HIFK:n ja Kärppien välisessä välieräottelussa muodostui lopulta hyvin ratkaisevaksi ensimmäisen erän puolivälin jälkeen HIFK:lle tuomittu rangaistuslaukaus. Tommi Santala iski siitä tilanteeksi 1–0. Helsinkiläiset voittivat ottelun 2–0.
Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn myönsi ottelun jälkeen, ettei ollut varma, menikö tuomio oikein.
— En ole nähnyt tilannetta vielä kaikista kuvakulmista. Hyvin hankala tilanne, Rönn totesi.
Hänen näkemyksensä oli kuitenkin, että päätuomarien tuomio meni sääntöjen mukaisesti.
— Näkemykseni on se, että Kärppien pelaaja lyö kiekon pois HIFK:n pelaajan lavasta samalla hetkellä, kun HIFK:n pelaajan jalka osuu Kärppien pelaajaan. Kaatuminen aiheutuu jalan osumisesta. Jos se oli noin, tuomio oli oikea. Sääntö kuuluu, että jos läpiajossa kiekko pelataan ensin pois vastustajalta, ja vastustaja sen jälkeen kaatuu, koska puolustava pelaaja on syöksynyt jalkoihin, seuraus ei ole rangaistuslaukaus. Mutta siis nyt mielestäni osuma mailaan ja osuma jalkoihin olivat samanaikaiset. Jolloin rangaistuslaukaus kuuluu antaa, Rönn selvitti.
Jos Rönn on väärässä eli Kärppien Jani Hakanpää huitaisi ensin kiekon pois HIFK:n Juho Keräseltä, sääntöjenmukainen tuomio olisi ollut kahden minuutin rangaistus Hakanpäälle. Ilman rangaistuslaukausta.
Ylipäätään tuomarijohtaja näki suojattiensa tuominneen ottelussa linjakkaasti. Päätuomarit olivat Kristian Vikman ja Antti Boman.
Ottelusarja jatkuu perjantaina tasatilanteessa 2–2.