Mestari-HPK ajautui tappioputkeen – Tirkkosen JYPiltä vahva näyttö sarja-avauksessa
JYP astelee ensimmäistä kertaa runkosarjassa kaukaloon Pekka Tirkkosen johdolla. Harjoituskaudella peliään hakeneella ryhmällä on iskun paikka heti alkuun, sillä vierasjoukkue HPK avasi kautensa jo eilen.
JYP lähti uuteen kauteen viime kauden parhaan pelaajansa Eetu Laurikaisen johdolla. Uusissa mustissa patjoissaan torjunut Laurikainen ei esittänyt akrobaattivenytyksiä, mutta ei myöskään vuotanut. Torjuntoja miehelle kertyi yhtä vaille 30.
Viime kauden kaltaista säheltämistä JYPiltä ei Tirkkosen alaisuudessa nähty. Vahvassa roolissa kotijoukkueen pelissä oli tilanteen rauhoittaminen puolustusalueella, jollaista ei viime kaudella juuri nähty. Tämä puolestaan avasi vahvoja rakenteita hyökkäyksiin.
Ottelun säväyttävin asia oli JYPin hurjasti viime kaudesta kehittynyt hyökkäyspeli. Hyökkäyspäässä isänniltä löytyi paljon erilaisia variaatioita, jotka tuottivat hyviä tilanteita. Huomionarvoista oli myös puolustajien nouseminen hyökkäysrintamiin, ja tällaisesta tilanteesta Mikko Kalteva pääsi iskemään 2–1-maalin toisen erän alussa.
Erikoistilanteissa JYP hävisi vieraille. Ottelun ensimmäisellä alivoimallaan JYP joutui antautumaan, eikä takaisku ollut kaukana Anttoni Hongan päätöserän alun jäähyn aikana. Ainoa ylivoima meni hieromiseksi.
HPK saapuu Jyväskylään jo kauden toiseen otteluunsa. Hämeenlinnassa joukkue joutui viime kauden finaaliuusinnassa toteamaan Kärpät paremmakseen, vaikka jossiteltavaa jäikin. Tappiosta huolimatta valmentaja Antti Pennanen ei lähtenyt mylläämään joukkueensa kokoonpanoa.
Viime kaudella JYPissä epäonnistunut Joona Voutilainen jatkoi tolppien välissä myös tänään. HPK:n uusi ykkösvahti pelasi varmaa peruspeliä, mutta ajoittain irtokiekot ja maalinedustaruuhkat aiheuttivat ongelmia.
Terävän alun jälkeen HPK passivoitui avauserän ajaksi, ja se joutui juoksemaan JYPin perässä. Erätauolla Pennasen ohjeistusten jälkeen HPK alkoi pysymään paremmin kiekossa kiinni, ja paine omissa hellitti. Päätöserässä rasitus kuitenkin alkoi ilmeisesti painamaan.
Lämpimänä eilisestä HPK iski heti ottelun alussa, kun tulokas Paavo Tynin rannelaukaus viuhui verkon perukoille. HPK sai kunnolla hyökkäyspeliään kuosiin vasta pitkälle toisen erän puolella, mutta maalipaikoille pääsemisessä oli vaikeuksia. Ottelun loppua kohden HPK:n hyökkäyspeli tyrehtyi.
HPK tasoitti ottelun 2–2:een heti ensimmäisellä ylivoimallaan, kun Elmeri Eronen iski uransa ensimmäisen nyytin hämeenlinnalaisten riveissä.
Ensimmäistä liigaotteluaan pelannut HPK-puolustaja Tyni iski uransa avausosuman ensimmäisessä vaihdossaan vain 69 sekunnin pelin jälkeen.
Tasaisen ottelun päätöserässä JYP oli himokkaampi joukkue nappaamaan kolme pistettä. 3–2-voittomaalin laukoi Julius Nättinen hallintajakson päätteeksi ajassa 55.29.
– Meillä oli vaikeuksia saada tunnetta mukaan peliin. Vajaaksi jäi, mutta tänään saimme tällaisen kokemuksen. Koitamme opiskella ja ensi viikolla uudestaan, HPK:n valmentaja Pennanen tuumasi ottelun jälkeen.
– Toisessa erässä oli vaikeita hetkiä, mutta kolmanteen saatiin ryhtiä pelaamiseen. Meille puolestaan tärkeitä voitonkokemuksia, JYPin Tirkkonen summasi.