Tasaväkiset kamppailut saivat jatkoa - Repo ratkaisi voittolaukauskilpailussa

LIIGA / Raportti
Lukko onnistui päihittämään Sportin kauden ensimmäistä kertaa.
Sportin ja Lukon kohtaaminen ei poikennut tämän kauden aiemmista taistoista. Joukkueet kamppailivat kynsin ja hampain pisteistä. Lopulta Lukko onnistui päihittämään Sportin voittolaukauskilpailussa.
Lähtökohdat 

Lukko isännöi Sportia, tavoitteenaan katkaista kolmen ottelun tappiokierre. Edellisellä vierailulla Sport onnistui Liiga-historiansa ensimmäisen kerran hakemaan täydet pisteet Äijänsuolta.

Maalivahtipelaaminen 

Ensimmäisen kahden erän jälkeen Lukko-veskari Lassi Lehtinen joutui kovimpaan työntekoon. Nuori maalivahti suoriutui ottelusta hyvin, torjuen kiekon 25 kertaa.

Puolustuspelaaminen 

Lukon viisikkopuolustus alkoi päästämään Sportia niskan päälle kolmannessa erässä. Pahimmilta paikoilta raumalaiset onnistuivat kotkapaidat pitämään poissa. Lukas Klok alusti kotijoukkueen kummankin osuman.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäys takoi kiekkoa kohti Sport-verkkoa ensimmäiset 40 minuuttia. Tulosta alkoi syntymään toisessa erässä. Vili Laitinen onnistui iskemään Liiga-uran avausmaalinsa olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Erikoistilanteet 

Ylivoimaa ei onnistumisilla siunattu kahdella yrittämisellään. Runsaasti enemmän uurtanut alivoima joutui antautumaan päätöserässä väärästä vaihdosta seuranneella rangaistuksella.

Lähtökohdat 

Sport matkasi Raumalle katkeran IFK-tappion jälkeen. Helsinkiläisten saatuaan kaikki pisteet Kuparisaaresta kotkapaidat putosivat takaisin sarjataulukon viimeiseksi, joten Raumalta olisi tarjolla nousua ylöspäin.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen torjui kiekkoja hiki hatussa ensimmäiset kaksi erää. Lukon toinen maali syntyi onnekkaasti, eikä raumalaisisäntien avausmaalistakaan ollut Sport-veskaria syyttäminen.

Puolustuspelaaminen 

Kovasta paineesta huolimatta Sportin puolustus onnistui helpottamaan Hovisen iltaa. Ilman hyvin aktiivista pakistoa lukemat olisivat olleet paljon rumemmat.

Lukon avausmaalissa Pathrik Westerholm oli onnistunut jäämään merkkaamattomaksi, mikä oli vaasalaisvieraiden ainoa paha virhe.

Hyökkäyspelaaminen 

Sport sai alkuun rakennettua ainoastaan nopeita pistohyökkäyksiä Lukko-päätyyn. Roope Talaja onnistui ohjaamaan vieraat johtoon avauserässä, ja seuraavan kerran Sport sai kunnon painostusta Lukon puolelle päätöserässä.

Erikoistilanteet 

Sportin alivoima onnistui selviämään varsinaisella peliajalla puhtain paperin. Lukuisista yrityksistä ylivoimakin kantoi hedelmää, kun Aleksi Ainali onnistui kovalla laukauksellaan tasoittaa lukemat, varmistaen pisteiden saannin Sportille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo