IPK:n Ludwig Persson on siirtymässä ensi kaudeksi Liigaan, kertoo Savon Sanomat. Iisalmelaisten ruotsalaistähti siirtyy Savon Sanomien mukaan Jukureihin.
NHL-seura Washington Capitalsin sopimuspelaaja siirtyi kuluvaksi kaudeksi Iisalmeen Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta, Allsvenskanista. IPK on noussut kauden aikana Mestiksen eliittiin, ja Persson on merkkauttanut 35 otteluun murskaavat tehot 9+39. 20-vuotias on sarjan pistepörssissä toisena.
Perssonin siirto Mikkeliin tarkottaa sitä, että ruotsalainen seuraa nykyistä päävalmentajaansa Liigaan. Iltalehti kertoi marraskuussa IPK-luotsi Marko Tuomaisen korvaavan Olli Jokisen Jukurien penkin takana kauden päätteeksi.
Savon Sanomat kertoo myös, että Kiekko-Poikien virolaistähti Kristjan Kombe siirtyy niin ikään Liigaan. 23-vuotias hyökkääjä on siirtymässä lehden tietojen mukaan KalPan riveihin.
Kombe on iskenyt kauden aikana 34 otteluun tehot 13+27, joka oikeuttaa Mestiksen pistepörssissä kahdeksanteen sijaan. Virolainen on pelannut Liigassa jo aiemmin, sillä hän edusti HPK:ta kausina 2018–21. 64 Liiga-otteluun Hämeenlinnassa hän merkkautti tehot 2+1.