Tapaninpäivänä Jokerit ja Lokomotiv Jaroslavl kohtasivat tasaisissa merkeissä toistamiseen viikon sisään. Helsinkiläiset nappasivat kaksi pistettä jatkoajan jälkeen lukemin 4−3. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Artur Kajumov kahdella osumallaan ja Magnus Pääjärvi. Jokereista maalinteossa onnistuivat Jesse Joensuu kahdesti, Mikko Lehtonen ja ajassa 61.01 ottelun ratkaissut Veli-Matti Savinainen.
Erikoistilanteissa helsinkiläisseura oli piirun verran illan isäntäjoukkuetta parempi − Jokerit teki neljästä maalistaan kaksi ylivoiman aikana. Kotijoukkue onnistui kahden ylivoimansa aikana maalinteossa kertaalleen.
Jokerimaalille otteluun palasi pienen tauon jälkeen Janis Kalnins. Hän torjui 14 kertaa, kun taas Lokomotivin virkaveli Ilja Konovaloville torjuntoja kertyi 30 kappaletta.
2010-luvun viimeinen Jokereiden vierasreissu suuntautui Sotšiin
Vuoden 2014 talviolympialaisten jääkiekkoareenalla nähtiin Jokereiden toinen peräkkäinen jatkoajalle menevä ottelu, mutta tällä kertaa helsinkiläisseura jäi nuolemaan näppejään: HK Sotši juhli voittoa lukemin 4−3. Jokerit kuitenkin jatkoi pisteputkeaan, ja ennen Vitjaz Podolsk -kotiotteluaan helsinkiläiset ovat napanneet yhdeksässä perättäisessä ottelussa pisteitä.
Sotšissa oli Antti Niemen vuoro luistella helsinkiläisten maalinsuulle. Niemi torjui 14 kertaa ja Sotšin Ilja Proskurjakovin tilastoihin merkittiin 30 torjuntaa.
Ottelussa kaikki maalit nähtiin tasaviisikoin, vaikkakin kotijoukkueella oli kolme ylivoimaa ja vierasjoukkueella yksi ylivoima.
Sotšin maaleista vastasivat Sergei Shmeljov, Denis Mosaljov, Vyacheslav Leshchenko ja KHL-avausmaalinsa tehnyt Simon Bertilsson. Helsinkiläisten David Sklenicka teki myös uransa ensimmäisen maalin KHL-kaukalossa. Jokerien muista maaleista vastasivat Jesse Joensuu ja Brian O'Neill.
Ennen vuosikymmenen vaihdetta Jokerit saa huomenna kotiottelussaan vastaansa Vitjaz Podolskin. Ottelussa Nicklas Jensen palaa Jokerit-paitaan loukkaantumisensa jälkeen.