Päävalmentaja Ismo Lehkosen siirryttyä TUTOn päävalmentajaksi on joukkueen pelaajistossa tapahtunut liikehdintää. Muutokset saavat jatkoa, kun turkulaisseura julkaisi torstaina viisi uutta pelaajasopimusta ja yhden jatkosopimuksen. Lisäksi joukkueen valmentajistoon liittyy Hermanni Vidman. Vidman valmensi viime kaudella Aurajoen toisella puolella TPS:n A-junioreita.
Uusista sopimuspelaajista iäkkäin on vuonna 1989 syntynyt Niko Palonen, joka vieraili TUTOn harjoitusleirillä jo viime kesänä. Palonen on Porin Ässistä ponnistava laitahyökkääjä, joka kiekkoili viime kauden Ukrainan pääsarjassa.
- Viime kaudella oli jo lähellä, että olisin liittynyt TUTOn vahvuuteen. Tänä vuonna oltiin aikaisemmin liikkeellä siirron kanssa ja olen itse saanut ehjän ja hyvän kauden alle. Olen mielestäni kehittynyt pelaajana ja vastuunottajana, mikä tulee toivottavasti auttamaan myös TUTOa, pohti Palonen uuteen seuraansa liittymistä.
Nuoriin tulokkaisiin kuuluvat myös TPS:n juniorijoukkueesta TUTOon koko kauden kattavalle lainalle siirtyvä puolustaja Mikko Lehtonen, Ässien A-junioreissa viime kaudella kiekkoillut keskushyökkääjä Henri Ruotsalainen sekä try-outille saapuva TPS-taustainen laitahyökkääjä Paulus Rundgren. Rundgren kiekkoili viime kauden Jokereiden A-junioreissa sekä K-Vantaan Mestis-joukkueessa.
Viides uusi sopimuspelaaja on HIFK-kasvatti Mikael Salmivirta, joka on pelannut Mestistä viime kaudella nousijajoukkue HCK:n riveissä. Keskushyökkääjän tontilla pelaavalle Salmivirralle on päävalmentaja Lehkosen puheista päätellen lankeamassa paljon vastuuta.
- Mikael oli keskushyökkääjistä meidän hankintalistan ykkösnimi Aki Uusikartanon kanssa. Liigafinaalien aikaan alkoi kuitenkin jo pahasti näyttämään siltä, ettei Aki välttämättä tänne singahda. Mikaelin kohdalla ollaan kuitenkin todella tyytyväisiä, että saatiin huippulahjakkuus joukkueeseen.
Viime kauden pelaajistosta jatkosopimuksen TUTOn kanssa on kirjoittanut keskushyökkääjä Anton Kokkonen.
TUTOlla on tällä hetkellä kasassa 27 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.