Nuoret Leijonat pelasi U20 MM-kisoissa seitsemän ottelua, joista se voitti kolme. Alkulohkon päätösottelun Ruotsi-kaato voittomaalikilpailun jälkeen ja Slovakian nujertaminen puolivälierässä tulivat peräkkäin.
Ensimmäiset ottelunsa Kanadaa ja Saksaa vastaan hävinnyt Suomi vaikutti yhtäkkiä onnistujalta, ja Iltalehti uutisoi päävalmentaja Lauri Mikkolan saaneen Jääkiekkoliitolta luottamuslauseen eli sopimuksen optiovuodet otetaan käyttöön.
Nuorten Leijonien kahta mitalipeliä yhdistää tappion lisäksi se, että joukkue menetti johtoasemansa.
2–0-lukemin voitettu avauserä Yhdysvaltoja vastaan välierässä oli upea suoritus, mutta tappion ratkaisseet pelitavallinen kompurointi ja järkyttävä tasoero erikoistilannepelaamisessa olivat valmennuksen epäonnistumisia.
Suomi olisi ehdottomasti tarvinnut osaavampaa valmennusta semifinaalissa ja pronssiottelussa pystyäkseen välttämään tappiot.
Tasoero turnauksen ennakkosuosikin ja haastajan yksilötaidoissa on tosiasia, mutta valmennuksellista osaamista on kaventaa eroa pelitapavalinnoilla ja vahvistamalla pelaajien itseluottamusta, kuten Jukka Jalonen on menestyksekkäästi tehnyt aikuisten maajoukkueessa.
Välieräottelussa nähty kahden maalin johdossa sulaminen oli vielä huippusuoritus verrattuna pronssiotteluun: kolmen maalin johto kääntyi 21 peliminuutin aikana 5–8-tappioksi. En uskoisi silmiäni, ellen olisi todistanut aiemmin vastaavaa Suomen maajoukkueelta.
Kaksi turnauksen tärkeintä ottelua oli Nuorilla Leijonilla hallussa, mutta silloin kun olisi pitänyt pystyä parhaimpaansa, nähtiinkin ikimuistoiset romahdukset.
Kyllä, Yhdysvallat teki voittomaalinsa ylivoimalla kyseenalaisen tuomariratkaisun jälkeen. Tuomarin epäonnistumisen varjoon on julkisessa keskustelussa jäänyt se tosiasia, että Suomen kärkihyökkääjä Jani Nymanilla oli erinomainen paikka tasoittaa ottelu.
Hän kuitenkin epäonnistui roolissaan, kuten tuomari omassaan.
Nuoret Leijonat epäonnistui ratkaisupeleissään kollektiivisesti, mutta valmennuksen tehtävä on huolehtia, että joukkue on optimaalisessa vireessä henkisesti ja taktisesti. Siinä missä Mikkolan valmennuskokemus tiukoista paikoista on ohutta, olisi joukkue tarvinnut enemmän myös yli 900 NHL-ottelua ja olympiafinaalin pelaajana kokeneelta Jussi Jokiselta.
Hyökkääjäkokemusta valmennusryhmässä on Jokisen lisäksi Kimmo Kuhdalla yli 700 liigapelin verran, maalivahtivalmentaja Markus Korhonen puolestaan torjui yli kymmenvuotisella urallaan Liigan lisäksi monta kautta SHL:ssä ja oli nostamassa Kärppiä takaisin Liigaan 2000-luvun alussa.
Puolustus oli ennakkoarvioissa Nuorten Leijonien heikoin osa-alue, ja kärkiparin Jesse Pulkkinen−Kasper Kulonummi takana suorittaminen oli tasapaksua. Intensiivisessä turnauksessa entisen puolustajan läsnäolo valmennusryhmässä olisi syventänyt tietotaitoa ja auttanut kriittistä osa-aluetta parempaan suoritukseen.
Jos Iltalehden tieto pitää paikkansa, että kabineteissa on päätetty Mikkolan jatkavan U20-maajoukkueen päävalmentajana, on kahden viimeisimmän ottelun perusteella enemmän kuin oleellista harkita asiaa uudestaan.
Suomi olisi ehdottomasti tarvinnut osaavampaa valmennusta semifinaalissa ja pronssiottelussa pystyäkseen välttämään nähdyt tappiot. Nöyryyttävän pronssipelin jälkeen Mikkola kommentoi muun muassa: "Emme pelanneet tarpeeksi fiksusti" ja "Vahva usko minulla oli siihen, että pystyisimme tämän hoitamaan".
Sellainen huomio täältä kotisohvalta, että ehkä päävalmentajan apureineen olisi kannattanut uskomisen sijaan tehdä työnsä, jotta joukkue olisi pelannut fiksummin.
Epäonnistumiset tarjoavat toki myös mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Tästä mainio esimerkki on jälleen Jalonen: Vancouverin olympialaisissa Leijonat hävisi välierässä nöyryyttävästi Yhdysvalloille, mutta kokosi rivinsä ja voitti pronssia − seuraavan vuoden MM-kisoissa tuloksena oli mestaruus.
Mikkola töpeksi ensimmäisen saamansa mahdollisuuden palauttaa joukkue raiteilleen. Puolivälierän voittaminen ei tee mestaria, mutta johtoaseman menettäminen kahdessa peräkkäisessä ratkaisuottelussa merkitsee epäonnistumista.
