Suomen alle 18-vuotiaiden naisten maajoukkue eli Tyttöleijonat lähti kauden ensimmäisestä EHT-turnauksesta kotiin taskussaan kaksi voittoa ja yksi tappio. Lauantain päätöskamppailussa Tšekin Chomutovissa kaatui länsinaapuri Ruotsi.
− Oli hyvä reissu ja paljon uutta opittavaa. Pitää vielä pystyä parantamaan. Haluan tulla paremmaksi etenkin kiekollisessa pelissä ja maalinteossa. Olen enemmän pelintekijä, ja hyvän kiekollisen tekemisen kautta pystyn antamaan hyviä syöttöjä sekä luomaan tilanteita. Meidän ketjumme hyökkäysalueen hyökkäyspeli onnistui sitä kautta, että teimme töitä sekä luistelimme ahkerasti. Pääsimme hyökkäämään paljon, Tyttöleijonien ykkösketjun keskushyökkääjä Tinja Tapani virkkoi.
Haluan tulla paremmaksi etenkin kiekollisessa pelissä ja maalinteossa
15-vuotias Tapani pelasi viime kaudella ensimmäiset maaottelunsa jääkiekossa. Vyölle tulivat myös ensimmäiset alle 18-vuotiaiden MM-kisat. Turnauksn jälkeen Tyttöleijonien joukkue kuitenkin hajosi, kun moni ryhmän jäsenistä tuli yli-ikäisiksi. Päävalmentaja Mira Kuisman joukot uudistuivatkin melkoisesti täksi sesongiksi.
Tapani kiitteli joukkuetta hyvästä ensimmäisestä turnausrupeamasta ja kehui pelikaveriensa palautteen käsittelykykyä.
− Meillä on hyvä, kehityskelpoinen joukkue kasassa. Kaikki ottavat hyvin vastaan uutta asiaa. Mukana on myös vanhempia pelaajia, jotka olivat jo viime kaudella mukana. Oikein hyvä runko on ryhmässä, nuori hyökkääjälupaus tuumi.
Keskittyminen jääkiekkoon
Montaa lajia elämässään harrastanut Tapani kertoi Jääkiekkoliiton julkaisemalla haastatteluvideolla pelaavansa alkavalla kaudella jääkiekkoa Lukossa. Kyseessä on viime kaudella naisten pääsarjadebyyttinsä tehneen Tapanin ensimmäinen täysi, pelkästään jääkiekkoa sisältävä kausi.
− Pelaan ensi kaudella poikien alle 15-vuotiaiden kolmen A:n joukkueessa. Odottavaiset fiilikset on, että pääsen treenaamaan enemmän ja kovempaa. Sitä kautta pääsen ottamaan seuraavan askeleen urallani.Jääkiekko on se laji, mitä jatkossa haluan pelata.
Pääsen treenaamaan enemmän ja kovempaa
15-vuotiaana voi olla hankala pohtia kovin pitkälle meneviä uratavoitteita, mutta Tapani ei arkaillut sanoa omia haaveitaan.
− Sitten joskus unelmana on pelata olympialaisissa. Olisi myös hienoa pelata jossain vaiheessa ulkomailla.
Samaisessa haastattelussa, jossa Tapani kertoi ensi kauden suunnitelmistaan, hän myös mainitsi Susanna Tapanin yhdeksi esikuvistaan. Kyseessä on tyttöleijonatähden 31-vuotias serkku, joka on yksi Naisleijonien pitkäaikaisia kantavia voimia.
Vaikka kenties vielä Tapani ei kohtaa sen suurempaa meidahuomiota, kiinnostunee lehdistö hänestä ennemmin tai myöhemmin ainakin, mikäli tahti ja teot kaukalossa jatkuvat nähdynlaisina − tai kenties paranevat nykyisestäkin roimasti. Nuori peluri suhtauu viileästi sukunimensä mahdollisesti tuomaan.
− Otan sen vastaan, mitä sieltä tulee. Toivon tietysti, ettei minua tarvitsisi pelkän nimen perusteella haastatella, 15-vuotias peluri sanaili.