Keskisuomalainen: Jesse Pulkkinen sai jobinpostia – JYPin puolustajalupaus on sivussa viikkoja

LIIGA / Uutinen
Jesse Pulkkinen sai ikäviä uutisia uuden kauden kynnyksellä.
Kuva © Tiia Mahkonen

JYPin puolustaja Jesse Pulkkinen kärsii Keskisuomalaisen tietojen mukaan alaraajavammasta. Loukkaantuminen pitää puolustajalupauksen sivussa tositoimista arvion mukaan pikemmin viikkoja kuin päiviä.

Pulkkinen, 19, nousi viime kaudella kirkkaisiin valoihin niin JYPin Liiga-joukkueen kuin U20-maajoukkueenkin riveissä. Puolustaja pelasi nuorten MM-kisoissa seitsemän ottelua ja teki niissä yhden maalin sekä syötti kaksi. Liiga-otteluita Pulkkiselle kertyi 29 kappaletta, joissa hän teki tehot 2+6.

New York Islanders varasi puolustajalupauksen kesän varaustilaisuudessa toisella kierroksella 54. vuorolla. Keskisuomalaisen tietojen mukaan Pulkkisen oli tarkoitus lähteä seuran harjoitusleirille syyskuussa.

JYP aloittaa uuden Liiga-kauden tiistaina 10. syyskuuta kotiottelulla Pelicansia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle