Kolmansissa alle 18-vuotiaiden kisoissaan pelaava yhdysvaltalainen Bella Fanale on saanut joukkueeltaan yhden isoimmista kunnianosoituksista, joita voi saada: hän saa olla ryhmänsä kapteeni MM-turnauksessa. Suomesta irronneen 5−0-voiton jälkeen Fanale oli luottavaisin mielin.
− Tulemme yhtenäisemmiksi päivä päivältä ja odotan innolla sitä, mihin tämä matka lopulta johtaa. On tärkeää pystyä parantamaan peliä ottelu kerrallaan. Kahden turnausviikon aikana ei voi tehdä paljoa, joten on onnistuttava pienissä asioissa. Yhdessä oleminen ja yhtenäisesti pelaaminen ovat avainasemassa.
Fanale pelasi ensimmäiset tyttöjen MM-kisansa kaksi vuotta sitten Ruotsin Östersundissa. Hän oli Yhdysvaltojen joukkueessa myös viime vuonna. Kapteeniksi vähitellen kohonnut 17-vuotias peluri antaa ison arvon sille, että muut luottavat häneen.
− Olen jo tottunut tähän kaikkeen, onhan tämä jo kolmas turnaukseni. Yritän vain pysyä rauhallisena. Jos hermoilen, se tarttuu joukkuekavereihini. Johdan esimerkilläni. Tiedän, kuinka hermostuttavia pari ensimmäistä turnausta näissä ympyröissä voivat olla. Jos pystyn olemaan muille pelaaja, johon tukeutua, teen sen.
Ensimmäisessä arvoturnauksessaan Fanale ei vielä saanut kapteenistoon kuulumisen merkiksi kirjainta rintaansa. Vuosi sitten pelipaitaan ommeltiin varakapteenin A-kirjain ja nyt hän on koko ryhmän johtaja, C-kirjain koristaa hänen rintamustaan.
− Sitten ensimmäisen turnaukseni, olen oppinut tosi paljon. Jo kaksi vuotta sitten ammensin asioita siltä johtajien ryhmältä, joka joukkueessa oli. Pääsin näkemään läheltä, kuinka he navigoivat läpi turnauksen. Viime vuonna olin johtajiston toista aaltoa, ja tänä vuonna olen se, jonka luokse muut tulevat puhumaan. Onhan sitä vähän outoa ajatella, ja matka on ollut ehdottomasti opettelua täynnä.
Kolmen vuoden kasvuprosessi on opettanut Fanalelle hänestä itsestäänkin paljon, vaikka aina ei ole ollutkaan helppoa.
− Rakastan johtamista. Rakastan sitä, että voin antaa tukea pelikavereilleni. Tämä kaikki on ollut mahtavaa. Matkan varrelle on mahtunut nousuja ja laskuja.
Vaikeuksista puheen ollen, mikäli niitä eteen tulisi, on kokeneella MM-kisakävijällä resepti valmiina.
− Vaikeina hetkinä pysyn tyynenä. Mieleni ei mene liian ylös eikä liian alas niissä hetkissä, joissa saatamme kohdata haasteita. Peli ei ole ikinä täydellistä ja virheitä sattuu. Haluan joukkueeni tietävän, että kaikki järjestyy. Rauhallisuus painehetkissä auttaa olemaan valmis mihin tahansa.