Naisleijonien olympiaturnaus päättyi iloisen tunteikkaisiin pronssijuhliin Wukesong Sports Centerin jäällä
Naisleijonat kaatoi vakuuttavan esityksen jälkeen Sveitsin 4–0-lukemin naisten Pekingin olympaiturnauksen pronssiottelussa. Loppusummerin soitua Wukesong Sports Centerin jäälla alkoi iloisen tunteikkaan sinivalkoiset pronssijuhlat. Varsinaiset mitalit suomalaisnaisten kaulaan ripustetaan huomisen Kanadan ja Yhdysvaltojen finaaliottelun jälkeen.
Nelli Laitinen sveitsiläisten kiusana.
Lara Christen kampesi Elisa Holopaisen jään pintaan.
Suomalaispelaajat eivät lähteneet mukaan sveitsiläisten jälkipeleihin.
Susanna Tapani ja putoava kiekko.
Shannon Sigrist ja Ronja Savolainen taistelemassa tilasta kaukalon kulmassa.
Michelle Karvinen lämäsi sydämensä kyllyydestä.
Sveitsiläispuolustaja kaksiminuuttiselle poikittaisesta mailasta ja katseessa päätellen tiesi sen itsekin ennen kuin edes vilkaisi tuomariin.
Susanna Tapanin 2–0-maali oli sveitsiläisittäin lopun alkua.
Viimeistään Nelli Laitisen 3–0-maalin jälkeen pronssimitalien kohtalosta ei ollut epäselvyyttä.
Karvinen viimeisteli vielä loppunumerot 4–0.
Tunnelma alkoi kohota vaihtopenkinkin puolella.
Ronja Savolainen ehti ensimmäisenä nollapelin pelanneen Anni Keisalaa luokse.
Pari sekuntia myöhemmin oli lopun joukkueen aika.
Elisa Holopaisen ja Michelle Karvisen pronssihalaus.
Hymyileviä kasvoja oli sinipaitaisten joukosta helppo löytää.
Kapteeni Jenni Hiirikosken ja Juuso Toivolan halauksessa oli tunnetta.
Noora Tulus ja Ronja Savolainen kaatuivat jään pintaan.
Vaikka Maamme-laulua ei kuultukaan, niin riviin osattiin kuitenkin järjestäytyä.
Olympiapronssijuhlien "jälkipyykki".
Joukkuekuvan aika.
Michelle Karvinen nautti pronssista täysin siemauksin.
Minttu Tuomisen ja Eveliina Mäkisen pronssituuletukseen on hyvä lopettaa kuvat Naisleijonien olympiaturnauksesta.
Kaikki kuvakoosteet
Tyttöleijonat aloitti MM-kisat kahdella tasaisella pelillä
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 17:20
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruutta
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 8:57
Miika Tiihosen ensimmäinen liigamaali siivitti Sportin voittoon
LIIGA | 4.1.2025 21:34
90-luvun sauna lämpeni Nokia-areenalla, Tappara ja KalPa löivät löylyä
LIIGA | 4.1.2025 21:26
- 1 / 1382
- ››
Muut timanttikuvat
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Naisleijonat löysi tehonsa toisessa erässä − hyytynyt Sveitsi tylysti nurin
MAAJOUKKUE | 13.12.2024 21:11
Uutinen
Tähtipelaajat johdattivat Naisleijonat voittoon Sveitsistä − debytanttimaalivahdille nollapeli
MAAJOUKKUE | 6.11.2024 17:05
Uutinen
Huippumaat uuteen sopimukseen naisten Euro Hockey Tourista − pohjoisamerikkalaiset mukana Suomen turnauksessa
MAAJOUKKUE | 2.8.2024 12:38
Uutinen
Naisleijonat toipui šokkialusta ja kampesi välieriin − ykkösketjun peli-ilo näkyi kauas
MAAJOUKKUE | 11.4.2024 19:20