Emil Larmi jatkaa tolppien välissä Kanada-puolivälierässä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Larmi torjuu kolmannen ottelun putkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Leijonat kohtaa Kanadan puolivälierässä. Ottelun voittaja jatkaa välieriin, kun taas häviäjän turnaus päättyy pettymykseen. Jukka Jalonen ei tee kokoonpanoon muutoksia aiemmista otteluista.

Leijonat kohtaa tänä iltana viidettä kertaa Kanadan MM-kisojen puolivälierässä. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat tässä vaiheessa turnausta keväällä 2014, jolloin Suomi voitti Kanadan lukemin 3–2. Puolivälieräkohtaamisten lisäksi joukkueet ovat kohdanneet kuudesti finaalissa ja kahdesti pronssiottelussa. 

Jukka Jalonen ei ole Itävalta-ottelusta lähtien tehnyt muutoksia kokoonpanoon, eikä tee niitä myöskään puolivälierään. Emil Larmi on ottanut ykkösvahdin roolin joukkueessa, sillä hän on ennen illan ottelua torjunut turnauksen viidessä aiemmassa ottelussa. 

Leijonien kokoonpano Kanada-puolivälierään 

1:
70 Teemu Hartikainen – 65 Sakari Manninen – 96 Mikko Rantanen
4 Mikko Lehtonen – 55 Atte Ohtamaa

2:
84 Kaapo Kakko – 74 Antti Suomela – 42 Kasperi Kapanen
3 Olli Määttä – 50 Miika Koivisto

3:
82 Harri Pesonen – 91 Juho Lammikko – 10 Joel Armia
52 Mikael Seppälä – 2 Ville Pokka

4:
29 Ahti Oksanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila
6 Niklas Friman – 23 Nikolas Matinpalo

33 Emil Larmi (45 Jussi Olkinuora)

» Lähetä palautetta toimitukselle