Thrashers – Panthers 3-2
Atlanta Thrashersin Ilya Kovalchuk osaa kääntää ottelun kulun ja Florida Panthersia vastaan hän teki juuri tämän. Panthers johti 2-1 vielä kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta Kovalchuk syötti ensin tasoituksen ja hetki myöhemmin laukoi komeasti 3-2-voittomaalin.
Samalla Kovalchuk käänsi Kari Lehtosen debyyttiottelun voitolliseksi. Vuonna 2002 koko varaustilaisuuden toisella varausvuorolla varattu Lehtonen torjui 19 Panthers-vetoa.
Ensimmäisen erän lopulla Panthersin Vaclav Nedorost iski maalinkulmalta 1-0-osuman saatuaan hyvän syötön Stephen Weissilta. Thrashersin Dany Heatley tasoitti pelin rystylaukauksellaan puolitoista minuuttia myöhemmin.
Mikael Samuelsson nappasi kiekon Kovalchukilta ja iski maalin edestä Panthersin 2-1-johtoon, kun kolmatta erää oli pelattu reilut viisi minuuttia. Tämän jälkeen nuori venäläistähti sai seurata ottelun kulkua penkin päästä, kunnes Thrashers pääsi ylivoimalle vajaat kolme minuuttia ennen erän loppua.
Ylivoima päättyi Andy Suttonin tasoitusmaaliin, johon Kovalchuk antoi syötön. Kun erää oli pelaamatta 24 sekuntia, jäässä makaava Kovalchuk iski maalin edestä 3-2-voittomaalin. Hän on tehnyt tällä kaudella 39 osumaa, joka on hänen uusi yhden kauden henkilökohtainen maaliennätys.
Tommi Santala oli voittomaalin toinen syöttäjä.
Brodeur ei onnistunut voittamaan
Devils – Canadiens 1-1
New Jersey Devilsin maalivahti Martin Brodeur jahtaa NHL-uransa 400 voittoa. Devilsissä koko uransa pelanneesta 31-vuotiaasta Brodeurista tulee kaikkien aikojen nuorin maalivahti, joka tuon voittomäärän on saavuttanut. Perjantaina Montreal Canadiensin veräjänvartija Mathieu Garon ja tolppa estivät Devils-voiton.
Avauserän alussa Canadiensin Richard Zednik kiersi Devils-pakki Colin Whiten, laukoi b-pisteen kaarelta terävän vedon. Brodeur torjui, mutta Yanic Perreault pääsi iskemään reboundin sisään.
Toista erää oli pelattu reilu minuutti, kun Devilsin Jay Pandolfo tasoitti pelin suoraan John Maddenin syötöstä.
Tämän jälkeen Garon joutui esittämään tukun loistotorjuntoja, muun muassa napatessaan jatkoajalla Devils-pakki Scott Niedermayerin maalintekoyrityksen kiinni. Toinen Nidermayerin jatkoaikayritys pysähtyi tolppaan.
Brodeur torjui 30 kertaa ja Garon pysäytti 29 laukausta.
Puolustaja Sheldon Souray palasi 17 ottelun mittaiselta sairaslomaltaan takaisin Canadiensin pelaavaan kokoonpanoon. Hän paranteli polvivammaansa.
Blake iski kaikki Islanders-maalit
Islanders – Wild 3-1
NY Islandersin Jason Blake teki kolme maalia Minnesota Wildia vastaan ja auttoi maaleillaan Islandersin pudotuspelihaaveita. Idässä kahdeksantena oleva Islanders on nyt kuusi pistettä edellä Buffalo Sabresia, joka on yhdeksäntenä.
Avauserän loppupuolella Blake vetäisi ranteella Islandersin 1-0-johtoon, kun molemmilta joukkueilta oli yksi mies jäähyllä. Toisen maalinsa hän viimeisteli alivoimalla toisessa erässä tökkimällä kiekon Wild-vahti Rolosonin jalkojen välistä maaliin.
Andrew Brunette kavensi päätöserän alussa, mutta Blake iski kolmannen maalinsa tyhjään Wild-verkkoon ottelun viimeisellä sekunnilla. Hattutemppu oli Blaken NHL-uran ensimmäinen.
Myös Arnason teki maaleja kolme kappaletta
Blackhawks – Canucks 4-3 ja.
Chicago Blackhawksin Tyler Arnason oli kierroksen toinen kolmen maalin mies. Arnasonin johdolla Blackhawks nappasi 4-3-jatkoaikavoiton alamäessä olevasta Vancouver Canucksista.
Canucksin Brendan Morrison teki avauserän ainoan osuman, mutta toisessa erässä Blackhawksin Arnason teki kaksi maalia ja Jim Vandermeer yhden siirtäen isännät 3-1-johtoon. Matt Cooke kavensi Blackhawks-johdon vielä samassa erässä yhteen maaliin. Trevor Linden tasoitti pelin 3-3-lukemiin varsinaisen peliajan viimeisellä maalilla heti kolmannen erän alussa.
Jatkoaikaa pelattiin vajaat kaksi minuuttia, kunnes Bryan Berard heitti kiekon maalille, josta Arnason iski voittomaalin. Arnasonille hattutemppu oli NHL-uran toinen.
Canucks on voittanut vain yhden viimeisistä seitsemästä ottelustaan. Blackhawksilla ei mene juurikaan paremmin, sillä joukkue voitti vasta toisen kerran 11 pelin sisään.
Penguins voitti myös jatkoajalla
Penguins – Hurricanes 4-3 ja.
Pittsburgh Penguins jatkaa yhtenä NHL:n parhaimmista joukkueista – siis jos paremmuutta mitataan tämän hetkisellä kunnolla. Jatkoaikavoitto Carolina Hurricanesista merkitsi Penguinsille kahdeksatta voittoa viimeisistä 13 ottelustaan. Samalla aikavälillä joukkue on hävinnyt vain kahdesti.
Aleksei Morozov iski Ric Jackmanin laukauksen reboundista 4-3-voittomaalin, kun jatkoaikaa oli pelattu reilu minuutti. Maali syntyi 38 sekuntia sen jälkeen, kun Hurricanesin Sean Hill oli saanut rangaistuksen koukkaamisesta.
Jon Sim, Ryan Malone ja 3-3-tasoituksen tehnyt Dick Tärnström tekivät Penguinsin maalit varsinaisella peliajalla. Hurricanesin maaleista vastasivat Bret Hedican, Sean Hill ja Kevyn Adams.
Hurricanes on saanut vähintään pisteen kymmenestä peräkkäisestä vieraspelistään.
Ulanov ampui ratkaisun
Oilers – Predators 5-4
Edmonton Oilers tarvitsi voiton Nashville Predatorsista ja Igor Ulanov hankki sen voittomaalillaan kolmannen erän lopulla. Hetkonen? Igor Ulanov?
Oilers ja Predators johtivat ottelua vuorotellen, mutta kumpikaan joukkueista ei kertaakaan johtanut enempää kuin yhdellä maalilla. Oilersin Ethan Moreau laukoi avausmaalin toisen erän puolivälissä ja tämän jälkeen ottelu olikin maalivahtien painajainen. Predatorsin Kimmo Timonen ja Scott Walker hankkivat joukkueelleen 2-1-johdon ennen toista erätaukoa.
Kolmannen erän alkupuolella Fernando Pisani tasoitti, mutta 20 sekuntia myöhemmin Predators johti 3-2-lukemin Greg Johnsonin maalilla. Oilers hankki erän puolivälissä 4-3-johdon Ethan Moreaun ja Radek Dvorakin maaleilla. Scott Walker tasoitti puolitoista minuuttia Oilersin johto-osuman jälkeen.
Ulanov iski 5-4-voittomaalin reboundista puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Moreau oli ottelun tehokkain pelaaja kahdella maalillaan ja yhdellä syötöllä.
Oilers nousi voitolla kahden pisteen päähän Predatorsista, joka on kahdeksantena Läntisessä konferenssissa.
Sharks nousi voittoon
Mighty Ducks – Sharks 2-4
Anaheim Mighty Ducks hankki avauserässä 2-0-johdon, mutta San Jose Sharks iski ottelun neljä viimeistä maalia. Samalla Sharks kasvatti divisioonajohtonsa viiteen pisteeseen.
Stanislav Chistov ja Sergei Fedorov veivät Ducksin 2-0-johtoon 59 sekunnissa avauserän alkupuolella. Sharksin Brad Stuart ja Mark Smith tasoittivat pelin 2-2-lukemiin vielä saman erän puolella. Kolmas erä oli Alexander Korolyukin, joka teki kaksi maalia siirtäen Sharksin 4-2-johtoon.
Korolyuk sai tililleen myös yhden syöttöpisteen. Nils Ekman oli syöttämässä kolmea Sharks-maalia.
Sharks-vahti Evgeni Nabokov torjui ottelussa 21 kertaa. Ducksin maalilla aloittanut Martin Gerber pelasi vain reilut yksitoista minuuttia, jonka aikana hän ehti torjua kymmenen vetoa ja päästää kaksi maalia. Jean-Sebastien Giguere pelasi pelin loppuun torjuen 27 laukausta.