Suomi-sarjan kärkikaksikko kohtasi Pirkanmaan derbyssä

Suomi-sarja / Kuvakooste
Ensi viikolla alkaviin Suomi-sarjan pudotuspeleihin kärkipaikoilta lähtevät Pyry ja LeKi hioivat pudotuspelikuntoaan runkosarjan viimeisessä Pirkanmaan paikallisessa. Saukkopaitojen 5–3-kotivoittoon päättyneen ottelun näkyvimmäksi hahmoksi nousi tehot 2+1 ottelussa iskenyt Tuukka Hietamäki.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue syöksyi kaukaloon junioreiden ja savukoneen saattelemana.
Kuva © Jarno Hietanen
Kamppailu alkoi vauhdikkaasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen Valtteri Kyllinen venyi komeaan hanskatorjuntaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Tuukka Hietamäen ylivoimaosuman myötä saukkopaidat pääsivät erätauolle 2–1-johtoasemassa.
Kuva © Jarno Hietanen
Erätauolla junnujen rankkarikisassa nähtiin komeita torjuntoja.
Kuva © Jarno Hietanen
Vahvan maalivahtipelin lisäksi rankkarikisassa näytettiin edustukselle tuuletuksen mallia.
Kuva © Jarno Hietanen
Pyry oli toisen erän alussa vaikeuksissa.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä nokialaiset pääsivät paremmin mukaan otteluun.
Kuva © Jarno Hietanen
Jere Virolaisen osuman myötä päätöserään lähdettiin tiukoissa 3–2-lukemissa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue vei myös päätöserän alkupuoliskoa.
Kuva © Jarno Hietanen
Arttu Niemi vei kotijoukkueen jo ratkaisevan tuntuisesti 4–2-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Runkosarjan voittaja heräsi kuitenkin vielä uudelleen mukaan voittokamppailuun.
Kuva © Jarno Hietanen
Nokialaiset rakentelivat vaarallisia tekopaikkoja, mutta osumat olivat tiukassa.
Kuva © Jarno Hietanen
Toni Rautakorpi piirteli aikalisällä onnistuneet kuviot.
Kuva © Jarno Hietanen
Puoli minuuttia aikalisästä ja Jesse Kalliosalo nosti Pyryn maalin päähän.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKin iskettyä tyhjiin loppulukemat 5–3 alettiin kaukalossa hakemaan jo asetelmia mahdollista pudotuspelikohtaamista varten.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Iso halli, isot maalijuhlat
Auroraliiga | 19.10.2024 17:23

Lue myös