Derek Barach, 26, iski viime kaudella ECHL:n seitsemässä pelaamassaan ottelussa tehot 3+4=7 ja AHL:n puolella 31 ottelua toivat niin ikään tehot 3+4=7.
Hyökkääjä toivotetaan Poriin lämpimästi tervetulleeksi.
− Meillä on ollut koko alkuvuoden tiedossa haasteet keskushyökkääjien palkkaamisen osalta. Derek Barach nousi loppukaudesta esiin, kun tarkkailimme erästä toista AHL-pelaajaa. Derekiä ei varsinaisesti tarjottu meille, vaan selvitimme agentin sen jälkeen, kun kiinnostuksemme oli herännyt, kehitysjohtaja Tommi Kerttula sanoi tiedotteessa.
Kerttula kuvailee Barachia nopeaksi pelaajaksi, joka kamppailee hyvin laitojen lähellä. Myös keskushyökkääjän kamppailupelaaminen ja johtajaominaisuudet nousivat esiin.
Rooli jenkkihyökkääjälle on myös kaavailtuna valmiiksi.
− Derek on lähtökohtaisesti meillä kolmosketjun pelaaja, mutta tavoitteena on, että hän pystyy ottamaan täällä askeleita ylöspäin seuraavan kahden kauden aikana. Hän hoiti kolmossentterin roolia Texas Starsissa ja pelasi paljon puolustusvoittoista peliä ja alivoimaa, Kerttula toteaa.
Ennen ammattilaisuraansa Barach pelasi yliopistosarja NCAA:ssa 150 ottelua kausilla 2015−19. Tehopisteitä syntyi noissa otteluissa yhteensä 49+95=144.
− Ässät osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja uskon vahvasti siihen, että pelaaja saa itsestään parhaan irti paikassa, jonne hänet todella halutaan. Uskon myös, että taitoni ja ominaisuuteni sopivat hyvin Ässien pelitapaan. Olen myös kuullut, että joukkueessa on hyvä kulttuuri ja Ässien kannattajat ovat todella intohimoisia ja uskollisia.
- Pidän itseäni kahden suunnan hyökkääjänä. Pidän luisteluvoimaani parhaana ominaisuutenani ja sen avulla pystyn luomaan maalintekotilanteita itselleni ja pelikavereilleni. Samaan aikaan kuitenkin vaalin hyvää puolustuspään pelaamista, pelaaja itse luonnehtii.