Tällä kaudella Mestiksen runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Ketterä kasaa joukkuettaan ensi kautta varten. Peliitoissa pelannut Valtteri Lipiäinen siirtyy Imatralle yksivuotisella sopimuksella. 20-vuotias hyökkääjä pelasi kuluneella kaudella Mestiksessä 50 ottelua tehopistein 11+29.
Lipiäinen esiintyi myös Pelicansissa kahden ottelun verran.
− Paikallinen nuori lupaava pelaaja. Oli isossa roolissa tällä kaudella Peliitoissa ja sai jo testata myös Liigaa, urheilutoimenjohtaja Turkka Partanen kertoi joukkueen verkkosivuilla.
Puolustaja Konsta Mesikämmen, 22, siirtyy Ketterään Lukosta, jossa hän pelasi tällä kaudella kymmenen ottelua. Mesikämmen oli Lukon ja KeuPan yhteistyöpelaaja, ja hän pelasi KeuPassa yhteensä 32 ottelussa.
− Liigan kynnyksellä oleva nuori puolustaja, jolla olisi ollut ottajia monella suunnalla. Tosi hienoa, että pelaaja valitsi Imatran ja Ketterän paikaksi mennä urallaan eteenpäin, Partanen kommentoi.
Maalivahti Santeri Lipiäinen, Ketterään siirtyvän Valtteri Lipiäisen isoveli, jatkaa joukkueen maalilla. Lipiäinen torjui tällä kaudella Ketterässä yhteensä 28 runkosarjaottelussa.
Ketterä solmi myös useita jatkosopimuksia. Puolustajista ensi kaudella jatkavat Niko Kosonen, Markus Ovaska, Samuli Tanhua ja Sameli Ventelä. Hyökkääjistä jatkosopimuksen tekivät Toni Jalovaara, Valtteri Niemi, Erno Ripatti, Saku Viskari ja Samuli Vuokniemi.
Ketterällä on nyt sopimus ensi kaudesta yhteensä 13 pelaajan kanssa.