Pelicansin alkurynnistys masensi Sportin laulukuoroon – lahtelaisilta yksi kaikkien aikojen kovimmista runkosarjaurakoista
Kotijoukkue palasi tuloksellisesti laihan Oulun reissun (2−3-tappio) jälkeen kotiin, jossa se on ollut täyttä rautaa pitkän tovin.
Lahdessa lintuparvi on jäänyt tyhjin käsin vain kuudesti koko talvena. Pelillisesti Pelicans on lähiviikkoina ollut sitä samaa, mitä aiemminkin on nähty: Hyökkäysvoittoinen röyhkeyden, aggressiivisuuden, mutta ennen kaikkea nöyryyden ansiosta.
Jussi Olkinuoraan päti torstainakin samat sanat kuin aiemmin: Rohkeaa mailankäyttämistä, jonka seurauksena yleisö haukkoi toisinaan henkeään kovastikin. Ehkä nyt runkosarjan loputtua voi kuitenkin sanoa, että Pelicans-vahti tietää ihan jokaisella osa-alueella, mitä hän on tekemässä.
Lahtelaisjoukkue piti vieraansa ykkössektorilta pois etenkin avauserässä. Puolustaminen korostui toisen kaksikymppisen aikana, kun Sport alkoi saamaan juonesta kiinni. Kotijoukkue hölläsi ensimmäisen tauon jälkeen hyökkäämisen suhteen, mutta alakerta piti ja pelin purkaminen omista näytti suhteellisen helpolta.
Kiekko ja miehet liikkuivat, kun Pelicans pisti tavaramerkkinsä, eli äärettömän raivokkaan hyökkäämisen käyntiin heti alkusekunneilla. Illan edetessä ote tasaantui hyökkäämistä ja puolustamista vertailtaessa, mutta eipä yllättävän hengettömän oloinen Sport sitä onnistunut käyttämään hyödyksi.
Pelicansin ylivoima oli ennen runkosarjan päätösvalsseja paras kaikista lukemin 23,61 ja vastaavasti Sportin alivoima toiseksi huonoin - 75,82%. Nämä eivät torstaina kuitenkaan näkyneet. Iso osa ylivoimaminuuteista oli tehotonta neppailua, vaikka neljännen maalinsa Pelicans iskikin komean kuvion päätteeksi.
Kolme voittoa ottanut Sport oli torstain puhutuin joukkue: Voitolla jatkoon, tappiolla laulukuoroon.
Kauden aiempien Pelicans-kohtaamisten voitot olivat menneet vaasalaisille kenties yllättäen 2−1. TPS:n isäntänä Sport oli tyrmäävä, kun se löi ensimmäisillä sekunnilla tauluun 2−0. Luulisi, että tuo olisi luonut uskoa Lahden reissulle.
Mutta eipä näyttänyt tuovan.
Sport oli päästänyt ennen runkosarjan päätöstä peräti 200 maalia, joka oli esimerkiksi 103 kipaletta enemmän kuin vähiten päästäneellä Kärpillä. Vaasalaisjoukkue oli omissaan ratkaisevaksi jääneessä avauserässä niin ottavana osapuolena kun vain olla voi. Sami Aittokalliota ei voi syyttää maaleista, jotka tulivat pakiston löperön suorittamisen seurauksena.
Pelicansin Severi Lahtinen, joka toki teki aivan maagiset kynät -, ja Oliwer Kaski pääsivät kävelemään aivan Sport-maalin eteen yllättävän helposti toisessa ja kolmannessa maalissa.
Jollain tavalla vierasjoukkue vaikutti uniselta ja ehkä kaikkein eniten omassa puolustuspäässään. Kun vastustaja tekee kolme ensimmäistä maaliaan maalivahdin alueen kaarelta, ei silloin paljoa naurata.
Sport petrasi ja pääsi mukaan toisen erän alusta alkaen. Yritystä oli, mutta paikkoja vähän. Tekeminen oli kaikkiaan väkinäisen ja tukkoisen oloista tiiviistä Pelicans-viisikkoa vastaan.
Petraaminen ensimmäisen tauon jälkeen etenkin jalalla oli silti selvä.
Pelicansin erikoistilanteet-lokerossa esille nostetut tilastofaktat eivät kuvastaneet illan tapahtumia.
Sport piti kotijoukkueen pelottavan ylivoiman kurissa, eikä vierailla ollut sinänsä mitään hätää alivoimillaan. Ylivoimasta, ja samalla Pelicansin alivoimasta, on vaikea sanoa mitään, kun vieraat pääsivät vain kerran ylivoimalle. Pari selvää kotijoukkueen jäähyä jäi vislaamatta.
Ottelun toinen päätuomari Stefan Fonselius loukkaantui ikävän näköisesti heti pelin alussa saaden osumaa suun seudulle. Vaikka tuomarin avuksi kiikutettiin kylmää, joutui hän poistumaan pukukoppiin. Kamppailua vietiin kolmella tuomarilla läpi muutamien minuuttien ajan.
Joko Sport oli haluton, tai vastaavasti Pelicans oli niin ylivertainen, että kaukalossa oli käytännössä yksi joukkue ensimmäisen erän ja vähän päälle. Isäntien alun rynnistys ja sen seurauksena syntyneet kaksi rysää kävivät vaasalaisten kannalta valitettavan kalliiksi.