Mielipide

Viihdettä moneen makuun

MESTIS / Kolumni
Mestiksen runkosarjassa tahkottiin 264 ottelua. Katsojat, joita tällä kaudella oli myös kotisohvillaan televisioiden ääressä, saivat näissä matseissa nähdä keskimäärin 6,7 maalia. Voittoja tuli, ja tappioitakin piti toisten toisinaan kokea. Mutta mitä muuta kauteen mahtui?

Kausi oli pitkä - ja täynnä elämysten aiheita. Kattavasti niitä ei voi listata kukaan, mutta tässä jotain Mestis-kaudesta 2002-03.

Muutamat messevät murskajaiset

Voittaminenhan on tunnetusti keskimäärin häviämistä kivempaa. Ja sitä mukavampaa, mitä runsaammin lukemin pisteet irtoavat. Mestiksessä nähtiin kauden aikana muutamakin melkoinen teurastus - joista läheskään kaikissa ottavana osapuolena ei ollut sarjajumbo UJK.

Toki UJK:kin leiviskänsä hoiti. Avauskierroksella A-P Pajuluoman neljä tehopistettä johdattivat K-Vantaan 9-3-kotivoittoon. Viikko myöhemmin UJK:n ensimmäinen kotimatsi päättyi kuuden maalin atppioon TuTolle ja kolmeen käytösrangaistukseen. Lokakuun alussa Jukurit kukisti vastustajansa 10-0 Antti Laakson kerätessä tehot 4+2. Ville Vähäsalolle jukurimaalilla kertyi torjuntoja vain 14. Jatkossa kuokkaan tuli mm. TuTolta (9-2), KalPalta (8-1), Jukureilta (0-8), Hokilta (1-8), Hermekseltä (9-0), FPS:lta (1-8) sekä K-Vantaalta (0-9).

Ensimmäisestä jymypaukusta vastasi vaisuhkosti kautensa aloittanut KooKoo, joka aiheutti Kiekko-Vantaalle kauden ensimmäisen tappion lokakuun puolessa välissä. Vielä puolen tunnin pelin jälkeen taululla paloivat lukemat 1-0, mutta sen jälkeen hanat aukesivat.

-Eihän 9-0-voittoon sarjakärjestä voi olla pettynyt, Reijo Mansikka sanoi. Pystyimme hyödyntämään maalipaikat hyvällä prosentilla. Toisen erän maalipaikat hävisimme vastustajalle 8-4, mutta tämä oli kauden ensimmäinen peli jossa pystyimme pelaamaan haluamallamme tasolla, hän jatkoi.

-Iloksi elämä muuttuu, aloitti K-Vantaan Jarmo Kauppi. Nyt voi jo vähän nauraakin tuolle pelille. Lopputulos kertoo kaiken KooKoosta. Kiekko pomppi tänään sille.Ensimmäisessä erässä meillä oli paikkoja. Jos niistä olisi tehty, niin sitä ei tiedä mihin peli olisi kääntynyt… Kahdessa viime pelissämme on ollut jo viitteitä siitä, että pian tulee turpaan, mutta eihän tälläista selkäsaunaa osannut odottaa, Kauppi lisäsi. Yllätystulos toi oikeaan osuneille vedonlyöjille eurot takaisin yli 2300-kertaisesti.

Kuun lopussa sai FPS kokea tuskanhetkiä Niiralan montussa. Ottelu ratkesi jo ensimmäisen erässä. Viisi maalia selkänsä taakse päästänyt Pasi Keinänen muistaa varmasti pitkään vanhassa kotikaupungissaan käydyn ottelun. Keinäsen piikkin voi laittaa ainakin kolme KalPan maalia, joskin muutamassa maalissa myös uinunut FPS-puolustus oli KalPan apuna. Kotijoukkue voitti matsin lopulta 9-2. Kauden avauskierroksella forssalaiset olivat olleet parempia maalein 7-4.

KalPa oli osallisena myös seuraavissa maalijuhlissa. Nyt tosin ottavana osapuolena, kun Mestiksen kärkikamppailusta ei tullut ennakoidun tiukkaa ja tasaista kiekkopeliä, vaan Kiekko-Vantaa murskasi KalPan peräti numeroin 10-1. Kuopion kalakukkomiesten eväät olivat pilaantuneet pahasti ja Tikkurilassa nähtiin kovin yksipuolista kiekkoilua.

-Päällimmäisenä mielessä on syvä harmi joukkueen puolesta. Kyllä tämä oli totaaliromahdus monella osa-alueella. Ensin se oli vain pieni lumipallo, joka sitten kasvoi isoksi lumivyöryksi, jota ei tuntunut pysäyttävän mikään. Kolmas erä oli sitten meiltä jo hyvää peliä ja toivottavasti siitä saatiin siemen seuraavaan ottelun, KalPa-valmentaja kertoi mietteliäänä.

KooKoon kauden toinen yleisönhemmottelu nähtiin 23.11. Ahmojen kustannuksella. Hyvinkääläisryhmä kaatui 10-1 Timo Nurmbergin kerätessä tehot 2+2. Ahmoilta puuttui kuumesairas Miikka Jäske, joka olisi joukkueensa neljänneksi parhaana pistemiehenä ollut avuksi. Joukkue sai kasaan kolme täyttä viisikkoa, sekä kaksi miestä neloseen.

-Jäske on ollut muutaman päivän kuumeessa, eikä sairasta miestä kannata riskeerata. Muita tärkeitä poissaolijoita ei ollut. Tai no; sanotaanko että olihan noita pelaajia läsnä - mutta poissa, Ahmojen Janne Tormonen sanoi.

-Me olemme tällä hetkellä kiikunkaakun siinä, olemmeko keskitasoa vai huonompaa kastia Mestiksessä. Vielä kun tulemme vierailulle Kouvolan kaltaiseen kiekkokaupunkiin, ei pitäisi olla motivaatio-ongelmia.

-Joukkueessamme on sellaisia ketkä yrittävät ja sellaisia ketkä osaavat. Mutta sitten on myös niitä, jotka eivät osaa tai yritä. Ehkä kakkos- kolmosdivaritasolla moinen saattaisi vielä toimia, muttei KooKoota vastaan, Tormonen jatkoi. Nuori molarikaksikko Patrick Machreich ja Joonas Lindberg onnistuivat torjumaan vain joka neljännen kouvolalaisvedon.

Tappio karaisi ainakin tässä tapauksessa, sillä Ahmat löysi lootastaan aivan uuden vaihteen. Itsenäisyyspäivänä voittokulku sai kruunukseen joukkueen divarihistorian suurimman voiton, kun sarjajumbo UJK kaatui 13-0. Jää-Kotkia valmentava Aki Mykkänen ei ottelun jälkeen pitkään omilleen rupatellut, vaan marssi suoraan lehdistön eteen.

- Hävettää. Fyysisesti oltiin läsnä, mutta ei henkisesti. Vastustaja oli tosi vakuuttava ja ansaitsee paikkansa sarjataulukossa. Joukkue ei lopettanut pelaamista, vaan nautti murskajaisista, Mykkänen kommentoi.

Laukaukset maalia kohti, 73-15, kertovat pelitapahtumista oikeastaan kaiken oleellisen. Jää-Kotkat oli surkea, eikä Ahmat antanut armoa. (…) Suurimman pistesaaliin kotijoukkueesta keräsi kuudesta maalista vastannut ykkösketju. Sinikypärän päässään säilyttänyt Miikka Jäske (3+3) nousi Mestiksen pistepörssissä jo kolmanneksi, ja Juha-Pekka Loikas (2+2) jatkaa maalintekijätilaston kärjessä 18 maalillaan. Innolla vierailijoita oli kurittamassa myös nelosketju, jonka kolmikko Jaakko Kolari (2+1) – Markus Juvakoski (0+3) – Aki Elomaa (2+2) lähes tuplasi kauden maalimääränsä.

Viisi päivää myöhemmin Ahmojen ykköskenttä jyräsi TuTon 9-2. - Ahmat pelasi tosi hyvin. Liikkuvaa, taitavaa ja kurinalaista peliä, TuTon valmentaja Anatoli Bogdanov kehui. - Me valmistauduimme hyvin, mutta ensimmäisen takaiskun jälkeen romahdimme henkisesti. Pääsimme vielä alivoimalla tasoihin, mutta vastustajan toisen maalin ja oman pelaajan syöttämän kolmannen maalin jälkeen romahdimme täysin. Joukkue on ollut jo monessa pelissä tällä kaudella jalaton, hengetön ja kuriton, Bodganov harmitteli. Jukka Penttinen keräsi ottelusta tehot 2+4 ja Miikka Jäske nappasi täyskäden, eli 3+2.

KalPa puolestaan antoi näytteen ailahtelevaisuudestaan heti vuoden 2003 alkuun. Surkean syksyn pelannut TuTo sai balsamia haavoihinsa hakemalla vierspisteet luvuin 3-9. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa vierasjoukkueen luotsi Anatoli Bogdanov jakoi kiitosta koko kurinalaisesti pelanneelle joukkueelleen. Hiukan yllättäen Bogdanovin näkemyksen mukaan ottelu ratkesi jo ensimmäisessä erässä TuTo:n kurinalaisen pelaamisen hermostuttaessa kotijoukkueen.

Kotijoukkueen valmentaja Mika Pieniniemi oli eri mieltä ottelun ratkaisusta, joka hänen mielestään tapahtui toisen erän alkupuoliskolla KalPan jäähyillessä urakalla. Pieniniemi esittikin anteeksipyynnön Niiralan montun yleisölle KalPan toisen erän esityksestä ja totesi ko. vaiheen olleen kaikkea muuta kuin joukkuepeliä. "Mopo lähti kevyesti keulimaan joillakin pelaajilla", KalPa-luotsi totesi. KalPalla oli illan ottelussa Pieniniemen sanoin "hurjasti virtaa", joka suuntautui tällä kertaa väärin. Tuloksena oli siis nippu kaksiminuuttisia, jotka käytännössä ratkaisivat pelin turkulaisille. KalPalle vihellettiin toisessa erässä peräti yhdeksän kaksiminuuttista, joista TuTo rankaisi kolmesti.

Koko kauden kärkikastiin kuulunut Kiekko-Vantaa sai palata murskajaistunnelmissa kohti kotiaan toistamiseen tällä kaudella, kun Hokki kuritti vieraitaan lukemin 8-0 helmikuun alussa. Kajaanilaisten sankarina kunnostautui 38 torjuntaa napannut Pasi Häkkinen. Vantaalaisvahdit Mikko Strömberg ja Joni Hallikainen onnistuivat yhteensä 32 kertaa. Pari viikkoa myöhemmin Hokin kovan kotikunnon sai harmikseen todistaa TuTo. Vielä toisen erän alussa tilanteessa 3-2 ollut ottelu repesi lopulta isännille luvuin 11-3. Janne Pesonen keräsi tehot 2+3 ja Häkkinen torjui 31 laukausta. Matsin lopussa kajaanilaisjoukkue tarjosi vielä runsaslukuiselle yleisölle herkkua hakemalla tusinaa täyteen ilman maalivahtia. TuTon vahdeille kertyi ottelussa yhteensä 30 torjuntaa.

Runkosarjan maalirikkainta peliä todistettiin Forssassa 19.2. FPS pommitti avauserässä UJK:n maanrakoon, iskien kiekon verkon perukoille peräti kahdeksan kertaa, joista viimeiset viisi vajaan neljän minuutin sisään. Päätöserässä oli UJK:n maali-iloittelun aika. Joukkue teki neljässätoista minuutissa viisi maalia. Harvoin 7 maalia tehnyt joukkue poistuu kaukalosta hävinneenä. Tällä kertaa kuitenkin kävi näin. Puolustajille oli todennäköisesti luvassa risua ja raippaa 11-7-kotivoittoon päättyneen matsin jälkeen. Forssalaisista peräti kuusi pelaajaa saalisti ottelusta kolme tehopistettä, UJK:n Samu Kiiski puolestaan nelinkertaisti kauden maalimääränsä kypärätempullaan.

Muutamat mahtavat yksilösuoritukset

Yksilösuoritusten listan aloittamisen kunnian saa UJK-pakki Vikki Tammelin, joka sarja-avauksessa nappasi jäähyjä 43 minuutin edestä. UJK:n tuska näkyi selvästi, kun vain hetki ennen summerin soittoa koko ottelun läpi kuumana käynyt Vikki Tammelin taklasi vantaalaispelaajaa rumasti päähän. (…) Vantaalaisten yhdeksännestä osumasta neljän ottelun lainalle Naantalista saatu Vikki Tammelin hermostui niin, että antoi Linnonmaalle kyytiä poikittaisella mailalla. Koko ottelun sääntöjen rajamailla, ja väärälläkin puolella usein, pelannut Tammelin kuittasi tempauksesta itselleen pelirangaistuksen sekä viisiminuuttisen.

Tammelinin Mestis-pelit jäivät yhteen, mutta vielä seuraavankin pelin jälkeen kotkavalmentajaa kismitti miehen esitys. Meillä oli yksi hellankoukku (Vikki Tammelin) pilaamassa pelin (avauskierroksella) Vantaalla, mutta kuinka kriminaaleja me oikein tänään olimme?, Mykkänen ihmetteli.

Näillä näkymin viimeisen kautensa Mestiksessä pelannut KooKoon Timo Nurmberg puolestaan keskittyi tällä kaudella vastustajan vihastuttamisen sijasta lähinnä ihastuttamiseen. Parhaimmassa vedossa taituri oli marraskuun lopussa kolmessa peräkkäisessä pelissä. Hokkia vastaan mies teki mailalla, luistimella ja takamuksellaan kypärätempun. Voitokkaassa ahmamatsissa kentän hahmoa ei tarvinnut kauaa miettiä. Timo Nurmberg oli mainiolla pelipäällä ja nautti selvästi jäälläolostaan täysin siemauksia - kuten myös kouvolalaiskatsojat. Tehot 2+2 kerännyt Nurmberg siirtyi samalla sarjan pistepörssikärkeen.

TV-pelissä Vantaalla KooKoolla ei erässä montaa maalipaikkaa ollut, mutta ainokainen osuma oli sitäkin upeampi taidonnäyte Timo Nurmbergilta. Oikea-aikainen ja millintarkka syöttö läpi Kiekko-Vantaan alivoimanelikon tiesi sitä, että SaiPa-laina Teemu Sompilla oli helppo työ tasoittaa peli. Tarkkaa syöttöä edelsi vielä Sompille käsin viitotut suunnistusohjeet kiekon tulevaan sijaintipaikkaan. Ottelun kommentaattorina toiminut Hannu Aravirta nimesikin KooKoon liuhuletin välittömästi Mestiksen Raipeksi.

Vaasan pieneltä suurelta mieheltä, Patrik Westerbackilta, kausi sujui rikkonaisesti loukkaantumisten johdosta. Jäälle kyetessään mies näytti kuitenkin uskomattomia taitojaan - ja toisinaan myös tulista luonnettaankin. Lähse kaksi kuukautta sivussa oltuaan mies palasi kaukaloon taistelemaan Jukureita vastaan marraskuussa. Patrik Westerback näytti taitojensa nurjaa puolta ja mäjäytti aloituksessa vastaantullutta Jukuri-pelaajaa hanskalla naamaan. Oikeutettu kakkonen. (…) Kun Ilkka vapautui aitiosta oivalsi juuri kiekon saanut Westerback tilanteen loistavasti. Pitkä ja tarkka lättysyöttö putosi juuri aitiosta vapautuneen Ilkan lapaan.

Seuraavassa pelissä Patrik keräsi kolme tehopistettä ja valmentajansa kehut, vaikka esitteli jälleen myös sääntöjenvastaisia otteita. KJT:n Toni Mustonen sai ikävännäköisen iskun suuhun. Ottelun tuomari tuomitsi väkivaltaisuudesta Patrik Westerbackille kahden minuutin jäähyn. Sen verran pahalta tilanne näytti, että isompaankin rangaistukseen olisi ollut aihetta. (…) Westerback on vielä kaukana huippukunnostaan, mutta tämänhetkisessäkin kunnossa mies on kova luu, Sport-luotsi Sirviö kommentoi.

Vaasalaisyleisön suuri suosikki ei pettänyt [seuraavassa pelissäkään], 0+3 ja päälle suunsoitosta 10 minuuttia westerbackmaiseen tapaan. Forssassa sappi kiehui kuitenkin hivenen yli, tuloksena 32 rangaistusminuuttia. Loistavaa peliä pelannut Patrik Westerback heitti vaihtoon luistellessaan jonkin kommentin päätuomari Virtaselle, joka komensi vaasalaistähden kympille. Muutaman minuutin pelin jälkeen toimitsija viittoili Virtasen luokseen. Tuloksena Westerback luisteli suihkuun. Runkosarjan lopussa jälleen sairaslomaltaan Hermes-matsiin palannut Patrik Westerback oli jälleen ilmiömäinen ja näytti, ettei lepo ole vienyt terää otteista.

Pudotuspeleissä puolikuntoisenakin pelannut Westerback ratkaisi kolmannen puolivälierän Kuopiossa. Sportin ylistetty Patrik Westerback lunasti lupaukset. Westerback pyöritti vaasalaisten ykkösylivoimaa, uurasti puolustuspäässä, tappoi jäähyjä ja kahmi ottelun tärkeimmät aloitukset vaasalaisille.

Kauden eniten puhuttaneimmasta taklauksesta vastasi Kiekko-Vantaassa syksyllä esiintynyt Pasi Nielikäinen. Vantaalaisten uusi vahvistus taklasi FPS-puolustajaa erittäin kovaa ja tuomioksi annettiin 2+10 minuuttia. Forssalaispelaaja hukkasi kiekon jalkoihinsa kulmassa eikä varautunut taklaukseen kuin kääntämällä selkänsä kentälle. Nielikäisen taklauksessa oli selvästi nähtävissä yli-innokkutta miehen päästyä pitkästä aikaa pelaamaan. (…) Nimi selässä painaa Nielikäisen kohdalla, vaikka sitä ei edes vielä ollut ehditty ompelemaan pelipaitaan. Ottelussa tuomittu rangaistus oli oikea, mikä tahansa lisärangaistus puolestaan kohtuuton ja Nielikäisen persoonasta johtuva.

- Sanotaanko näin, että otetaan kaveri, joka ei osaa edes kunnolla luistella, ja se menee kulmaukseen kiekon perään, niin mitä mä teen? Odotan että se kaveri saa sen kiekon vai? Sen kaverin pitää tehdä niin, että se lyö kiekon pois, tai ottaa taklauksen vastaan, mutta ei tuolla lailla voi pelata, Nielikäinen kertoi taklauksestaan. Mestiksen ämmäsarjaksi tuominnut "Nivalan Cowboy" sai tilanteesta kolmen ottelun pelikiellon. Epäonnisen avausmatsin jälkeen Pasi pysyi paremmin jäällä, ja sai kymppitilinsä täyteen vain sukeltelemalla.

Aki Kauppinen puolestaan sai kolmen ottelun pelikiellon väärin tähtäämästään nyrkiniskusta Kiekko-Vantaan vieraillessa Kokkolassa 16.11. Kolmannen erän merkittävin tapahtuma sattui sekunti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Pari sekuntia aikaisemmin Ismo Sirenin maila osui Filppulaa kasvoihin, mutta tuomari Jarkko Kosonen ei kuitenkin tilanteeseen reagoinut. Vantaan puolustaja Aki Kauppinen näki kuitenkin tilanteen ja löi ensin Sireniä nyrkillä kasvoihin ja sen jälkeen väliin kiirehtinyttä linjatuomaria.

KooKoon Simo Mälkiä puolestaan selvisi yhden ottelun pelikiellolla, jonka sai telottuaan välieräsarjan avausottelun viime hetkillä Kiekko-Vantaan A-P Pajuluoman. Kuuman lopun saanut ottelu puhutti valmentajia. -Peli sai kyllä ikävän lopun ylilyöntien myötä. Katsotaan ja toivotaan, ettei kukaan loukkaantunut, mutta ainakin Pajuluoma satutti olkapäänsä pahasti, Kauppi murehti. Tuomari ei jäähyä tilanteesta viheltänyt, ja pelikieltokin langetettiin vasta K-Vantaan ilmoitettua Pajuluoman kauden olevan ohi.

Luotsit jatkoivat sanailuaan myös seuraavan pelin jälkeen. -KooKoo roikkui ensimmäisen erän, ja jäähyt olivat selviä, Kauppi sanaili.

- Ei rikottu niin paljon kuin jäähyt osoittavat. Toivottavasti nämä kommentit eivät vaikuta yhtä paljon tuomarilinjaan kuin viimeksi, vaikka Jääkiekkoliiton päämaja lähellä onkin. Syytit meitä tv-lähetyksessä törkeyksistä, joita ei ollut, vastasi Mansikka.

- Sanoin katsovani tilanteet videolta, puolustautui Kauppi ja mainitsi, että tuoreita jalkoja on luvassa myös Kiekko-Vantaan riveihin seuraavaan osaotteluun.

- Meidän selkääntaklattu pelaajamme [solisluunsa murtanut Ari-Pekka Pajuluoma] pelaa sunnuntaina.

- Se mikään taklaus ollut, tönäisy korkeintaan. Nämä ovat näitä puheita, älkää ottako liian tosissanne, opasti puolestaan Mansikka lehdistön edustajia.
Vantaalaishyökkääjä palasikin kaukaloon vastoin odotuksia iskien seuraavissa peleissä maalit.

Kauden tärkeimmän maalin iski jukuripakki Pasi Järvinen neljännessä finaalissa. Ottelusarja oli katkolla Kiekko-Vantaan johtaessa peliä 2-1. Kansa riemuitsi ja "Den glider in" ehti soida, mutta nuolaisusta huolimatta mestaruutta ei tipahtanutkaan. Ilman maalivahtia pelannut Jukurit osoitti, että vähistä paikoistakin voi tasoituksen tehdä. Tommi Kovanen syötti poikittain, ja Pasi Järvinen pommitti kiekon maalin ylänurkkaan joukkueen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Jukureiden mestaruusputken päättyminen oli 37 sekunnin päässä, mutta niin vain joukkue venyi jatkoajalle.

Tero Koponen vastasi saman ottelun jatkoajalla yhdestä kiistellyimmistä maaleista. Näytöksen loppuhuipennus koettiin, kun viidettä erää oli pelattu kaksi minuuttia ja 24 sekuntia. Tom Laaksonen hyväksyi Jukureiden voittomaalin vantaalaisten protestoinnista huolimatta. Kanttia hylkääminen olisi vaatinutkin, sillä jo ennen lopullisen tuomion julistamista iso osa jukuripelaajista poistui tuuletellen pukusuojan puolelle. (…) - Täytyy katsoa videolta se maali. Koponen seisoi maalivahdin alueella, kun kiekko tuli sinne, ja oli siellä edelleen nostaessaan kiekon maaliin, valmentaja Jarmo Kauppi puhisi.

Muutamat piristävät yllätykset

Urheilun suola on sen yllättävyys. Koskaan ei voi tietää varmasti, kuinka ottelussa tulee käymään. Mestiksessäkin maustehyllylle löytyi käyttöä. Jopa umpisurkea UJK onnistui kaatamaan vastustajansa muutamaan otteeseen. Kauden suurin positiivinen yllättäjä oli kiistatta Ahmat, joka jossain vaiheessa kautta taisteli jopa kotiedusta kevään pudotuspeleihin. Myös yksilötason suurimmat yllättäjät löytyivät Ahmoista. Harvat olisivat ennen kauden alkua pistäneet ropojaan likoon siitä, että hyvinkääläisten ykkösnyrkki Jäske-Loikas-Penttinen tulee dominoimaan Mestis-kaukaloja.

Yllättävin lopputulos saatiin ilmoille 27.11. Mikkelistä. Edellisellä kierroksella murskatappion KooKoolle kokenut Ahmat aiheutti Jukureille kauden ensimmäisen kotitappion lukemin 2-5. Molemmat joukkueet pelasivat vauhdikasta kiekkoa, jossa vieraat olivat hieman terävämpiä syötöissään ja viimeistelyssä. (…) Kotijoukkueen luistin kulki suht mallikkaasti läpi ottelun, mutta kiekon käsittely oli perin huolimatonta ja maalipaikoille ei ajettu totutun röyhkeästi. Ahmat sen sijaan käytti muutamat paikat tehokkaasti ja erityisesti rokottivat Jukureita heidän karkeista virheistä. Lisäksi vieraiden maalinsuulla pelasi loistopelin Tapparasta Hyvinkäälle lisänäyttöjä antamaan tullut kanadalainen Alfie Michaud. Tammikuussa Ahmat uusi temppunsa kotihallissaan. Jatkoaikavoittoon 4-3 päättyneen ottelun sankareita oli tällä kertaa HPK:sta lainattu kassari Sami Heinonen.

Yllätyksiin on laskettava myös muut Jukurien kompastelut kotihallissaan. KooKoo onnistui monen turhan reissunsa jälkeen lopulta saalistamaan Mikkelistä kaksi pistettä, kun Reino Soijärvi upotti marraskuussa jatkoajan viime sekunneilla rankkarin sisään. Tammikuussa oli Sportin vuoro ottaa Mestiksen historian ensimmäisen voittonsa Mikkelin Kalevankankaalla lukemin 2-4. Ehdottomasti yllätyksiin on pakko mahduttaa mukaan myös Jukurit loppuun asti haastanut Kiekko-Vantaa. Joukkuetta osattiin ounastella kärkikastiin, mutta finaalipaikka - ja ennen kaikkea ottelusarjan johtaminen 2-0 oli lähes ennustamattomissa.

Alkukauden jättiyllättäjä oli KJT. Seppo Revon luotsaama joukkue voitti kahdeksasta ensimmäisestä pelistään seitsemän ja killui jopa sarjan piikkipaikalla. Lopulta joukkue päätyi mm. viidentoista ottelun tappioputken rassaamana karsimaan ja antoi Revolle karsintasarjan aattona todelliset yllätypotkut. Sarjanousija Hokilla kausi puolestaan sujui päinvastaisesti. Ensimmäisistä kahdeksasta pelistään se voitti vain yhden, mutta oli kevään kovakuntoisimpia joukkueita. Joulu- ja tammikuun kahdestatoista pelistä joukkue hävisi vain yhden.

Kovimman putken sai silti kasaan KooKoo, joka lokakuun jälkeen hävisi ensimmäisen kerran vasta 24.1. Putkeen mahtui 16 voittoa ja kaksi tasapeliä, kunnes TuTo onnistui lopulta kaatamaan kouvolalaiset. -Tiedä onko se mikään selitys – ei se saa olla mikään selitys- mutta kaikki höpöttää että te ootte voittanut sen verran ja sen verran. Tai että te ette oo hävinny siihen ja siihen aikaan. Ei me olla siitä ite hirveesti puhuttu. On siitä vähän tullut painolastia; ei siitä pääse mihinkään. Tää oli ennemmin tai myöhemmin odotettavissa tää tappio, kommentoi Mansikka häviötä.

Yllättävimmistä pettymyksitä vastasivat TuTo ja Sport. Jo ennakkoon kovaksi tekijäski veikattu Sport vahvistui vielä ennen sarjan alkua kahdella kolossimaisella latvialaislupauksella, mutta syksy meni miten meni. Latvialaiset poistuivat vähin äänin, ja Arto Sirviön korvasi penkin takana Kenneth Westerback. Pudotuspelipaikka Vaasassa varmistui asta kevään hyvien otteiden myötä. Koko kauden rämpinyt TuTo sen sijaan jäi loppukiristään huolimatta yhdeksänneksi.

Pelaajista on esille nostattava Kajaanin sankareiksi nousseet Sami Kaartinen ja Pasi Häkkinen. Kukaan tuskin osasi odottaa kaksikolta niin suurta panosta, kun he runkosarjassa joukkueelleen pystyivät antamaan. Hyökkääjistä on mainittava myös KooKoon nuori tulokaslaituri Ossi Louhivaara, joka ylsi kolmoskentällisestä joukkueen parhaaksi maalintekijäksi. Myös nuoret maalivahdit: Taponen, Lassila, Danielsson ja Lahtonen olivat vielä ennen kautta tuntemattomia lupauksia, mutta nousivat joukkueissaan avainasemaan - Lassila jopa liiga-TPS:ssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle