46-vuotias Karoliina Rantamäki pelasi Kiekko-Espoossa ja sen seuraajassa Bluesissa kaudet 1992–2007 ennen siirtymistään Venäjälle. Paluu Suomeen tapahtui kaudeksi 2019–20, jolloin seuraksi valikoitui HIFK. Rantamäki viihtyi helsinkiläisseurassa viime kevääseen asti.
Yhteensä Rantamäellä on siis kasassa yhteensä 20 kautta Naisten Liigassa ja sen edeltäjässä Naisten SM-sarjassa. Venäjällä Rantamäki viihtyi 15 kauden ajan. Suomen mestaruuksia tilille on kertynyt 10 ja Venäjän mestaruuksia yksi. Meriittilistalla on myös lukuisia maali- ja pistepörssien voittoja. Rantamäki voitti aikoinaan kolme kertaa pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon, joka on sittemmin nimetty hänen mukaansa.
Maajoukkuetasolla Rantamäki pelasi yhteensä viidet olympialaiset, joista hän saavutti kaksi pronssimitalia. 13 MM-turnausta kartutti palkintokaappia kahdeksalla pronssilla.
Kiekko-Espoo ilmoitti siirrosta Instagramissa.