Vajaamiehinen HIFK latoi kuusi maalia HPK:n verkkoon ja nappasi pisteet kuuden pisteen ottelussa

LIIGA / Kuvakooste
Hämeenlinnassa pelattiin todellinen kuuden pisteen ottelu HPK:n ja HIFK:n välillä, kun joukkueet taistelevat tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta. Vierasjoukkueen kokoonpanosta puuttui reilusti toistakymmentä pelaajaa, mutta se ei tahtia haitannut. Joukkue murskasi HPK:n lukemin 6−2 ja kasvatti joukkueiden välisen eron sarjataulukossa jo seitsemään pisteeseen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HIFK:n toisena maalivahtina toimi tänään Kiekko-Espoosta apuun hälytetty Jani Nieminen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Vierasjoukkueen kokoonpanossa oli kolme liigadebytanttia, muun muassa Jasper Rannisto.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HIFK siirtyi ottelussa johtoon jo avausminuutilla. Maalintekijänä oli kultakypärä Sebastian Dyk.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Atte Engren torjui ottelussa vakuuttavasti, vaikka välillä kiekko pomppikin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Onko lavassa vikaa, kun kiekko ei maaliin uppoa?
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
ottelun avauserä oli lämpöinen, ja sanasotaa harrastettiin reilusti.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n oranssinutun veti päälleen ensimmäistä kertaa KalPasta lainalle tullut Valtteri Parikka.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Henri Kanninen ja Joonas Järvinen väänsivät kiekosta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Eero Teräväisen liigadebyytti ei olisi paljoa parempi voinut olla. Maali, syöttö ja valinta ottelun ykköstähdeksi.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HIFK-kannattajat saivat nauttia joukkueensa hyvistä otteista.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Teräväinen haki hanakasti lisämaaleja.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Vierasjoukkueen neljättä maalia tarkisteltiin videolta, mutta tilanteessa ei ollut maalivahdin häirintää.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:lla keskeisimmät poissolot olivat penkin takana, kuin Antti Pennanen ja Antti Miettinen loistivat poissaolollaan. Päävalmentajan vastuun kantoi Juuso Nieminen ja apuvalmentajana toimi Niko Kapanen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Juho Keränen painoi kiekon tyhjään maaliin, ja maali miehelle selvästi maistui.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelun lopussa Joonas Järvinen puhui itsellensä vielä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös