Tomi Karhusen huippuilta siivitti Pelicansin voittoon HIFK:sta
Pelicans pelasi tulosten valossa kaksijakoisen harjoituskauden. Pitsiturnauksen lahtelaiset voittivat toisena vuonna peräkkäin, ja joukkue sai myös seurahistorian ensimmäiset CHL-pelit alleen, mutta tappioita tuli enemmän kuin voittoja. Pelicansin edellinen Liiga-kausi päättyi tämäniltaista vastustajaa Helsingin IFK:ta vastaan puolivälierissä. Kärkinimiä lähti joukkueesta kesän aikana, mukaanlukien juuri IFK:hon siirtyneet Jesse Saarinen ja Mikko Kousa. Heidän paluunsa Isku Areenalle heti avausottelussa lisää entisestään kuuman ottelun mielenkiintoa.
Tomi Karhunen oli ottelun tärkeimpiä pelaajia nollaten pelin aikana IFK:lta useamman avopaikan haamutorjunnoillaan. Peruspelaaminen oli myös varmaa, yhden vaarallisen paikan aiheuttanut avaus mailalla ainoana miinuksena.
Lahtelaiset peluuttivat tasaisesti kaikkia seitsemää kokoonpanoon merkittyä puolustajaa. Puolustuspäässä oli ajoittain kiire, lahtelaispuolustus sai pelattua vaarallisimmat paikat pois melko hyvin.
Pelin alkupuolella Pelicans lähti hyökkäämään useimmiten päätyheittojen kautta, pelin edetessä alkoi tulla vastahyökkäyksiä, joista kaikki maalitkin tehtiin. Johtoasemassa alkoi tulla myös pidempiä pyörityksiä hyökkäyspäässä. Juhamatti Aaltonen oli hyökkäyspään isoimpia hahmoja.
Lahtelaisjoukkue pelasi vahvaa alivoimaa, ja pääsi hyökkäämäänkin alivoimaisena useamman kerran. Ylivoima-aika jäi vähäiseksi, ja siinä Aaltonen ja Janos Hári pääsivätväläyttelemään yksilötaitoaan.
Viime kauden pronssipelitappioon päättänyt IFK lähtee myös kauteen paljon muutoksia kokeneella joukkueella. Koko vanha ykkösketju Erik Thorell−Juhani Tyrväinen−Joonas Rask lähti muihin seuroihin ja tilalle on haalittu erittäin päteviä korvaajia, muun muassa Teemu Turunen ja Otto Paajanen HPK:sta ja kevään maailmanmestari Jere Sallinen SHL:stä.
Atte Engren jäi maalivahtien taistossa virkaveljelleen Karhuselle kakkoseksi. Alussa tekeminen näytti aavistuksen haparoivalta ja kiekot hieman putoilivat. Varmuus kasvoi pelin edetessä, eivätkä maalin hänen piikkiinsä menneet. Jesse Mankisen 2−0 -maali suorasta laukauksesta saattoi jäädä miestä harmittamaan.
Puolustuspeli toimi, Pelicans ei päässyt juurikaan pidempiin pyörityksiin ennen viimeistä erää, kun IFK haki hanakammin kavennusmaalia. Puolustajien nousut johtivat vastustajan vastahyökkäyksiin.
IFK:n hyökkäyspeli oli enimmäkseen kahden kärkiketjunsa varassa. Puolustajat tukivat hyökkäyksiä paljon hanakammin kuin vastustajan puolella tehtiin. Kangasniemi−Paajanen−Turunen -ketju sai jatkuvasti luotua vaarallisia maalipaikkoja. Myös nimellinen Sallisen johtama ykkösketju oli alati vaarallinen. Hyökkäykset törmäsivät jatkuvasti Karhuseen.
Myöskään IFK ei saanut paljoa ylivoima-aikaa, mutta sai luotua muutaman vaarallisen paikan, vaikka lahtelaiset pelasivatkin niitä hyvin pois.
Karhunen nollaamat neljä IFK:n avopaikkaa loivat uskoa joukkueeseen, ja ehkä latistivat IFK:ta. Ilman näitä pelastuksia IFK olisi melko varmasti vienyt ottelun.