Vaikka Blackhawks-historiaan lukeutuu yksi jos toinenkin enemmän tai vähemmän kiistelty toimitusjohtaja, lienee Mike Smith eräs kaikkein kiistellyimmistä. Mielipiteet jakava ja GM:n toimissaan kannattajien hiuksia halkova sekä unettomia öitä aiheuttava Smith on saanut kenties enemmän lokaa niskaansa kuin kukaan muu GM:n pallilla aiemmin istunut edeltäjä.
Paikoitellen erittäin älykkääksi, mutta samalla kompleksiseksi ja egoistiseksi persoonaksi luonnehdittu takkutukkainen Smith on aina ollut individualistisilla toimillaan eräänlainen kummajainen karskeissa ja konservatiivisissa NHL-ympyröissä. Kyseenalaisesta maineestaan huolimatta Smith on vaikuttanut jääkiekkomaailmassa yllättävän pitkään.
Egoistisen individualistin ensi askeleet
Mike Smith nousi suurien jääkiekkopiirien valokeilaan vaudikkaalla 70-luvulla. Vuodesta 1976 lähtien Smith toimi kahden vuoden ajan New York Rangersin valmennusjoukoissa siirtyen tämän jälkeen laajennusjoukkue Colorado Rockiesin apuvalmentajaksi. Kalliovuorilla tapahtuneen pikaisen visiitin jälkeen Smith suuntasi matkansa Kanadan aroille liittyen Winnipeg Jetsin organisaatioon.
Vuodesta 1979 lähtien Smith työskenteli vaihtelevissa tehtävissä organisaation parissa toimien muun muassa Vice Presidentin, toimitusjohtajan, apulaistoimitusjohtajan, kykyjenetsinnän vastaavan ja valmentajan tehtävissä.
Vuonna 1985 Smith pääsi maistelemaan apulaistoimitusjohtajan vastuullisuutta varsin menestyksekkäällä tuloksella. Kuitenkin vasta vuonna 1988 Smith istutettiin yhdelle NHL-organisaatioiden vastuullisimmista paikoista miehen ottaessa vastaan Jetsin GM:n pestin.
Jo kanadalaisseuran purren ruoria käännellessään Smith sai mielipiteitä jakavan maineen ja melko kyseenalaisen leiman. Winnipegin vuosinaan Smith toi organisaatioon lukuisia todellisia eliittipelaajia Teppo Nummisesta ja Teemu Selänteestä aina Keith Tkachukiin, Alexei Zhamnoviin ja Nikolai Khabibuliniin asti.
Smith oli eittämättä eräänlainen pioneeri eurooppalaisten pelaajien invaasiossa rikkoen konservatiivisen ja perinteisen NHL:n rajoja. Hän hyödynsi näkemystään ja tietämystään eurooppalaisesta kiekkoilusta ottaen täyden hyödyn irti vanhan mantereen lahjakkuuksista, joita valtaosa muista organisaatiosta edelleen varsin laajasti vierasti ja epäili.
Smith pyrki vahvistamaan linkkiä NHL:n ja Euroopan välillä kaikin mahdollisin keinoin - jopa solmimalla ennen näkemättömät ja tiiviit suhteet Sokol Kiovan ja Moskovan Dynamon kanssa.
Eurooppalaisen kiekkoilun suosiminen synnytti kuitenkin valtavaa kritiikkiä Jetsin kannattajakunnassa. Vanhan mantereen liiallisen pelaajamateriaalin käytön katsottiin vahingoittavan joukkueen kemiaa pelaajien saalistaessa ainoastaan henkilökohtaista menestystä.
Ylimielisten primadonnien kaartelu kaukalossa nähtiin uhkaksi karskeja ja taistelevia kanadalaissotureita kohtaan, jolloin joukkueen yhteinen etu uhkasi jäädä taka-alalle. Vaikka pelaajamateriaalista nousikin lukuisia tähtipelaajia, sai Smith lopulta väistyä GM:n paikalta joukkueen menestyksen jäädessä laihaksi ja John Paddockin ottaessa pienen markkina-alueen kirouksesta kärsivän organisaation johdolleen.
Kummajainen vakiinnuttaa paikkansa
Vaihtelevien Kanadan vuosien jälkeen Smith piipahti nykyisen työnantajansa Chicago Blackhawksin palveluksessa toimien konsulttina Senior Vice President Bob Pulfordin alaisena. Vuonna 1995 alkanut kahden vuoden rupeama Windy Cityssä oli kuitenkin vain välietappi Smithin suunnatessa kulkunsa jälleen kiekkoilun kehtoon Kanadaan.
Seuraavan kahden kauden ajan mies työskenteli Toronto Maple Leafsin apulaistoimitusjohtajana tuoden vaahteranlehtipaitojenkin ilmeeseen ripauksen omaa kiisteltyä filosofiaansa.
Kenties näkyvimmin Smithin eurooppalaisen kiekkoilun ympärille kietoutunut filosofia avautui loistoonsa miehen siirtyessä takaisin Blackhawks-organisaation palveluksiin.
Hävittyään valtataistelun Torontossa Ken Drydeniä vastaan Smith liittyi vuoden 1999 joulukuussa Windy Cityn kiekkoylpeyden johtoportaaseen urheilutoimenjohtaja ja Senior Vice President Bob Pulfordin kaivattua uusia kasvoja edellisen GM:n Bob Murrayn jättämälle tontille.
Pulfordin toimiessa väliaikaisesti vastaavana toimitusjohtajana astui Smith nykyiselle pallilleen vasta syyskuussa 2000. Nimityksen johdosta Mike Smithistä oli tullut organisaation historian seitsemäs GM.
Taidenäytöksiä työläisille
Perinteiseen kovaan työhön ja yrittämiseen nojautunut Chicago Blackhawks koki lähes täydellisen muodonmuutoksen eurooppalaiseen, eleganttiin ja taidokkaaseen kiekolliseen peliin turvautuvan Smithin ottaessa legendaarisen seuran ohjakset käsiinsä.
Ei riittänyt, että vuosikymmeniä liigan kovimpiin ja fyysisimpiin joukkueisiin kuulunut Blackhawks oli menettänyt 90-luvun aikana lähes jokaisen kultaisia vanhoja hyviä aikoja edustaneen ikoninsa. Päinvastoin, karskille sinikaulusduunarille tarjottiin uudessa tilanteessa hienoa punaviiniä ja eriskummallisia taidenäytöksiä - aina niin tutut ja turvalliset nimet vaihtuivat kummallisiin ulkomaisiin yrittäjiin, joihin samaistuminen oli lähes mahdotonta.
Ottaessaan komentoonsa maineikkaan original six -joukkueen Smith sai lähes vääjäämättä kannattajien vihan ja turhautuneisuuden niskaansa, sillä viimeiset kaksi kautta pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt joukkue oli pahasti rappiolla.
Samaan aikaan työnantaja ja organisaation omistaja Bill Wirtz vaati onnistumisia ja tulosta mahdollisimman nopeasti, koska juuri kitsaalle Wirtzille pudotuspelien tuomien lisälipputulojen haihtuminen hienon hiekan tavoin sormien välistä oli kaikkein pahin painajainen.
Kahdesta suunnasta tulevan musertavan paineen alla Smith ryhtyi uudistamaan Blackhawks-pakkaa perinjuurin. Konservatiivisen ja perinteisen seuran päävalmentajaksi Smith istutti vanhan tuttunsa suomalaisen Alpo Suhosen. Erittäin paljon kritiikkiä ja epäilystä aiheuttanut nimitys raivostutti kannattajat.
Elegantisti käyttäytyvä ja filosofisesti ajatteleva Suhonen sopi Smithin ideologiaan täydellisesti, mutta perinteiseen fyysiseen ja kovaan Blackhawks-kiekkoiluun yhdistelmä oli kovin vieras. Vauhdikkaaseen peliin ja taidokkaaseen kiekonhallintaan turvautunut uusi systeemi ei yksinkertaisesti toiminut liian hitaan ja iäkkään pelaajamateriaalin voimin.
Kohua aiheuttanut päävalmentajavalinta ei ollut ainoa kritiikkiä nostattanut tempaus. Tiukasti omaan filosofiaansa luottanut Smith pyrki uudistamaan organisaation pelaajamateriaalin tuoden kokoonpanoon omia lempilapsiaan muistelemaan yhteisiä vanhoja hyviä aikoja.
Pelaajaringin mullistaneet muutokset tekivät joukkueesta kuitenkin yhden liigan iäkkäimmistä ja hitaimmista kokonaisuuksista. Joukkueesta puuttui karisma ja voitontahto pelaajiston ollessa persoonatonta ja taidoiltaan luokatonta.
Lähes poikkeuksetta epäonnistuneista pelaajakaupoista ja -hankinnoista huolimatta Smith onnistui kulissien takana elvyyttämään organisaation tulevaisuuden ja prospect-pohjan, jotka edellisen toimitusjohtajan Bob Murrayn aikana olivat rappeutuneet lahoamispisteeseen.
Organisaatioon jo kuuluneiden lupausten kuten Kyle Calderin, Mark Bellin, Steve McCarthyn ja Tyler Arnasonin lisäksi Smith pystyi tuomaan nuorten rinkiin lukuisia lupaavia tulevaisuuden nimiä luoden yhden liigan potentiaalisimmista prospect-pohjista.
Mikhail Yakubov, Igor Radulov, Pavel Vorobiev sekä myöhemmin Tuomo Ruutu, Anton Babchuk, Brent Seabrook ja monet muut loivat pientä toivonkipinää paremmasta tulevaisuudesta organisaation ympärillä pyörivän hullunmyllyn keskelle.
Pienen ihmisen pieni maailma
Tuhoontuomittu kokeilu eurooppalaista vauhtikiekkoilua Alpo Suhosen kera päättyi lopulta tyypilliseen Blackhawks-tapaan. Ennen kauden 2000-01 päättymistä Suhonen vapautettiin päävalmentajan tehtävistään organisaation vedotessa suomalaiskäskijän yllättävään sairaskohtaukseen.
Tapahtumien todelliset yksityiskohdat vaipuivat epämääräisten lausuntojen sumeaan verhoon, jolloin koko sopan ainekset unohtuivat suttuiseen reseptiin. Oli totuus mitä tahansa, Mike Smithin pienen ideologisen maailman pilvilinnoissa syntynyt unelma vesittyi todellisuuden murskatessa hataran linnan tukirakenteet - Alpo Suhonen oli historiaa ja Blackhawks jäänyt neljännen kerran peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle.
Nöyryyttävän kauden jälkeen diktaattorimaisella otteella organisaatiotaan johtava Bill Wirtz päätti puuttua Smithin sirkusleikkeihin. Neljä vuotta peräkkäin ilman pudotuspelien mahdollistamia lisätuloja jäänyt kitsas Wirtz katsoi eurooppalaisen kiekkoilun kokeilun riittäneen.
Vaihtoaition penkin taakse kaivattiin vanhaa Blackhawks-asennetta; kovaa työntekoa ja periksiantamattomuutta. Wirtzin paljolti ihailema legendaarisen NHL-uran luonut Sutter-suku vastasi hätähuutoon täydellisesti: Toukokuussa 2001 Brian Sutterista tuli Blackhawks-historian 34. päävalmentaja.
Sutterin nimityksen pääarkkitehdistä ei ole varmaa käsitystä, mutta mitä todennäköisimmin juuri omistaja Bill Wirtzillä oli viimeinen sana päätöksenteossa. Kimurantiksi päävalmentajan nimeämisen tekivät Wirtzin sekä Smithin täydellisesti erilaiset käsitykset valmentajakuvioista.
Smithin papereissa käskijäksi vaihtoaitioon oltiin asettamassa Bryan Murray, jonka kanssa Smithillä mitä ilmeisimmin jo oli sanallinen sopimus. Luultavasti Wirtzin rautaisella käskyllä Brian Sutter kuitenkin lopulta päätyi päävalmentajaksi nostaen haukkalauman hetkelliseen hurmokseen kauden ajaksi
Wirzin ja Smithin konflikti ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi lukuisista näytöksistä. Johtoportaan sirkustirehtöörien keskuudessa Mike Smithin ja Brian Sutterin totaalisesti erilaiset ideologiat joukkueen johtamisesta ja tulevaisuudesta nostattivat lisää karnevaalitunnelmaa koko organisaation ympärille.
Suorasanainen ja tarmokas, Kanadan aroilta lähtöisin oleva Sutter oli kuin peilikuva Yhdysvaltain itäosasta kotoisin olevalle yliopistotutkinnon suorittaneelle Smithille. Satumaisen playoffs-kauden jälkeen kahden erilaisen persoonan näkökannat leimahtivat lopulta liekkeihin synnyttäen koko kauden kestävän sirkusnäytöksen organisaation ympärille - Mike Smithin maailman pilvilinnat olivat sortuneet viimeistä tukipilaria myöten.
Pioneerista petturiksi
Winnipeg Jetsin peräsimessä Mike Smith oli eurooppalaisen kiekkoilun esiinmarssin pioneereja. Lukuisten huippulahjakkuuksien löytäjänä Smith hyödynsi vanhan mantereen pohjatonta pelaaja-aittaa - usein liiankin paljon.
Nykyisessä ilmapiirissa samojen siementen kylväminen ei kuitenkaan välttämättä tuonut samankaltaista satoa. Vaikka tulevaisuus ja jatkuvuus Blackhawks-pelaajamateriaalin keskuudessa näytti lupaavalta, puuttuivat Smithiltä edelleen kovat näytöt ja tulokset.
Blackhawks-organisaation prospect-pohjasta on muodostunut eittämättä yksi liigan potentiaalisimmista, mutta Smithin varauksista ainoastaan viime kaudella taitojaan väläytellyt Igor Radulov on esiintynyt taalajäillä. Toki nuorilla lupauksilla on aikaa kehittyä ja lunastaa lupauksensa, mutta Mike Smithin itsensä kannalta tiimalasin hiekka valuu liian nopeasti.
Organisaation tulevaisuutta turvatessaan Smith rakensi joukkueen iäkkäiden veteraanien ympärille - veteraanien, joiden tarkoituksena oli täyttää kokoonpanon paikat ja viedä joukkue pudotuspeleihin nuorten esiinmarssiin saakka. Nuorten aika alkaa olla käsillä nyt, Mike Smithin todennäköisesti takanapäin.
Vähäiset näytöt ja heikko menestys sekä lukuisat kyseenalaiset pelaajakaupat yhdessä ylimalkaisten lausuntojen kanssa ovatkin luoneet Smithistä lähes antikristuksen itsensä saatanan, Bill Wirtzin, rinnalle. Mitäänsanomattoman jargonin jaarittelijana Smith on mestari. Meheviä lupauksia mies on jättänyt lunastamatta toistenkin tarpeisiin.
Esimerkiksi helmikuussa 2000, lähes kaksi kuukautta Smithin liityttyä Blackhawks-sikariportaaseen urheilutoimenjohtajana, hän julisti joukkueen selviytyvän seuraavalla kaudella pudotuspeleihin. Huhtikuussa 2000 Smith vannoi Blackhawksin taistelevan kolmen vuoden kuluttua Stanley Cup -mestaruudesta. Kauden 2002-2003 päätyttyä Smith runoili seuraavan kauden ostoslistaan kaksi profiilipuolustajaa ja maalintekoon kykenevan hyökkääjän. Kaikki kauniita sanoja - valitettavasti ainoastaan sanoja.
Sanoja tai tekoja, yhtä kaikki. Smithin aikakaudella vallinnut sirkus ja heikko menestys ovat tuoneet eittämättä fanien suuhun katkeran kalkin maun lunastamattomien lupausten seuratessa toisiaan.
Silti kyseisen kaltaiset lausunnot kuuluvat päivittäiseen NHL-elämään ja heijastavat omalla karulla tavallaan nykyisen NHL:n ilmapiiriä: tulosta on synnyttävä tilanteessa kuin tilanteessa. Fanit odottavat samalla sekä menestystä että koko pelaajamateriaalin uusimista ja jälleenrakentamista.
Toimitusjohtajan pallille astuva uusi tulokas pyrkii luonnollisesti vakuuttamaan kannattajat menestyksestä takaamalla kilpailukykyisen joukkueen tietyn aikavälin puitteissa.
Lehdistötiedote, jossa GM tunnustaisi tilanteen olevan täysin menetetty ainakin viiden vuoden ajaksi, kuulostaisi epäilemättä erittäin kornilta ja tuhoontuomitulta. Samalla GM ilmoittaisi tavoitteeksi ainoastaan pelaajaringin pohjan uudelleenrakentamisen, jolloin pudotuspelit asetettaisiin suosiolla kaukaiseksi tavoitteeksi.
Sirkustirehtööriksi syntynyt
Ääneen unelmoidut utopiat ja osittain toivotut realistiset lausunnot eivät yksinkertaisesti olisi toimineet menestystä heti kaivanneessa Chicagossa. Etenkään kun työnantajana häärii NHL:n kenties moraalittomin ja häikäilettömin kitsas vanhus, jonka silmissä kiiltävät vain ja ainoastaan lipputulot sekä pudotuspelien mahdollistamat lisätulot.
Kannattajien sekä työnantajan ristipaineessa toiminut Smith sai kuitenkin kokea, etteivät sirkustirehtöörin elämän vaikeudet aiheutuneet ainoastaan työn parista.
Ylimääräisen aspektin Smithin sekä Blackhawks-organisaation tilanteeseen toi vuoden 2000 syksy. Smithin vaimo teki tuolloin kuolemaa, joten mies ei ymmärrettävästi ehtinyt ja kyennyt keskittämään kaikkia voimiaan joukkueen eteen.
Valitettavan tapahtuman johdosto näppinsä paikkaan kuin paikkaan tunkeva Bob Pulford pääsi sekaantumaan uudestaan organisaation asioihin luoden Smithille väistämättä kiusaantuneen ja epäluottamuksellisen tilanteen.
Vaimonsa kuoleman jälkeen Smith oli valitettavasti muuttunut mies. Osittain enemmän kadoksissa itseään etsien, osittain entistä kyynisempi, kylmempi ja egoistisempi - mikä on inhimillisesti melko ymmärrettävää, sillä selviytymiskeino sekin.
Smithin aina kuitenkin ollessa eräänlainen kummajainen pohjoisamerikkalaisissa jääkiekkopiireissä kaikki Blackhawks-kiekkoa seuranneet fanaatikot eivät kenties huomanneet miehessä mitään eroa ennen ja jälkeen vaimon kuoleman. Smithiä läheltä seuranneet ihmiset kuitenkin vakuuttivat miehen käytöksen muuttuneen traagisen tapahtuman jälkeen.
Todellisuuden ja teorian yhdistäminen, niiden vaikutusten selventäminen, tiettyjen pr-konventioiden hallitseminen tai henkilökohtaisten vastoinkäymisten surut eivät kuitenkaan tee oikeutta Smithin luokattomille siirroille ja tempauksille millään tavalla.
On täysin tunnustettua, ettei Mike Smith ole välttämättä oikea mies GM:n pallille. Miehen näkyvimmät avut kun lepäävät lähinnä nuorten pelaajien arvioimisessa ja varaamisessa.
Päättömillä pelaajakaupoillaan ja jääräpäisillä sopimusneuvotteluillaan Smith onkin ohjannut lukuisia b-luokan saippuaoopperoita - uusimpana taidonnäytteenä Tuomo Ruudun ympärillä pyörivä komediasarja - luoden itselleen imagon sirkustirehtööriksi syntyneestä ikuisesta kummajaisesta ja kapinallisesta.
Päättymätön sirkus
Lähes kaiken loan heikosta menestyksestä niskaansa saaneen b-luokan saippuaoopperaohjaaja Mike Smithin puolustupuheen pitävät varsin yllättäen miehen työnantajat. Jokaista Blackhawks-organisaation siirtoa valvoo viime kädessä omistaja Bill Wirtz yhdessä uskollisen apurinsa Bob Pulfordin kanssa.
Kahden organisaatioon juurtuneen rautaisen ja suuren miehen puristuksissa työskentely asettaa luonnollisesti omat rajoitteensa ja ongelmansa. Bill Wirtzin harjoittama kitsas budjetti- ja palkkapolitiikka luo kenties selkeimmän rajan yltiöpäisimmille unelmille, joskaan Smith ei ole omilla kulutuskäytännöillään helpottanut tehtävätään millään tavoin miehen syytäessä dollarinippuja kausi toisensa jälkeen alisuorittavien ikäloppuveteraanien taskuihin.
Kannattajien puolelta tulevat vaatimukset joukkueen uudelleenrakentamisesta sekä Bill Wirtzin taholta kumpuavat käskyt playoffs-kykyisen joukkueen rakentamisesta asettavat GM:n kuin GM:n lähes ylitsepääsemättömään pattitilanteeseen.
Blackhawks-toimitusjohtajien niskaan ainiaan hengittävän Senior Vice President Bob Pulfordin omat visiot joukkueen eduista lisäävät soppaan väistämättä kyseenalaiset lisämausteet tuoden keitokselle varsin eriskummallisen jälkimaun.
Smithin rakentaessa hiekkalaatikolla linnojaan Wirtz saattaakin vain vihellellä toimistossaan Bob Pulford samalla runoillessa moraalittoman omistajan korvaan omia kavalia ohjesääntöjään.
Pettämättömän tiekarttansa avulla voimakaksikko lopulta päättää organisaation todellisen suunnaan rikkoen näin vankimmankin hiekkalinnan. Tunkeutumalla GM:n hiekkalaatikolle tämä NHL:n häijyin rosvokaksikko saakin koko organisaation pysäyttämättömän hiekkamyrskyn valtaan.
Lohduttomaksi niin fanin kuin GM:n tilanteen tekeekin karu totuus Blackhawks-organisaation muuttumattomasta rakenteesta. Bill Wirtz parhaan ryyppykaverinsa Bob Pulfordin kanssa takaa aina viime kädessä, että yksi liigan konservatiivisimmista ja jääräpäisimpää politiikkaa harjoittavimmista organisaatiosta pysyy jatkossakin samana vanhana turhautuneiden fanien ja riitautuneiden tähtipelaajien synnytyslaitoksena.
Niin kauan kuin Bill “Dollar” Wirtz elää ja GM:n sekä valmentajan tuhoajaksi ristitty Bob Pulford taitaa juuri ne oikeat niksit miellyttääkseen kitsasta ja häikäilemätöntä Wirtziä, varmistaa tämä terroristiparivaljakko, että Windy Cityn sirkuksen esityksiä ohjaa todellisuudessa ainoastaan kaksi sirkustirehtööriä.
