Kärpät ryki karstat pois mestaruusmyllystään
Oulun Kärppien taival loppukesästä joulutaukoon oli pitkä ja kivinen. Pohjoinen petolauma otti vaikeuksistaan kuitenkin opiksi ja nappasi 19 viimeisestä ottelustaan jämerät 16 voittoa.
Hallitsevan mestarin kausi alkoi harjoitusottelulla KalPaa vastaan. Sebastian Aho oli liekeissä ja teki kentällä lähes mitä tahtoi.
Luulajan ja Kärppien välisessä harjoitusottelussa haettiin lämpöjä tulevaan sarjakauteen.
Ryan Glenn halusi tehdä vaikutuksen uuteen kotiyleisöönsä.
CHL:n kotiavauksessa Raksila ihasteli Jesse Puljujärven veivejä.
Uusi mestaruusviiri nostettiin hallin kattoon, kun Liiga polkaistiin käyntiin edelliskevään finaalijoukkueiden kesken.
Kahden voitetun ottelun jälkeen HIFK tuli Ouluun ja antoi opetuksen huolimattomalle kärppälaumalle.
Hakametsässä Ilves vei Iiro Tarkin venytyksistä huolimatta nukkuvaa mestaria.
Puljujärvi iski Hämeenlinnassa uransa ensimmäisen liigamaalin. Leveä hymy oli laiha lohtu, kun HPK iski taululle tylyt 6-2-lukemat.
Apinoilla oli täysi työ saada kotiyleisö syttymään kotijoukkueen tueksi.
Alkukauden valopilkkuna hääri Joonas Donskoi.
Ykkössentteriksi hankitun Nicolas Deschampsin kurvailu päätettiin kahdeksan liigaottelun jälkeen.
Paikkaaja julkistettiin heti TPS-ottelun jälkeen.
Kärppien neloskenttä on puristanut mehuja totuttuun malliin vastustajista.
Lauri Marjamäen johtaman valmennustiimin teesit alkoivat iskostua joukkueeseen syksyn pimetessä.
Edes Juha-Pekka Haatajan kuiva kausi ei huolettanut.
Mikko Alikoski hääri pippurisena ja aiheutti hämmennystä muun muassa vaasalaisten maalilla.
Lasse Kukkonen vei Alikosken työn astetta pidemmälle.
Halloween-ottelussa Raksila säikähti pahanpäiväisesti.
Kukkosen maajoukkuereissu peruuntui, mutta muuten tilanteesta selvittiin onneksi vähällä.
CHL:n pudotuspelit alkoivat marraskuussa. Vastus ja otteet kovenivat heti.
Viimeistään kolmen pisteen ilta Kerhoa vastaan lopetti puheet Haatajan tehottomuudesta.
Kärppien marraskuun movember-kisassa rosvopäällikkö Dan Spang otti selkävoiton kaikista.
Tomi Karhunen pääsi valokeilaan taas ennen joulutaukoa.
Hankalan alun jälkeen liigakauden 2014-2015 projekti on päässyt sopivasti raiteilleen. Syyskauden kiekkoilu päättyi Raksilassa tähän kärppäkapteenin leveään hymyyn. Muilla joukkueilla onkin kova työ laittaa Lassen naama jälleen peruslukemille.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Tehoalku, voittoputken jatko ja kesken pelin vaihdettu linjatuomari
LIIGA | 15.1.2025 21:18
Artikkeli
Otteluanalyysi: Alivoimista selvinnyt Pelicans tuli päätöserässä rinnalle ja ohi – Kärpät kaatui ylivoimapelin tehottomuuteen
LIIGA | 11.1.2025 19:30
Haastattelu
Tapparasta kaksi vuotta sitten Kärppiin siirtynyt Maxim Korpimäki: ”Halusin uutta alkua uralleni”
LIIGA | 9.1.2025 10:15