Edmonton Oilersia edustavan slovakialaispuolustaja Andrej Sekeran valmistautuminen tulevaan kauteen keskeytyi revenneen akillesjänteen takia. Revennyt akillesjänne leikattiin onnistuneesti tiistaina ja Sekeran toipumisaikataulu on toistaiseksi määrittelemätön.
#Oilers d-man Andrej Sekera underwent successful surgery today to repair a torn Achilles tendon. Sekera was injured during an off-season training session & will be sidelined indefinitely. pic.twitter.com/Wum0OS6ZFb
— Edmonton Oilers (@EdmontonOilers) August 14, 2018
Aiemmin Sekera kärsi kevään 2017 pudotuspeleissä saamastaan eturistisidevammasta palaten kaukaloon viime joulukuussa. Hän pelasikin viime kaudella vain 36 ottelussa saalistaen kahdeksan syöttöpistettä.
Bojnicen kaupungissa syntynyt Sekera on pelannut urallaan 683 NHL-ottelua tehoin 45+187. Hän voitti Slovakian maajoukkueessa hopeaa vuoden 2012 MM-kisoissa. Lisäksi puolustaja edusti vuoden 2016 World Cupissa toiseksi yltänyttä Euroopan-joukkuetta.