Kiekko-Espoo voittoon kotiavauksessaan

MESTIS / Uutinen
Roope Taponen torjui vahvan ottelun Kiekko-Espoon maalilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Lauantain myöhäisottelussa Kiekko-Espoo otti kauden toisen voittonsa toisesta ottelusta. Tällä kertaa vastassa oli TUTO, joka kaatui lukemin 4−1.

TUTO oli ottelun avauserässä hallitsevampi osapuoli, ja Roope Taponen piti pitkälti torjunnoillaan espoolaisia pystyissä. Hän sai kertaalleen apua myös maalivahdin parhailta ystäviltä, kun Oskari Kalajanniskan laukaus osui tolppaan.

Toisessa erässä Kiekko-Espoo aloitti ryminällä ja vain kymmenen sekunnin jälkeen kiekko oli maalissa. Anton Ollikainen pääsi pyörähtämään maalin edessä Jesse Vuorelan nappisyötön jälkeen. Mikko Lehtosella oli muutamia minuutteja myöhemmin pitkän aikaa hakea ylivoimamaalia, eikä kokenut hyökkääjä erehtynyt, vaan ampui kiekon maaliin lennättäen juomapulloa.

TUTO kavensi pian Aleksandr Nikulinin onnistuessa maalin edestä. Maalin syöttänyt Anton Vasiljev haki erässä jopa ilmaveiviä, mutta maali jäi häneltä tekemättä.

Kolmannessa erässä Kiekko-Espoo iski vielä kahdesti. Lehtonen iski nopeasta hyökkäyksestä illan toisensa ja lopulta Sakari Turtiaisen pystysyöttö tavoitti Oskari Lemetyisen, joka viimeisteli loppulukemat 4−1. 

Viimeisen maalin jälkeen kentällä nähtiin myös useamman parin voimin pienet painit, josta tuloksena oli TUTOlle kaksi ja Kiekko-Espoolle yksi kahden minuutin rangaistus.

» Lähetä palautetta toimitukselle