Veeti Väisäsellä riitti tapahtumia Slovakiaa vastaan − "Mietin siinä, että lentääkö tällä linjalla ulos"

MAAJOUKKUE / Uutinen
Veeti Väisänen on yksi Pikkuleijonien puolustuksen tukipilareista.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pikkuleijonien puolustaja Veeti Väisäsen maalitili on turnauksessa vielä avaamatta. Hän aikoo kohdistaa laukaustaan jäillä, jotta maalisarake aukeaisi. Slovakia-ottelun päätöserässä hän joutui jännittämään videotarkistusta.

Pikkuleijonat on aloittanut MM-turnauksen kolmella voitolla. Sunnuntain päiväpelissä kaatui Slovakia lukemin 4−0. Puolustaja Veeti Väisänen on ollut tyytyväinen siihen, miten joukkue on aloittanut jokaisen ottelun.

− Olemme pystyneet pitämään jokaisessa ottelussa jänteen, mutta tänään ei oikein saatu sisään ensimmäisen erän jälkeen, Väisänen totesi Slovakia-ottelun jälkeen.

Ottelu Slovakiaa vastaan alkoi jo kello 14. Väisäsen mukaan aikaisemmalla aloitusajankohdalla ei kuitenkaan ollut vaikutusta joukkueen vireystilaan.

− Olimme valmistautuneet hyvin, ja oli todella hyvä sisääntulo tänään, Väisänen sanoi.

KooKoon kasvatti pelaa ykköspakkiparissa Aron Kiviharjun kanssa. Väisäsen maalitili on vielä avaamatta, vaikka hyviä paikkoja on ollut.

− Täytyy ehkä kohdistaa omaa laukausta lisää jäillä, Väisänen hymyili.

Väisänen on tyytyväinen yhteistyöhön Kiviharjun kanssa. Hänen mielestään kaksikko täydentää sopivasti toisiaan.

− Minä hoidan enemmän puolustuspäätä ja Arska ottaa hyökkäyspään. Meillä on hyvä kommunikointi jokaisessa pelissä ja tiedämme, mitä teemme jäällä. 

Katsomoon on näkynyt läpi turnauksen se, että Kiviharjulla ja Väisäsellä ei ole missään vaiheessa kiire. Molempien otteista huokuu rauhallisuus, ja he tekevät järkeviä ratkaisuja kiekon kanssa.

− Jos jäällä on aikaa kiekon kanssa, niin voin huutaa hänelle, että laittaa takaisin. Ja se toimii myös toisinpäin. Kommunikointi on avainasemassa siinä, että meille ei tule kiire, Väisänen kuvaili kemioita.

Väisänen pelasi tällä kaudella 50 runkosarjan ottelua Liigassa KooKoon paidassa. Nuorten maajoukkuepelien ja liigapelien välillä on selkeitä eroja.

− Mielestäni Liigassa pelataan enemmän viivelähtöjä. Täällä peli on vauhdikasta, mennään päästä päähän ja voi sattua kaikenlaista.

Kaikenlaisia tapahtumia Väisäsellä olikin Slovakia-ottelussa. Jännittävin tilanne sattui Väisäsen osalta päätöserässä, kun hänen rikettään tarkastettiin videolta. Slovakian pelaaja loukkasi itseään tilanteessa. Puolustajalle ei lopulta tuomittu rangaistusta ollenkaan.

− Mietin siinä, että lentääkö tällä linjalla ulos. Katsoin taululta, että oliko siinä mitään. Olin lähellä laitaa ja se oli aika hyvä kiilaus, Väisänen naureskeli.

Suomella on edessään välipäivä maanantaina. Päävalmentaja Marko Kauppinen totesi pelin jälkeen, että Pikkuleijonat ei mene jäälle ollenkaan. Väisänen kertoo, että alkulohkon päättävä ottelu Yhdysvaltoja vastaan tulee olemaan kovavauhtinen kamppailu. Ottelun panos on myös 18-vuotiaalle puolustajalle selvä.

− Alkulohkon voittaja ratkeaa Yhdysvaltoja vastaan, joten kaiken annamme siinä pelissä, Väisänen päätti jämäkästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle