Ensi tammikuussa peräti 45 vuotta täyttävä Chelios aloittaa syksyllä jo uransa 24. NHL-kautensa, eikä lopetusaikeet ole miehen itsensä mukaan edes lähellä. Iästään huolimatta Chelios oli edelleen Red Wingsin parhaita pelaajia kevään lyhyeksi jääneissä pudotuspeleissä.
Chelios on voittanut NHL:n parhaalle puolustajalle myönnettävän Norris Trophyn kolme kertaa, vuosina 1989, 1993, ja 1996. NHL-otteluita yhdysvaltalaiselle on kertynyt Montreal Canadiensin, Chicago Blackhawksin ja Detroit Red Wingsin riveissä yhteensä 1476 kappaletta.
Myös nuoruutta takalinjoille
Red Wings ei aikaillut solmiessaan sopimuksen puolustajalupaus Jakub Kindlin kanssa, vaikka takaraja miehen allekirjoituksen saamiselle olisi ollut vasta vuoden päästä. Kindlin sopimus on 19-vuotiaalle ykkösvaraukselle tuleva automaattinen kolmivuotinen tulokassopimus. Kindl varattiin kaikenkaikkiaan 19. vuorolla kesän 2005 draftissa.
Red Wings -pakisto on ensi kauden osalta jo hyvin pitkälle miehitetty, joten Kindlin sopimus saattaa astua voimaan vasta vuoden päästä. Tämä siksi, että NHL:n juniorisäännön mukaan Kindl ei voi pelata vielä ikänsä puolesta AHL-farmijoukkue Grand Rapidsissa, vaan hänen on palattava tämän kesän harjoitusleirien jälkeen takaisin juniorisarja OHL:ään, mikäli epätodennäköinen suora pelipaikka Red Wings -kokoonpanoon ei aukea.
Kindlistä povataan kiekollista johtajaa Niklas Kronwallin rinnalle tulevaisuuden Red Wings -puolustukseen. Viime kaudella 190-senttinen ja 92-kiloinen tsekki pelasi OHL:n Kitchener Rangersissa, jossa teki 60 ottelussa 12+46=58 tehopistettä.