Maalit tiukassa Turussa: SaiPa tasoitti otteluvoitot TPS:ää vastaan

LIIGA / Kuvakooste
Kuva © Timo Savela
Ottelu alkoi tuttuun tapaan kansallislaululla.
Kuva © Timo Savela
Ensimmäinen erä ei tuottanut tulosta, joten toiseen erään kaivattiin herättelyä.
Kuva © Timo Savela
Meno oli tukkoista myös toisessa erässä.
Kuva © Timo Savela
Lopulta päästiin maalien makuun. Santeri Airola osui ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
TPS-pääsi myös yrittämään ylivoimalla, mutta edes laukauksia ei nähty SaiPan kenttäpäädyssä.
Kuva © Timo Savela
TPS puski päälle.
Kuva © Timo Savela
Pusku tuotti tulosta.
Kuva © Timo Savela
Aarne Talvitie pääsi puttaamaan kiekon maaliin hässäkän päätteeksi.
Kuva © Timo Savela
SaiPa tuli nousi jälleen johtoon vain muutama minuutti myöhemmin.
Kuva © Timo Savela
Kiekko rähjäytyi kovassa menossa.
Kuva © Timo Savela
SaiPa pyrki pitämään kiekon pois omas kenttäpäädystä.
Kuva © Timo Savela
Raimo Helminen kyseli tuomarien kuulumiset kolmannessa erässä.
Kuva © Timo Savela
Turkulaiset hakivat vimmatusti tasoitusta aivan kolmannen erän lopussa.
Kuva © Timo Savela
Tämän lähemmäksi ei kuitenkaan tasoitusmaalia päästy.
Kuva © Timo Savela
Maaleilla ei Turussa juuri juhlittu, mutta SaiPa tasoitti otteluvoitot.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00

Lue myös