Mitch Wahl siirtyy Ilvekseen yksivuotisella sopimuksella. Päättyneellä kaudella 26-vuotias hyökkääjä pelasi Allsvenskanin Oskarshamnissa ja tehtaili 52 ottelussa tehot 27+13. Kyseinen maalimäärä oikeutti sarjan maalipörssin voittoon.
− Mitch Wahl on monipuolinen pelaaja, joka esiintyi viime kaudella edukseen Ruotsissa. Hän tuo joukkueeseen ratkaisuvoimaa ja myös pirteän persoonansa pukukoppiin, kertoi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi.
Oikealta laukova yhdysvaltalainen on kiekkoillut urallaan aiemmin lähinnä AHL:ssä ja ECHL:ssä. Hän edusti kotimaataan myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä 2009.
Wahlin sopimuksen lisäksi Ilves tiedotti tehneensä vuoden mittaiset sopimukset kuuden A-nuorensa kanssa. Joukkueessa jatkavat maalivahti Mikael Saari, puolustaja Valtteri Ilomäki sekä hyökkääjät Niko Ahoniemi, Jere Helenius, Juho Liuksiala ja Janne Seppänen.
− A-nuorten Suomen mestaruuden voittanut joukkue pelasi hienoa jääkiekkoa. Nämä lahjakkaat pelaajat tuovat liigajoukkueeseenkin entistä enemmän energiaa ja kilpailua, Kivi totesi.