Leijonat avaa Ostravan EHT-turnauksen ottelulla isäntäjoukkue Tšekkiä vastaan tällä kokoonpanolla

MAAJOUKKUE / Uutinen
MM-turnaukseen valmistavien otteluiden määrä vähenee, kun MM-turnaus lähestyy.
Leijonilla on edessään toiseksi viimeinen kokonainen viikko ennen MM-kotiturnausta, joka alkaa 13. toukokuuta. Tällä viikolla mitellään Tšekin EHT-turnaus, jonka avausottelussa vastaan asettuu isäntäjoukkue. Leijonien kokoonpanon kulmakivet ovat samat kuin aiemmissakin valmistavissa otteluissa.

Leijonien kokoonpano on pysynyt suhteellisen samana läpi kevään valmistavien otteluiden. Pieninä muutoksina nähdään Mikko Lehtosen ja Marko Anttilan liittyminen joukkueen mukaan. Anttila ei kuitenkaan ole pelaavassa kokoonpanossa vielä Tšekkiä vastaan.

Toinen muutos on Hannes Björnisen poissaolo. Björninen sai lievän vamman viime viikolla, mutta hän liittyy mahdollisesti mukaan jälleen ensi viikolla. Lisäksi Leo Komarovia pyydettiin mukaan leiritykseen, mutta hän jättää leirityksen väliin, sillä hänen pelikuntonsa ei ole paras mahdollinen.

Tšekkiä vastaan pelattava EHT-turnauksen avausottelu on mielenkiintoinen, sillä Kari Jalonen valmistautuu niin ikään MM-turnaukseen Tšekin päävalmentajana. Vastustajan riveissä on myös monia suomalaisille tuttuja pelaajia, joten tasainen ja tunnepitoinen kamppailu on edessä.

Suomi kohtaa Tšekin EHT-turnauksessa myös Itävallan lauantaina kello 13. Päätöskamppailussa sunnuntaina vastaan asettuu Ruotsi ja sekin ottelu alkaa kello 13.

Leijonien kokoonpano kello 18.30 alkavaan otteluun

Maalilla:
45 Jussi Olkinuora

Varalla:
35 Frans Tuohimaa

1:
21 Jere Innala – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
4 Mikko Lehtonen – 7 Oliwer Kaski

2:
25 Toni Rajala – 51 Valtteri Filppula (C) – 20 Niko Ojamäki
3 Niklas Friman – 42 Sami Vatanen (A)

3:
82 Harri Pesonen – 76 Jere Sallinen – 52 Petrus Palmu
18 Vili Saarijärvi – 38 Juuso Hietanen

4:
23 Markus Nenonen – 80 Saku Mäenalanen – 39 Valtteri Ojantakanen
55 Atte Ohtamaa (A) – 2 Ville Pokka

13. hyökkääjä:
37 Eemil Erholtz

» Lähetä palautetta toimitukselle