Matalapaineen keskus
Alkukauden ensimmäisten kuukausien sekasortoinen tilanne kuvasi koko joukkueen vaivalloista taivalta. Theoren Fleuryn pelikielto, Eric Dazen loukkaantuminen, Boris Mironovin kiukuttelu, Bob Probertin lopettamispäätös, Michael Nylanderin kauppaaminen sekä kaiken tämän takana kytenyt johtoportaan tuottama saippuaooppera dramaattisine juonenkäänteineen näyttivät lähinnä epätoivoisilta pattitilanteilta, joihin tuulimyllyjä vastaan tarpova organisaatio ei voinut löytää ratkaisevaa murtajaa. Synkimmäksi vaiheeksi muodostui perinteinen marraskuun lopun vieraskiertue - niin sanottu Circus trip - jolloin sekä Blackhawks että paikallinen koripallomahti Bulls joutuvat evakkoon kotikaupungistaan väistääkseen vierailevaa sirkusta. Seitsemästä ottelusta jäi muistoksi murheellinen saldo: kuusi tappiota ja vain yksi voitto. Kiertueen kulminaatiopisteeksi muodostui kuitenkin hieman ikävällä tavalla Boris Mironovin kiukuttelu peliajasta ja miehen pressikatsomokomennus. Loppu onkin historiaa; Mironov pelikieltoon organisaation toimesta venäläispakin kieltäydyttyä pelaamasta joukkueessa sekä jättäessä harjoitukset väliin ja lopulta miehen kauppaaminen Manhattanille New York Rangersin riveihin. Yhtä kaikki, joukkueen saldoksi Mironovin istumalakon aikana muodostui mairittelevat yhdeksän voittoa, kaksi tappiota, neljä tasapeliä sekä yksi jatkoaikatappio - liekö sattumaa?
Joukkueen esitysten kannalta Mironovin poissaoloakin ratkaisevimmiksi tekijöiksi nousivat Theoren Fleuryn sekä Eric Dazen paluu kokoonpanoon ja ykkösmaalivahti Jocelyn Thibaultin huikeat otteet. Alkukauden pelikiellon vuoksi sivussa ollut Fleury laukoi heti ensimmäisessä ottelussaan voittomaalin ja toi koko joukkueeseen kaivattua piristystä omalla energisellä pelityylillään. Eric Dazen pitkä loukkaantuminen ei voinut myöskään olla vaikuttamatta alkukauden ailahteleviin esityksiin, mutta viime kauden parhaan maalintekijän tervehtyminen yhdessä Fleuryn paluun kanssa saivat hyökkäyskaluston näyttämään kuin uudestisyntyneeltä.
Marraskuun loppu toi myös murheita, sillä Nylander-kaupassa hankittu puolustuspään spesialisti Andrei Nikolishin loukkasi polvensa ja lääkäreiden lausunnot ennustivat veteraanisentterille jopa neljän viikon huilia. Kolmossentterin paikalla Nikolishinia tuurasivat niin Igor Korolev kuin Peter Whitekin, mutta lopullinen paikkaaja ketjun keskusmieheksi saatiin vasta joulukuun puolella, kun Blackhawks-GM Mike Smith nappasi vanhan aloituksien erikoismiehen Mike Eastwoodin waivers-listalta. Eastwoodin hankintaa kritisoitiin valitettavaksi paniikkiratkaisuksi, joka vain nostaisi joukkueen keski-ikää, mutta miehen hyvät otteet hiljensivät viimeisimmätkin epäilijät ja kritisoijat.
Todelliseen muottiinsa kokoopano hahmottui kuitenkin vasta Nikolishinin tervehdyttyä, jolloin ykköskentäksi vahvistui Kyle Calderin, Alexei Zhamnovin ja Theoren Fleuryn muodostama trio. Eric Daze, Tyler Arnason ja Steve Sullivan muodostivat kakkosketjun kolmosketjun ollessa Sergei Berezinin, Mike Eastwoodin ja Mark Bellin miehittämä. Loukkaantumisestaan toipunut Nikolishin asetettui Steve Thomasin ja Igor Korolevin keskelle.
Paikkapaikoin vaihtelevaa
Myrskyisästä alkukaudesta huolimatta Blackhawks on vain kolmen pisteen päässä viimekautisesta pistemäärästä. Kaudella 2001-02 41 ottelun jälkeen taulukossa komeili saldo 21-12-8-0 eli 50 pistettä. Tällä kaudella samassa ottelumäärässä on syntynyt 19-13-8-1 eli 47 pistettä. Näistä pisteistä suurin kiitos kuuluu kiistattomasti Jocelyn Thibaultille, varmasti pelanneelle puolustukselle sekä erittäin toimivalle alivoimapelille, sillä hyökkäyspäässä tehot ovat vähentyneet melko dramaattisesti: viime kauteen verrattuna maalimäärä on tippunut 23 osumalla. Alhaista maalimäärää selittävät luonnollisesti Fleuryn ja Dazen alkukauden poissaolot, mutta myös täysin luokaton ylivoima. Brian Sutterin alkukauden ketjurumba ei ole myöskään voinut olla vaikuttamatta hyökkäyskaluston onnistumisiin, sillä oikeastaan vasta Fleuryn ja Dazen palattua sekä Nikolishinin tervehdyttyä ketjut stabilisoituivat edes jossain määrin, jotta orastavaa kemiaa ketjukoostumuksen välillä pääsi muodostumaan.
Toinen varsin näkyvä aspekti koko joukkueen pelissä pitkin syksyä ja talvea on ollut kovuuden ja fyysisyyden puute. Chris Simonista ei enää raskaansarjan enforceriksi ole ja Ryan Vandenbusschen aika on kulunut pääasiassa lehdistökatsomossa. Myös kovaan peliin kykenevä Jason Strudwick on pelannut vain 23 ottelua ja Lyle Odeleinin otteissa alkaa painaa jo liiaksi ikä. Toista kauttaan pelaava Mark Bell on sen sijaan esittänyt varsin aggressiivista peliä taklaten lähes kaikkea mikä liikkuu ja tarpeen tullen jopa pudottaen hanskansa.
Hellettä maalinsuulla
Joukkueen selkäranka ja jykevin tukipylväs on alkukaudesta seissyt eittämättä maalinsuulla. Viime kauden alkupuoliskon hyvät otteet antoivat osviittaa Jocelyn Thibaultin todellisesta potentiaalista, mutta kuluvan kauden ensimmäinen puolisko on räjäyttänyt totaalisesti pankin. Koko kauden maalivahtitilastojen kärkipaikoilla keikkunut Thibault on taannut joukkueelleen tiukoissakin paikoissa pisteet omaan pussiin. Viisi nollapeliä, 19 voittoa, 2.03 päästettyä maalia ottelua kohden ja .926 torjuntaprosentti 36 ottelussa ovat viemässä ikuiseksi flopiksi tuomittua veräjänvartijaa mitä todennäköisimmin All-Star-otteluun.
Takaraivossa kummittelee kuitenkin viime kauden tapainen loppuunpalaminen, sillä 36 ottelua pelanneena Thibault on koko liigan kolmanneksi eniten urakoinut maalivahti. Maalivahtitilannetta vaivaakin luotettavan tuuraajan puute, joka antaisi Thibaultille kaivattuja lepovuoroja. Alkukauden näyttöpaikat tuhlannut Steve Passmore avaa vaihtoaition luukkua farmissa Norfolkissa ja pikaisella visiitillä Blackhawks-kokoonpanossa käynyt Craig Anderson ei nauttinut valmennusjohdon luottamusta juuri ollenkaan. Uusin kokelas kakkosmaalivahtina on harjoitusleirillä vakuuttanut Michael Leighton, jonka toivotaan olevan viimeinkin kaivattu ratkaisu. Debyyttiottelussa saavutetun nollapelin luulisi poikivan nuorukaiselle ainakin Andersonia enemmän valmentajien luottamusta.
Poutasäätä takalinjoille
Thibaultin edessä luutiva puolustus saa myös puhtaat paperit ensimmäisen puoliskon otteista. Alkukauteen kuudennen puolustajan roolista lähtenyt Steve Poapst on noussut pakiston työhevoseksi kellottamalla kovimmat minuuttimäärät ottelua kohden koko joukkueesta. Ilta toisensa jälkeen yli 20 minuuttia tahkova farmiveteraani on varmoilla otteillaan ja ehjällä pelillään noussut valmentaja Brian Sutterin luottomieheksi pelaten lähes poikkeuksetta vastustajan ykkösviisikkoja vastaan.
Myös toinen positiivisesti yllättänyt takalinjojen onnistuja tulee kuin hieman varkain puskista. Kauden ensimmäiset kuukaudet seitsemäntenä puolustajana virunut Nathan Dempsey otti ohjat omiin käsiinsä Boris Mironovin poissaolon aikana vakiinnuttaen paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Liikkuvana ja hyvin kiekollisena puolustajana pelannut Dempsey on säestänyt Phil Housleyä ylivoiman viivamiehenä ja osoittanut olevansa NHL-luokan pelimies, josta osoituksena joukkueen sisäisen pistepörssin seitsemäs sija.
Alkukauden farmissa tahkonnut lupaava Steve McCarthy oli toinen Mironov-tapauksesta hyötynyt puolustaja. Tasaisen varmat otteet ovat taanneet nuorukaiselle peliaikaa myös ylivoimassa, mutta puolustuksen loukkaantumistilanteen nollaantuessa voi McCarthyn paikka kokoonpanossa olla hyvinkin epävarma. Toisaalta nuorukaisen kelvolliset näytöt Blackhawks-paidassa tekevät seurajohdon päätöksen erittäin kimurantiksi, sillä joulukuun lopulla loukkaantunut Jon Klemm palaa kokoonpanoon mitä ilmeisemmin varsin lyhyen ajan sisällä.
Uusien nimien lunastaessa paikkansa takalinjoilla ovat vanhat parrat jatkaneet porskuttamistaan melko kaksijakoisesti. Ylivoiman ykköspyörittäjän Phil Housleyn pistetehtailu on kauden mittaan hieman laantunut, mutta puolustuksen ikänestorin luistin kulkee silti lähes kuin vanhaan malliin. Lyle Odeleinin otteet ovat sen sijaan tuoneet harmaita hiuksia, sillä veteraanin luistin alkaa selkeästi jo painaa ja ennen miehen tavaramerkkinä ollut kova ja fyysinen peli loistavat poissaolollaan. Alexander Karpovtsevin uhrautuva pelityyli poiki venäläisveteraanille marraskuun alussa jälleen loukkaantumisen - tällä kertaa 16 ottelun huilin. Suurin miinus miehen otteissa on kuitenkin ollut jatkuva epävarmuus ja silmiinpistävä ailahtelevuus, joka on ilmennyt muun muassa räikeinä merkkausvirheinä ja käsittämättöminä hasardisyöttöinä. Jason Strudwickin aika on kulunut lähinnä pressikatsomossa tai nelosketjun laiturina mikäli takalinjojen tontit ovat olleet varatut.
Hyökkäyskalusto räntäsateessa
Tony Amonten menetys näytti alkukaudesta liiankin kohtalokkaalta Blackhawks-lauman ruudin ollessa märkääkin märempää. Ratkaisijoiden puute ja luokattomat aloitukset vaivasivat näkyvimmin - tosin puuttuihan joukkueesta kaksi vaarallisinta maalitykkiä Theoren Fleury ja Eric Daze. Joukkueen herättämiseksi ratkaisua haettiin kauppojen avulla ja erittäin vaisusti kauden aloittanut Michael Nylander saikin pakata kamppeensa ja vaihtaa Blackhawks-nutun Capitalsin väreihin. Pääkaupungista Windy Cityyn saapuivat palkkakiistojen vuoksi koko alkukauden kotonaan istunut Andrei Nikolishin sekä heikkoja otteita esittänyt Chris Simon.
Lisäporkkanan Nylanderin myyntiin antoivat eittämättä tulokas Tyler Arnasonin häikäisevät otteet ja nuorukaisen katsottiinkin pystyvän täyttämään ruotsalaisveteraanin jättämän paikan kakkosketjun keskushyökkääjänä. Arnason vastasi huutoon ja lunasti paikkansa ketjun sentterinä nostattaen itsensä samalla tulokkaiden pistepörssin piikkipaikalle. AHL:n viime kauden tulokkaasta onkin kehkeytynyt joukkueen positiivisin ja varmasti odottamattomin yllätys, vaikka kauden edetessä hänen otteissaan onkin näkynyt pieniä väsymyksen merkkejä. Ja vaikka nuorukaisen puolustuspelaaminen ja aloitukset kaipaavatkin rutkasti harjoitusta, voi organisaatiolla olla kokoonpanossaan ensimmäisen vuoden tulokas sitten Ed Belfourin.
Uusista nimistä Nikolishin toi juuri sitä mitä mieheltä kaivattiin: petrausta aloituksiin ja väkevää puolustuspelaamista. Sen sijaan loukkaantumisista viime kausina varsin paljon kärsinyt Simon on ollut kuin varjo entisestä: kovuuden sekä fyysisyyden puute ovat silmiinpistäviä ja maalivainu täysin kadoksissa. Miehen kunniakas maine on pelkkä muisto ja entinen nyrkkisankari on nykykunnossaan tuskin pelote edes raihnaisimmalle vanhukselle. Käyttökelpoisena maskimiehenä aiemmin tunnettu veteraani ei ole yksinkertaisesti halunnut käyttää edes kokoaan hyödyksi ja viimeisimmät ottelut tämä Wawa-heimoon kuuluva intiaani onkin katsonut pressikatsomosta.
Padon takkuilevan hyökkäyksen tieltä mursi lopulta Fleuryn sekä Dazen paluu. Etenkin Fleuryn paluun jälkeen joukkueen otteet piristyivät ja maalintekovastuu jakaantui leveämmälle materiaalille - saldo 8-2-4-1 Fleuryn liityttyä joukkueeseen kertoo selkeämmin kuin tuhat sanaa. Kuusi maalia ja viisi syöttöpistettä 16 ottelussa on kelpo saavutus päihdeongelmista kärsivälle ja kauden 25 ensimmäistä ottelua missanneelle veteraanille. Dazen 19 pistettä 24 ottelussa kertovat tämän viime kauden parhaan maaliniskijän hyvästä vireestä myös kuluvalla kaudella.
Fleuryn ja Dazen ohella Nikolishin ja joulukuussa hankittu Mike Eastwood ovat tuoneet hyökkäyskokoonpanoon tarvittavaa joustavuutta ja ennen kaikkea mahdollisuuden valmentaja Brian Sutterille muodostaa tasapainoiset ketjut. Lisäksi Eastwood ja Nikolishin ovat vähentäneet huomattavasti Alexei Zhamovin taakkaa tärkeissä aloituksissa ja puolustuspäässä taaten samalla, ettei joukkueen kapteenin tarvitse ilta toisensa jälkeen sekä järjestää ykkösketjun hyökkäystä että kohdata vastustajan tähtisikermät. Neljän vahvan keskushyökkääjän peluuttaminen on myös jakanut peliminuutteja hieman tasaisemmin näkyen kenties selkeimmin Tyler Arnasonin vähentyneessä peliajassa - etenkin puolustusvoittoista kiekkoa pelatessa.
Kauttaaltaan Tony Amonten menetys ei ehkä sittenkään ole vaikuttanut niin ratkaisevasti hyökkäyskaluston maalimäärään kuin numerot antavat nopeasti ymmärtää. Sergei Berezinin 10 maalia on yksi vähemmän kuin mitä Amontella on tällä hetkellä Phoenixin paidassa. Fleuryn kuusi maalia 16 ottelussa on täysin vertailukelpoinen Amonten viime kauden maalimäärään samaisena ajankohtana - 41 ottelussa 13 maalia.
Muutamista onnistujista huolimatta kokonaismaalimäärän vähentyminen viime kauteen verrattuna on kaiken kaikkiaan varsin ilmeistä. Kyle Calder on päässyt omalle tasolleen vasta siirryttyään ykkösketjuun Fleuryn ja Zhamnovin rinnalle, Mark Bell on ollut kuin varjo viime kauden ensimmäiseen puoliskoon verrattaessa ja ikänestori Steve Thomasin maalisaldo näyttää murheellista yhtä. Steve Sullivanin johtaessa joukkueen sisäistä maalipörssiä 13 osumalla ongelman ydin selittynee melko kuvainnollisesti. Tyler Arnasonin 11 ja Sergei Berezinin sekä Calderin 10 maalia muodostavat seuraavat sijat, mutta todellisiin onnistujiin heistä voidaan lukea vain Arnason, jolta kauteen lähdettäessä ei juurikaan ihmeempiä odotettu. Sen sijaan Berezin ja Calder ovat pelanneet erittäin ailahtelevaa kiekkoa sylkien hetkittäin maaleja liukuhihnalta kadotakseen täysin useankin pelin ajaksi.
Erikoistilanteissa epävakaata
Viime kaudella loistavasti toiminut ylivoimapeli on kuluvan kauden ensimmäisellä puoliskolla ollut vain kaunis muisto. Laukausten vähyys ja turha kiekonsiirtely ovat taanneet, että Blackhawks-lauman takana ylivoimapörssissä majailee ainoastaan parin vuoden takainen Stanley Cup-mestari New Jersey Devils. Jääräpäisesti Alexei Zhamnovia viivamiehenä peluuttanut valmentaja Brian Sutter ymmärsi lopulta siirtää joukkueen kapteenin pois pointilta ylivoimaprosentin lähennellessä uhkaavasti alle yhtätoista. Phil Housleyn pariksi viivalle nostettiin pirteästi pelannut Nathan Dempsey. Kaksikko onkin tuonut hieman parannusta aneemiseen ylivoimaan, mutta tehottomuus, laukausten vähyys ja selkeän maskimiehen puute ovat vaivanneet silti merkittävästi.
Ylivoiman takkuillessa on alivoimasta muodostunut yksi liigan tehokkaimmista yksiköistä. Andrei Nikolishinin ja Mike Eastwoodin hankinnat ovat auttaneet ilman muuta jäähyntappajien taakkaa ja tuoneet samalla kaivattua vahvistusta tärkeisiin aloituksiin. Eastwoodin ja Nikolishinin lisäksi vakiominuutteja alivoimassa ovat kellottaneet Zhamnov, Sullivan, Fleury ja Igor Korolev - kaikki hyökkääjiä, jotka taitavat aloitusten jalot salat. Eittämättä juuri merkittävästi vahvistuneet aloitukset - erityisesti tärkeissä tilanteissa - ovatkin taanneet Blackhawks-jäähyntappajille liigan alivoimatilastossa jaetun toisen tilan.
Valmennusjohdolle puolipilvistä
Kauden 2002-03 ensimmäisen puoliskon saldoksi 47 pistettä varsin hajanaisella kokoonpanolla on hatunnostonarvoinen suoritus. Vaikka Brian Sutterin metodeja ja peluutustyyliä on kritisoitu varsin räikeästikin pitkin kautta, on Blackhawks-käskyttäjä onnistunut luotsaamaan joukkueensa vakuuttavasti läpi myrskyisen syksyn ja alkutalven. Voi olla, että Jocelyn Thibaultin ylikuormitus saattaa kostautua kevään koittaessa, voi myös olla, että joukkue olisi saanut lentävämmän lähdön kauteen mikäli Sutter olisi löytänyt toimivat ketjukoostumukset heti alkukaudesta. Lisäksi voi hyvinkin olla, että Sutterin harjoittama peluutustyyli, jossa ailahtelevia otteita esittävä Alexander Karpovtsev kellottaa korkeita minuutteja ilta toisensa jälkeen ja jossa puolustajat saattaavat pelata hyökkääjinä nelosketjun laidassa saattaa purra häntä omaan nilkkaan. Ja vaikka Bob Probertin lopettamispäätöksen, Michael Nylanderin kauppaamisen sekä Boris Mironovin kiukuttelun takana on todennäköisesti yksi ja sama mies, majailee tämän kyseisen miehen valmentama joukkue läntisen konferenssin kuudentena - playoff-paikalla.
Säätiedotus kertoo
Auringonpaisteessa
Jocelyn Thibault, Steve Poapst, Nathan Dempsey, Theoren Fleury, Tyler Arnason, Andrei Nikolishin, Alexei Zhamnov
Lumimyrskyssä
Chris Simon, Steve Thomas, Steve Passmore, Alexander Karpovtsev, Igor Korolev
