Pienet mutta äänekkäät kannattajajoukot pitivät tunnelmaa yllä Ostravan pudotuspeliavauksessa
Sveitsi ja Saksa kohtasivat Ostravan ensimmäisessä puolivälierässä. Halliin olisi mahtunut enemmänkin väkeä, mutta kannattajat toivat mukanaan kosolti ääntä ja edellisten 2015 kisojen katsojamäärä saatiin rikottua. Itse ottelussa Sveitsi meni mitalipeleihin lukemin 3−1.
Ammattilaisten käsittelyssä mailat taipuvat.
Tuomareilla oli kiire pois kaikkien kiekon perään haluavien alta.
Hallissa nähtiin myös muiden maiden kannattajia, jotka olivat valinneet puolensa kamppailussa.
Tässä ei haukata juustosta naukkua, vaan puhalletaan siihen ilmaa.
Nico Sturm väänsi aloituksessa kiekkoa Saksalle.
Myös tuomareiden piti ottaa välillä huikkaa.
Kaukalossa taklattiin ja kaaduttiin.
Tästä lähtee Christoph Bertschyn laukaus tyhjään maaliin.
Ottelun ratkaisun tuuletus.
Kannattajat eivät antaneet armoa saksalaisille.
Ottelu päättyi Sveitsin 3−1-voittoon.
Bobek kävi huudattamassa saksalaiskatsomoa.
Silmät kiinni ja sinne päin ei ollut toimiva taktiikka.
Minäkö jäähylle? Miksi muka?
Kovasta yrityksestä huolimatta kiekkoon ehti ensimmäisenä sveitsiläiskassari Leonardo Genoni.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Haastattelu
Kaikkien aikojen MM-kisakonkari Andres Ambühl matkustaa marraskuiseen Suomeen mielellään yhä 41-vuotiaana
MAAJOUKKUE | 13.11.2024 13:00
Uutinen
Sveitsi kukisti Ruotsin voittolaukauksin – Sven Andrighetolle kaksi maalia ja ottelun parhaan pelaajan palkinto
MAAJOUKKUE | 9.11.2024 16:41
Kolumni
Jatkoaikamaalin haastaminen on joskus lapsellista − tarvitaan vaikuttavampi rangaistus epäonnistumisesta
MAAJOUKKUE | 7.11.2024 23:10