteessa taloutensa puolesta. Konkurssin välttäminen viime hetkiin asti oli muutama vuosi sitten ainoa oikea päätös.

Tämän päivän Vaasan Sport on kaikkea muuta kuin se Sport, jollaiseksi kiekkomaailmassa sitä edelleen luullaan. Sportilla on julkisuudessa edelleen ryvettyneen talouselämän leima otsassa, eikä kaupungin jalkapalloseuran VPS:n taloussotkut yhtään asiaa paranna. Kiekkopiireissä kuitenkin Sportin taloustilanne on tiedossa ja liigahanketta ollaan esitelty ympäri Suomea, talouspaperit mukana. Vastaanotto on ollut kaikkialla erittäin positiivista ja monilla paikkakunnilla ollaankin ihmetelty Sportin onnistumista talouden saralla näinkin lyhyessä ajassa. Sport ei tehnyt konkurssia vaan pohjalaisella sisulla seura nostettiin jaloilleen. Monissa seuroissa ollaan nostettu kädet pystyyn vastaavassa tilanteessa ja aloitettu uusi nousu puhtaalta pöydältä ja samalla jättämällä monta puukkoa monien selkään. Vaasassa puukot kuitenkin jätettiin tuppeen. Konkurssi ei olisi kenenkään voitto. ”Quitting is not an option, I rather die trying”, leffasta tuttu motto sopi myös Sportin omaan taisteluun.

Vain muutama vuosi miljoonavelkojen jälkeen Sport on taloudellisesti vakaa osakeyhtiö ja taloutta vaalitaan edelleen tarkalla kädellä. Tällä hetkellä Sportilla on sponsoreita noin kolmanneksen enemmän kuin viime kaudella tähän aikaan. Sportin ilmoitus liigapaikan hausta on selkeästi tuonut uutta markkina-aluetta jo ennestäänkin vetovoimaiseen joukkueeseen.

- Tällä hetkellä on kiva tuolla kulisseissa tehdä töitä. Olemme saaneet uusia sponsoreita Vaasasta, lähimaakunnista ja jopa pääkaupunkiseudulta saakka, kertoo muutaman kuukauden ajan toimitusjohtajan titteliä kantanut Juha Saari.

Mikäpä on töitä tehdessä. Liiga on kuitenkin paikka, jonne sponsorit Sportin haluavat ja Sport haluaa liigaan itsekin. Näkyvyys on aivan toiselta planeetalta kun verrataan jääkiekkosarjoista SM-liigaa ja Mestistä. Tästä kertoo myös se asia, että Sport on tehnyt kolmen vuoden sponsorisopimuksia ja jo nyt on kaudelle 2005 hankittu kolmannes liigassa vaadittavista sponsorieuroista. Maakunnan talouselämä tarvitsee hyvän ja näkyvän veturin ja Sport, kuten jääkiekko yleensäkin, on Suomessa paikka #1 tälle tarkoitukselle. Sportin talouden vahvuus lepääkin vahvasti Sportiin sitoutuneissa yhteistyökumppaneissa, nyt kun useimpien kanssa tehdään monivuotisia ja rahakkaita sopimuksia, voidaankin Sportin puolella olla vielä kauan luottavaisia talousnäkymistä. Sportin talous ei lepää vain parin tukijan takana.

- Me olemme budjetoineet lipputulot ensi kaudelle varovasti 1050 kohdalle per ottelu. Kun me jo viime kaudella runkosarjassa vedimme noin 1200 katsojaa ja kun joukkue on tällä kaudella vielä paljon mielenkiintoisempi niin varmasti budjetoitu katsojamäärämme ylittyy ja reilusti, kertoo Juha Saari

Sportin katsomot tulevat varsin hyvin täyteen tällä kaudella. Voi olettaa että 1000 kausikortinkin raja saattaa ylittyä, mutta tällainen saavutus vaatisi jo Mestiksen tasolla Stockmannin Hulluihin Päiviin verrattavissa olevaa massaliikettä. Mestiksessä sellainen lienee vielä utopiaa. Vaasassa myydään kuitenkin kohtalaisen vähän kertalippuja verrattuna kausikortteihin. Katsojat ovat sitoutuneita Sportiin ja sen otteita seurataan todella tiiviisti. Huonot säät, muut päällekkäiset tapahtumat tai nimettömät vastustajat eivät heilauta lippukassan kautta taloutta juuri nimeksikään, kertalippujen myynnin suunnalta katsottuna.

Tällä hetkellä Sportin suurin huolenaihe talouspuolella on edelleen kallis halli. Vaasan Kaupungin ja Mustasaaren Kunnan yhteisomistama, ja näiden muodostaman kuntayhtymän hallinnoima halli, on edelleen tolkuttoman kallis. Jonkinlaista helpotusta hallin käyttökustannuksiin on jo saatu, mutta hinnoissa on edelleen kymmeniä tuhansia euroja enemmän kun vertaa Mestiksen keskiarvoihin ja SM-liigan halleihin. Tuskin mikään seura Suomessa pelaa yhtä kalliissa hallissa kuin Sport. Välillä tuntuukin että Sport on kaupungin ainoa lypsävä lehmä ja Sportin maksuista katetaan kuntayhtymän alaisten jäähallin ja Botnia-hallin käyttövajeita ja investointeja.

Kalliista hallista huolimatta ja todennäköisesti Mestiksen kalleimmasta pelaajabudjetista puhumattakaan, Sportin talous teki viime kaudella hyvän positiivisen tuloksen. Tälle kaudelle tulleiden sponsorien määrästä ja erittäin mielenkiintoisesta joukkueesta päätellen, ensi kaudella talouden voi olettaa vain kohenevan. Ja finaaleihin pääsy tietysti lisäisi tätä asiaa, koska playoffs-pelejä ei ole Vaasassa budjetoitu lainkaan. Mitä enemmän playoffs-pelejä, sitä enemmän tuloja. Ihmeitä saa kuitenkin tapahtua jos Sport ei runkosarjan jälkeen jääkiekkoa pelaa.

- Kun katsoo tätä joukkuetta niin siellä on nopeutta, taitoa, vauhtia, kovuutta… varmasti tullaan menestymään. Joukkue on asettanut tavoitteeksi finaalipaikan ja itse uskon myös siihen vahvasti, Juha Saari lopettaa ytimekkäästi.

Sportin ensi kauden näkymistä lisää tässä kolumnissa

» Lähetä palautetta toimitukselle