Nuorille Leijonille vihdoin avausvoitto Valin nollapelin johdolla

MAAJOUKKUE / Raportti
Nuoret Leijonat nappasi helpottavan ja tyylipuhtaan voiton Latviasta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomi nappasi helpottavan 4–0-voiton Latviasta Noa Valin pitäessä maalinsa puhtaana. Ottelussa tarkasteltiin videolta niin maaleja kuin isoja rangaistuksiakin. Aiemmin yskähdellyt ylivoimapelikin otti tuulta alleen.

Nuoret Leijonat lähti otteluun karistamaan peikkoja ja apinoita niskastaan, kun alla oli kaksi tappiollista peliä. Latvia-kamppailun lähtökohdat olivat selvät, kun kamppailun häviäjä todennäköisesti jää lohkon viimeiselle sijalle. Ottelun panos näkyi heti ensiminuuteista lähtien.

Suomi voitti avauserässä maalia kohti menneet laukaukset 20–3, ja kudeista 16. osui ja upposi, kun joukkueen kapteeni Jere Lassila iski tuuletusten perusteella vapauttavan ylivoimamaalin ajassa 14.15. Maalin jälkeen peli rentoutui, ja Jesse Pulkkinen pääsi viimeistelemään lukemiksi 2–0 Lenni Hämeenahon antaessa loistosyötön. Aikaa maalien välillä oli vain 58 sekuntia.

Maalilla ensimmäistä kertaa turnauksessa esiintynyt Noa Vali joutui torjumaan avauserässä vain kolme kertaa, kun Deivs Rolovs venyi kiekon tielle 18 kertaa.

Toinen kaksikymppinen antoi ristiriitaisia signaaleja Suomen pelistä. Kasper Halttunen vei joukkueen ylivoimalla jo kolmen maalin karkumatkalle, mutta toisaalta syöttöjen laaduissa ja hyökkäyspelissä oli parantamisen varaa. Joukkueella on ollut hankaluuksia peruspelaamisen kanssa, eikä kaikkea potentiaalia saatu vieläkään ulosmitattua.

Ajassa 24.13 katsottiin videolta Hämeenahon mahdollista isoa rangaistusta, kun hän takoi kahdesti poikittaisella mailalla vastustajaa pään ja niskan alueelle. Suomen onneksi ja Latvian kannattajien hämmästykseksi Ässät-peluri selvisi pikkukakkosella.

Yskähdellen aiemmissa otteluissa toiminut ylivoima osui kolmannen erän avausminuutilla, kun Oiva Keskinen nakutti kamppailun kolmannen ylivoimamaalin. Lassila alusti myös Suomen neljännen maalin, joten kapteenin tehot olivat 1+3.

Latviakin sai muutaman paikan aikaiseksi, kun ylivoimallakin kiekko pyöri alueella. Suomi selvisi jälleen ilman isompaa rangaistusta, kun Konsta Heleniuksen taklausta pyöriteltiin videonauhalta. 

Jani Nyman oli saada helpotusta henkilökohtaiseen peliinsä maalin muodossa, mutta Aleksanteri Kaskimäen kontakti Rolovsiin oli liikaa, ja maali hylättiin videotarkastuksen jälkeen.

Latvia pääsi pelaamaan kamppailun viimeiset kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla Pulkkisen ja Kaskimäen yhtäaikaisten jäähyjen myötä. Vali kuitenkin nappasi maalille saakka yltäneet kiekot varmuudella hanskaansa. TPS-vahti sai tililleen nollapelin, vaikka kiekko kertaalleen maaliin menikin, mutta osuma syntyi korkean mailan kautta. 

Latvia ei ole tehnyt turnauksessa vielä yhtäkään maalia. Sen alkusarja päättyy lauantaina Saksaa vastaan, kun Suomi kohtaa vuoden viimeisenä päivänä Ruotsin kello 15.30 alkavassa ottelussa. Latvia-voitolla Suomi varmisti paikan puolivälierissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle