Ottelun avauserä alkoi vauhdikkaasti, ja paikkoja nähtiin erän edetessä molemmissa päissä. Ottelun avausmaali nähtiin dramaattisten vaiheiden jälkeen, kun Slovakian Adam Sýkora laukoi kiekon maaliin erätaukosummerin jo soidessa. TV-kuvan perusteella aika oli jo ehtinyt loppua, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomaristo kertoi aikaa jääneen jäljelle 0,2 sekuntia ja maali hyväksyttiin.
Suomi sai heti toisen erän alkuun vahvan paineistuksen Slovakian päätyyn, joka päättyi Suomen kannalta erittäin vapauttavaan tasoitusmaaliin, kun Tommi Männistö laukoi kiekon maaliin ajassa 22.36. Slovakia pääsi koittamaan ylivoimaa kertaalleen toisen erän aikana, mutta sen enempää tilastomerkintöjä ei toisessa erässä enää nähty.
Suomi sai ottelun päätöserään täydellisen unelma-alun, kun Lenni Hämeenaho iski Suomen johtoon vain 36 sekuntia erän alkamisen jälkeen. Slovakia pääsi kuitenkin hakemaan tasoitusta heti perään ylivoimalla, mutta Suomen onneksi tuloksetta.
Johtoasema ei kuitenkaan pitänyt kauaa vaan Slovakian Dalibor Dvorský tasoitti lukemat uudelleen pelikellon näyttäessä aikaa 47.09. Maalin jälkeen puolestaan Suomi pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, mutta niin ikään tuloksetta.
Aleksanteri Kaskimäki vei Suomen uudelleen johtoon ajassa 58.26 ja Suomi oli lähellä voittaa pelin jo varsinaisella peliajalla. Slovakia ei takaiskusta kuitenkaan lannistunut vaan vei ottelun vielä jatkoajalle Filip Mesarin maalilla ajassa 59.16.
Jatkoaika ei ehtinyt kauaa vanheta, kun Suomen kapteeni Jere Lassila ratkaisi ottelun ilmiömäisen yksilösuorituksen päätteeksi. Suomi otti voitollaan paikan välierissä vuoden tauon jälkeen. Suomen välierävastustaja selviää myöhemmin. Vastaan asettuu joko Kanada, Tšekki, Sveitsi tai Yhdysvallat. Välierät pelataan ylihuomenna 4. tammikuuta.