Perhepelissä ei maaleja säästelty − HPK vahvempi kotikentällään
Kerhon vire oli ollut marraskuussa ja joulukuussakin vahva. Joukkue löytyi ennen illan ottelua kymmenen ottelun otannalla kuntopuntarin sijalta kolme. Jatkoa vahvalle iskulle tuli viime viikolla, kun joukkue kävi napsimassa voitot Tampereelta sekä Ilvestä että Tapparaa vastaan.
Hämeenlinnalaisten kotivire oli myös ollut vakuuttava, sillä edellisestä seitsemästä kotiottelustaan HPK oli voittanut kuusi. Viimeksi Pohjantähti Areenalla kaatui Vaasan Sport.
HPK löi maalilleen viime kaudella illan vastustaja JYPiä edustaneen Joona Voutilaisen, vaikka monet kenties odottelivat maalille viime lauantaina kesken ottelun vaihdettua Rasmus Reijolaa.
Voutilainen olikin saanut nollattua itsensä edellisen pelin jäljiltä hyvin ja pelasi läpi ottelun vakuuttavasti. Paluukiekot jäivät hyvällä prosentilla Kerho-veskarin haltuun. Voutilainen onnistui myös torjumaan Petrus Palmun ampuman rankkarin toisessa erässä.
JYP pääsi rankaisemaan nukkunutta Kerho-puolustusta hyökkäyspään aloituksesta jo ajassa 4.39, kun Antti Kalapudas löi kiekon maaliin täysin vapaalta tontilta. Keskialueen trap-pelaaminen jäi vajaaksi moneen otteeseen, kun vierasjoukkue pääsi halkomaan trapin pitkillä avauksilla.
Muutenkin Kerhon pakisto oli ajoittain tuuliajolla JYPin nopean hyökkäyskaluston kanssa. Etenkin kaksikko Arto Laatikainen - Miro Karjalainen oli monesti takaa-ajajan roolissa omassa päässä. Karjalainen sen sijaan kunnostautui hyökkäyspäässä, tehden kauden avausmaalinsa. Laukaukset JYPin toimesta lähtivät yleensä Kerhon kannalta turvallisilta sektoreilta ja niissä ei suurempia ongelmia ollut.
Kerhon hyökkääjistöstä nousi esiin ennen muuta Henri Kanninen, joka iski maalin nyt toiseen perättäiseen otteluun. Kannisen johtama, uudelleenmuodostettu kentällinen, laidoilla Filip Krivosik ja Niclas Lucenius, pelasi vahvan pelin.
Hämeenlinnalaisia varmasti miellytti sekin, että Cody Kunykin johtama ykkösketju toimi jälleen hyvin, vaikka ketjukoostumus oli hieman muuttunut edellisestä kamppailusta. Tästä palkintona jälleen yksi maali kanadalaishyökkääjälle.
HPK:n ylivoima pyöri hyvin. Kiekko liikkui mallikkaasti, joskin laukaukset jäivät hämeenlinnalaisten kannalta harmittavan vähiin. Etenkin Elmeri Eronen on alati vaarallinen viivassa.
Oranssipaidat selvisivät JYPin tulikuuman ylivoiman kanssa mukiinmenevästi, vaikka vierailijat maalipaikkoja saivatkin. Laukaukset jäivät usein blokkeihin ja alivoimanelikko piti JYPin tähdet poissa ykkössektoreilta.
JYP oli ennen illan koitosta kenties Liigan kuumin joukkue. Jyväskyläläisten viimeaikainen huippuvire oli nostanut joukkueen jo sarjataulukossa peräti kolmanneksi, matkaa toisena olleeseen Tapparaan vain kolme pistettä. JYP kellisti viime lauantaina kotikentällään Jukurit lukemin 2-1.
JYPin vierasvirekin oli saanut pontta hieman heikomman vaiheen jälkeen, sillä hurrikaanipaidat olivat voittaneet edelliset kolme vierasotteluaan, viimeisimpänä niin ikään huippuvireinen Tampereen Ilves.
JYP joutui edelleen tulemaan toimeen ilman ykkösveskariaan Eetu Laurikaista. Maalilla pelannut Markus Ruusu oli vaikeuksissa Kerhon tähtihyökkääjien kanssa ja joutuikin antautumaan kaiken kaikkiaan neljä kertaa.
Ennen kaikkea toinen erä oli Ruusulle murheellinen, torjuntoja neljä, päästettyjä maaleja kolme. Torjuntoja Ruusulle kertyi ottelussa yhteensä 22.
JYPin puolustuspelaaminen on ollut koko kauden korkealla tasolla. Joukkue oli ennen illan ottelua päästänyt kuudenneksi vähiten maaleja koko Liigassa. Tänään kuitenkin puolustus joutui monesti ongelmiin kotijoukkueen liukkaiden hyökkääjien kanssa.
Pakistolle sattui paljon yllättäviäkin erheitä pelin aikana, muun muassa Kerhon toisen maalin tuoksinassa, kun jyväskyläläisten puolustuksesta Roni Allén nukkui ruususen unta HPK-kultakypärä Cody Kunykin tehdessä komean osuman.
JYP käytti paikkansa hyökkäyspäässä kelvosti, koska varsinaiset avopaikat olivat jyväskyläläisvierailla vähissä. Piste- ja maalipörssin kärkipelaaja Julius Nättinen ei päässyt kartuttamaan maalisaldoaan hänen johtaman ketjun jäädessä muutenkin suhteellisen pimentoon.
Näytteitä JYPin hyökkäyksen vaarallisuudesta kuitenkin ajoittain saatiin ja Jarkko Immosen ketju sai ketjuista parhaiten painetta Kerho-päätyyn, kruununa siitä Jani Tuppuraisen viimeistelemä osuma ajassa 29.06.
JYPin ylivoima oli ennen illan kamppailua koko Liigan kahdeksanneksi parasta, mutta oli ollut viime otteluissa vahva. Ylivoima pyöri HPK-alueella vahvasti ja JYPille ominaiseen tyyliin suoraviivaisesti.
Jyväskyläläisten alivoima joutui ajoittain pulaan väkivahvan HPK-ylivoiman kanssa. Etenkin viivan lähellä pelaaminen alivoimalla tuotti hurrikaanipaidoille ongelmia moneenkin otteeseen.
HPK:n tähtipelaajat Cody Kunyk ja Markus Nenonen saivat illan ottelussa kummatkin rikottua merkittävän rajapyykin, kun Kunyk sai täyteen 100 tehopistettä Liigassa ja Nenonen puolestaan 100 maalia Liigassa.
Ottelun ratkaisuksi muodostui lopulta HPK:n tehokas kakkoserä. JYP kehitteli takaa-ajoa kolmannessa erässä, mutta ei lopulta saanut kiriä aivan kaikilla sylintereillä käyntiin. HPK:lle voitto oli kolmas perättäinen.