Suomi-sarjan Pirkanmaan paikallisvälierät saavat arvoisensa huipennuksen – Pyry haki pakkovoiton Lempäälästä

Suomi-sarja / Kuvakooste
Suomi-sarjan neljänteen välieräotteluun kesäloman uhka niskassaan lähtenyt Pyry onnistui kaatamaan LeKin Lempäälässä lukemin 5–2. Nokialaisten voiton myötä Suomi-sarjan finaaliin ja Mestis-karsintaan etenevä pirkanmaalaisjoukkue selviää vasta torstai-iltana Nokialla pelattavassa viidennessä osaottelussa.
Kuva © Jarno Hietanen
Savukone saatteli kotijoukkueen kaukaloon.
Kuva © Jarno Hietanen
Pyryn tehohyökkääjä Lassi Korpela oli alkuhetkistä asti pirteällä pelipäällä.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalien edustoilla oli tarjolla poikittaista mailaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Joni Hassinen vei kotijoukkueen 1–0-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen tueksi oli saapunut runsaasti seuran omia junioreita.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen jäähyilyn myötä painopiste alkoi siirtyä LeKin maalin edustalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän loppuminuuteilla Pyry laukoi kaksi ylivoimaosumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Molempien maalien tekijänä kunnostautui Lassi Korpela.
Kuva © Jarno Hietanen
Valtteri Mäkiviinikan ylivoimalla iskemä 2–4-maali hiljensi kotiyleisön.
Kuva © Jarno Hietanen
Mikko Sulonen loi vielä uskoa saukkopaitoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Veli-Matti Mäkinen pysäytti varmoin ottein lempääläläisten päätöserän yritykset.
Kuva © Jarno Hietanen
Veeti Ahmaojan pääsi iskemään tyhjään maaliin loppulukemat 2–5.
Kuva © Jarno Hietanen
Nokialaisten kannattajat iloisivat Pyryn tasoitettua otteluvoitot lukemiin 2–2.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19

Lue myös