Tšekki oli liian kova pala Tyttöleijonille − voitolla alkanut EHT jatkui tappiolla

MAAJOUKKUE / Uutinen
Elli Pohjanaho osui Suomelle toisessa erässä.

Tyttöleijonat päihitti omassa EHT-turnausavauksessaan torstaina Sveitsin 1−0, kun Emilia Piekkari torjui nollapelin. Perjantaina oli vastassa astetta kovempi haaste, kun toiseen päähän kaukaloa luisteli turnausemäntä Tšekki. Maalin vahtivuorossa oli RoKin Annika Saastamoinen. Vastustaja pysyi sitkeästi niskan päällä ottelussa ja vei sen nimiinsä lukemin 6−2.

Peli alkoi Suomen kannalta tuulisesti, kun joukkue ei onnistunut hyödyntämään toisella peliminuutilla saamaansa ylivoimaa, ja lisäksi Tšekki onnistui avauskympillä maalinteossa kahdesti. Ennen erätaukoa kumpikin sai vielä saumansa erikoistilanteissa, mutta lisämaaleja ei tullut. Saastamoinen joutui ensimmäisessä erässä venymään 12 kiekon tielle, kun virkasisko Anna Horáková selvisi neljällä torjunnalla.

Toisessa erässä Suomikin pääsi tulostaululle, kun puolustaja Elli Pohjanaho sivalsi kavennusosuman Vilma Nurmiston ja Eva Lambergin esityöstä.. Ero kasvoi kuitenkin nopeasti takaisin kahteen maaliin 15-vuotiaan Dana Březinován osuttua ottelussa toistamiseen. Kun Suomi otti muutaman jäähyn, ei Tšekki jättänyt rankaisematta. Linda Vocetková iski ensin erikoistilanteesta joukkueen neljännen ja heti perään hattutemppunsa täydentänyt Březinová viidennen kihauksen. Saastamoiselle kirjattiin keskimmäisellä kaksikymppisellä kymmenen koppia, Horákoválle seitsemän.

Kolmanteen erään lähdettäessä ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä, mutta Tyttöleijonat sinnitteli silti mukana ja yritti parhaansa. Emmi Loponen kavensikin numeroita hieman. Riia Saarnille merkittiin osumasta syöttöpiste. Suomi yritti vielä kavennusta ilman maalivahtia, mikä avasi Vocetkoválle tilaisuuden putata joukkueelleen kuudennen osuman tyhjiin − sen hän myös teki.

Päätöserän torjunnat menivät nekin Tšekki-myönteisesti, 3−12. Tyttöleijonien EHT-urakka Chomutovissa päättyy lauantain puolenpäivän mittelöön Ruotsia vastaan.

Muokattu: 1.9.2024, kello 22.48: Poistettu väite Emilia Piekkarin käynnistä maalilla ottelun lopussa. Kyseessä oli virhe tulospalvelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle